Mieheni tuli eilen töistä ovela hymy kasvoillaan. Ennen kuin ehdin asiaa sen kummemmin ihmetellä, polvistui hän eteeni ja kertoi, että oli tasan kaksi vuotta siitä, kun hän kosi. Samaan hengenvetoon hän pahoitteli, että ei töistä päässyt kukkakauppaan, mutta sen sijaan veti hän taskustaan missä x -karkkipussin (kärsin kamalasta missä x -himosta alkuviikosta, oli vissiin jäänyt miehelle mieleen :–D). Kyllä, tahdon!

Itsehän olin hienosti unohtanut tällaisen vuosipäivän, hups. Onneksi olin muuten vain ollut hyvä vaimo ja ostanut samana päivänä meille inkivääritotia ja vielä donitsit Arnoldsilta (pulla päivässä pitää pyllyn pyöreänä – mites muutama päivässä? Hmm..), joten ihan nolona ei tarvinnut olla. 

Tosiaan, 5.12.2016 olimme Berliinissä. 

Olimme molemmat vähän täynnä suurkaupungin sykettä kierrettyämme nähtävyyksiä ja hörpittyämme monta päivää glühweiniä joulumarkkinoilla (vinkki Gendarmenmarktin joulumarkkinat on ihan parhaat!). Kaipasimme jo vähän rauhallisempaa meininkiä, joten lähdimme Tiergartenin puistoon kävelylle. Yritimme siinä kävellessä etsiä suihkulähdettä, johon olin ihastunut pari vuotta aiemmin. 

Ennen puistoon menoa mies oli ehdottanut, että hakisimme lämmintä juotavaa ja jotain syötävää. Napostelimme paperipussista sydämenmuotoista jättipiparia ja lämmitimme käsiämme höyryävissä kupeissa. Ilma oli kirpeä. Vaikka oli joulukuu, maa oli silti täynnä ruskalehtiä. Olin ostanut reissusta uuden huivin ja hautauduin siihen.

Jossain vaiheessa bongasin valtavan, upean, vanhan puun, joka suorastaan huusi, että siihen tulisi kiivetä – täydellinen kiipeämispuu ihmiselle, jonka lempipuuhaa lapsena oli kiipeillä puihin istumaan ja haaveilemaan. Miestä nauratti, kun minä villakangistakissani ja nahkakengissäni juoksin lehtien poikki puun luokse ja kipusin sinne ihastelemaan. Mies nappasi tilanteesta kuvankin, jonka arvon ymmärsin vasta myöhemmin. 

Kun hyppäsin puusta alas, sanoi mies nimeni ja oli yhtäkkiä edessäni polvistuneena. 

”Tuletko vaimokseni?”, lyhyesti ja ytimekkäästi. 

Mitäs siihen muuta olisi voinut puusta pudonneena sanoa, kuin TODELLAKIN.