mökkikesästä räntäsateeseen pussailemaan – 2018
Ensimmäiseksi… ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!
2019, mitä ihmettä!
Uuden vuoden alkamisessa on aina jotain ihanaa ja raikasta. Tuntuu lähes poikkeuksetta siltä, että uuden vuoden mukana tulee jotenkin uusia mahdollisuuksia. Mikään ei vielä määritä tätä vuotta, kaikki vaihtoehdot ovat ikäänkuin avoinna!
Mennyt vuosi, 2018, oli meillä ehdottomasti vauvavuosi.
Alkuvuosi kului paljon pesiytyen kotona, vauvaa nuuhkien ja harsoihin hautautuneena. Näin kyllä ihmisiä paljonkin, mutta lähinnä meillä kotona, koska arkailin kaupungille lähtöä pienen tissitakiaisen kanssa. Tuolloin imetyshetket ei olleet varsinaisesti mitään hetkiä, vaan ne oikeasti kestivät tunteja putkeen! Pikkuhiljaa kevätauringon myötä aloin kömpiä harsokasasta ylös ja yhtäkkiä arkeen kuuluivat pitkät vaunulenkit, jopa kahdenkeskiset treffit miehen kanssa ja sellaista minuuden hakemista.
Kesä iski päälle ennen kuin kevät ehti kunnolla alkaakaan, ja samalla iski meidän mökille muutto päin kasvoja. Kesä oli oikeasti hetkittäin aika raskas. Olin pitkiä päiviä yksin vauvan ja koiran kanssa mökillä. Vauvalle haettiin selkeämpää päivärytmiä ja ainakin pari viikkoa tuntui aika harmaalta, kun yöt heräiltiin tunnin välein ja päivät työnsi rattaita samaa hiekkatietä edestakaisin. Oli siinä mökkeilyssä valtavasti ihaniakin puolia. Hetket, jolloin vauvan kanssa köllittiin varjossa viltillä, leikittiin ja naureskeltiin, päiväuniaikoihin söin jäätelöä, kävin uimassa, kuuntelin lintujen laulua, leivoin ja sommittelin kukkasia pölykerroksen alta kaivettuihin maljakoihin. Miehen kaikki vapaat kuluivat kuitenkin lähinnä autossa kodin ja mökin väliä suhaten. Etsimme kuumeisesti uutta kotia, kun vanha meni kaupaksi alle viikossa.
Syksyllä oli ihana palata kaupunkiin, vaikka toisaalta koti ei tuntunut enää kodilta, kun omistus oli jo siirtynyt toisille. Mieli kaipasi toisaalta mökin rauhaan, toisaalta nautin siitä, että ystäviä asui ihan samassa pihassa ja vauvan kanssa saattoi milloin vain lähteä kirjastoon, kahville tai johonkin leikkipaikkaan. Uusi koti onneksi osui vastaan ja loppusyksyllä aikasyöpöksi muodostui meidän muutto. Sopivasti pakkaamisen kanssa samaan aikaan lapsi oppi nousemaan tukea vasten seisomaan ja siinä sitten olikin tekemistä.
Marraskuussa saatiin kuitenkin purkaa tavarat uuteen kotiimme. Joulukuu kului joulua fiilistellessä ja valitettavasti myös sairaana. Joulukuun alussa alkanut flunssa jatkui aivan koko kuukauden lämpöilynä ja erilaisina kiputiloina. Vuoden viimeisenä päivänä lopulta tein piipahduksen terveyskeskukseen, jossa lääkäri nyt määräsi vähän kaikenlaisia labroja. Itse luulen, että kyse on vain pitkittyneestä flunssasta, mitä ei tuon pikku hulivilihulberttiinan kanssa ehdi lepuuttaa pois. Tai ainakin kovasti toivon, että pitkittynyt sairastelu ei liity esimerkiksi uuteen kotiimme, sekin kamala vaihtoehto on käynyt mielessä..
Tältä uudelta vuodelta en oikein tiedä mitä odottaa. Odotan paljon ja toisaalta en mitään ihmeellistä. Arkea ja elämää.
Miehen kanssa eilen illalla, ystäviltä kotiin palattuamme ja vauvan nukahdettua, istuimme jälleen takkatulen eteen ja leikkimielisesti pohdimme uudenvuodenlupauksia. Suurimmaksi asiaksi nousi se, että tulevana vuonna pidämme paremmin huolta myös itsestämme, emmekä vain lapsesta. Totta kai lapsen hyvinvointi on prioriteettilistalla ensimmäisenä, mutta toisaalta hänen hyvinvointinsa heijastuu hyvin paljon myös siitä, miten me vanhemmat yhdessä ja erikseen voimme.
Ennen vuodenvaihdetta sain miehen vielä suostuteltua pihalle. Häistämme, eli siis (apua!) edellisvuodelta, oli jäänyt tähtisadetikkuja ja niiden kanssa sitten livahdimme ovesta. Seisoimme omalla pihallamme, järkyttävässä räntäsateessa ja tähtisadetikkujen rätistessä sekä rakettien paukkuessa jossain kauempana hihitettiin ja pussailtiin.
Tehdään tästä hyvä ja onnellinen vuosi.
