kotiäiti, jonka lapsi on päiväkodissa
Voi että on huijari fiilis tällä hetkellä! Meidän esikoinen on ensimmäistä päivää päiväkodissa ja täällä sitä ollaan niin kliseisenä tuijottamassa kelloa, että jokohan sen voisi kohta mennä hakemaan kotiin!
Tiedän, että tämä on sellainen aihe mikä jakaa äitejä ja varmaan jopa varhaiskasvattajia: voiko isommat lapset laittaa päiväkotiin, jos on kotona vauvan kanssa. Kyselin joskus ennen meidän kuopuksen syntymää instagramissa miten perheet on hoitaneet isompien lasten hoidon vauvan tullessa ja huomasin jännän ilmiön: ne, joiden lapset olivat kotihoidossa laittoivat lähes poikkeuksetta vastaukseensa sydämen tyylillä ”ovat saaneet olla kotona <3″ ja ne taas, joiden isommat lapset ovat päivähoidossa perustelivat asiaa, ”päiväkodissa, saa siellä enemmän virikkeitä/kavereita”.
Ymmärrän nuo molemmat vastaukset hyvin, mutta jotenkin surettaa, että päivähoitoon laittoa pitää perustella siinä missä kotona saa olla. Tuntuu, että vaikka kuinka tiedetään, että päiväkodit eivät ole mitään ”lastentarhoja”, joissa lapset ovat pikku aitauksissa päivän säilytyksessä, sitä pitää silti jotenkin perustella, että lapsensa sinne laittaa, mikäli syynä ei ole päivätyössä käynti.
Itse ajattelen päiväkodin paikaksi, jossa ympäristö ja tekeminen on suunniteltu varta vasten lapsia varten. Eri ryhmille on juuri sen ikäisille lapsille sopivaa toimintaa ja aktiviteettia, mikä kehittää ja opettaa lapsille erilaisia taitoja. Vertaissuhteet tulevat lapsen kasvaessa koko ajan tärkeämmiksi ja leikkikin muuttuu rinnakkain leikkimisestä koko ajan enemmän yhteiseen leikkiin. (Haa, onpas jäänyt opinnoista jotain päähän näemmä!) Lisäksi ottaen huomioon päiväkodin henkilökunnan palkkatason, eipä siellä töissä olla rahan perässä. Tai siis totta kai palkkaa täytyy työstä saada, mutta kyllä oman kokemukseni mukaan päiväkotiin päätyy töihin juuri se porukka, joka oikeasti viihtyy lasten kanssa.
Olen onnellinen, että sain olla meidän esikoisen kanssa kotona näinkin pitkään. En kuitenkaan sen takia, että olisin ajatellut, että hänen olisi ollut päivähoidossa jotenkin huono olla, vaan ihan myös itseni takia. Vauvan kanssa kotona oleminen äitiyslomalla on ihan erilaista kuin taaperon kanssa hoitovapaalla, koska taaperon kanssa voi oikeasti jo tehdä kaikkea ja kokea asioita kunnolla yhdessä. Puhun nyt vain omasta puolestani, mutta itse koen vuorovaikutuksen taaperon kanssa paljon antoisammaksi kuin vauvan kanssa. Okei, onhan ne ekat hymyt ihania ja vauvan räkänaurua parempaa ääntä ei ole, mutta vauvan kanssa oleminen on myös todella puuduttavaa. Taaperon kanssa voi leikkiä piilosta, pelata muistipeliä, piirtää, muovailla, askarrella tai mitä vain oikeastaan viitsii tehdä – vauvan kanssa homma on ihan erilaista. Tämän huomioon ottaen tavallaan jopa harmittaa, että en aio olla kuopuksen kanssa näin pitkään kotona.
Olen myös iloinen siitä, että saan esikoisen päikkypäivinä viettää aikaa kuopuksen kanssa kahden. Hän on koko elämänsä ajan kulkenut vähän siinä sivussa, arjessa, jossa isomman puuhat vaikuttavat siihen mitä hänen kanssaan voi tehdä. Esikoisemme esimerkiksi osasti tämän ikäisenä jo melko sujuvasti kävellä, jos aikuinen piti häntä käsistä – kuopus paran kävelyttämiseen ei ole ollut edes samalla tavalla mahdollisuuksia, koska aivan varmasti paikalle tuolloin syöksyy esikoinen, joka haluaa myös kävelyttää vauvaa tai tulla itse kävelemään aikuisen kanssa käsi kädessä. Eli koen esikoisemme päiväkotiin menon tässä vaiheessa myös kuopuksen etuna.
Ah, huomaatteko miten minun ei tarvitse tätä uutta elämänvaihetta perustella yhtään? 😉
Mutta nyt laitan päivällisen mahdollisimman valmiiksi, jotta haettuani typyn kotiin, voin rauhassa keskittyä kuuntelemaan mitä kaikkea päiväkodissa tehtiinkään ja puuhata rauhassa molempien lasten kanssa.
Mahtavaa uutta viikkoa tuosta syyslehdet vieneestä myrskystä huolimatta!
