mökkiviikonloppu, jolloin kaikki oli lähes normaalisti
Taas maanantai – jännä miten nämä viikot tuntuvat kuluvan kauheaa vauhtia, vaikka niin poikkeuksellisia aikoja eletäänkin. Poikakin on tänään jo 10 viikkoa, jestas.
Meillä on takana ihana viikonloppu mökillä. Olin jonkin verran tuskaillut siitä, että onko mökille lähteminen näissä poikkeusoloissa ok, mutta kun totesin, että kaikki ruoka otetaan mukaan kotoa (eli ei käydä mökkipaikkakunnalla kaupassa) ja pysytään kuitenkin saman sairaalan (ja päivystyksen) vaikutuspiirissä, niin eipä sillä juuri vaikutusta ole, ollaanko mökillä vai kotona.
Tyttö oli mökille lähdöstä niin innoissaan, että perjantaina päiväunista ei meinannut tulla mitään. Olin tehnyt sen virheen, että sanoin meidän lähtevän hänen herättyään, joten tyttöhän pomppi sängystä tuhat kertaa huutaen riemuissaan ”heräsiiiin, nyt lähdetään!” Ihanaa, kun tytölle mökki tuntuu olevan kuin toinen koti. Sunnuntaina hän istuikin tuvan lattialla ja itki vuolaasti, koska ei olisi halunnut lähteä – vaikka kotona sitten taas riemu oli vähintään yhtä ylitsepursuavaa, kun pääsi omien lelujen kimppuun.
Tuohon mieheni perheen mökkiin yhdistyy tietynlainen pieni haikeus ja menetyksen tunne aina (siitä sen enempää kirjoittaminen ei ole minun asiani), mutta tällä kertaa tunneskaalaan yhdistyi myös tämä koronakevät ja sen tuoma surkeus – kun viimeksi olimme mökillä oli Suomen koronatilanne vasta siinä pisteessä, että radiossa muistutettiin tautien ehkäisyn vuoksi käsienpesusta. Muistan jopa vähän yllättyneeni siitä silloin, enkä todella osannut arvata, että seuraava kerta mökillä vaatii sen varmistamista, että kukaan muu ei ole siellä samaan aikaan. Täksi kevääksi oli niin paljon erilaisia suunnitelmia ja haaveita, että niistä luopuminen jopa vähän suututti. Mutta mökkikeväitä tulee toivottavasti uusia, joten ei auta kuin hyväksyä tilanne – nyt on toimittava sen tilanteen mukaan mikä on.
Viikonloppumme koostui kuitenkin ihanan normaaleista asioista. Päiväsaunasta, ruoanlaitosta, pihatöistä, lattialla makoilusta, lätäköissä hyppimisestä, piirtelystä, päiväunista ja leikkimisestä. Taaperon kanssa puuhailu mökin pihalla tuntuu pääosin ihanan huolettomalta – tyttö puuhailee kaikenlaista omaa, kuten hyppii rantavedessä, kerää kiviä ja käpyjä tai kiipeilee kantojen päälle. Kotona täytyy aina vähän vahtia, että ei olla autojen tai pyöräilijöiden alla, tutkita koirankakkaa tai muuta vastaavaa. Okei, käärmeitä kyllä kammoan tuollakin ja toki tyttö pitää jatkuvasti pitää näköpiirissä, mutta jotenkin huolettomampaa se on, kuten ehkä elo ylipäätään.
Tänä keväänä ehkä erityisen paljon olen nauttinut sen näkemisestä, että tietyt asiat eivät muutu – luonto nimittäin etenee kohti kesää ihan koronoista välittämättä. Viikonloppuna ihastuttivat erityisen paljon syreenien pulleat silmut, siellä täällä kukkivat lumikellot, mereltä kuuluvat lintujen huudot sekä taikinamarjapensaan heleänvihreät, jo puhjenneet lehdet. Seuraavaa mökkikertaa odotellessa, ties mikä kaikki silloin on jo kukassa!
