Huh! Uskomatonta, että melkein kaksi viikkoa on hurahtanut viime kirjoituksesta. 

Mutta! 

Tätä kirjoitan meidän uuden talon ”tuvasta” eli yhdistetystä olohuone-keittiö-ruokatilasta. 

Eilen luovutimme vanhan asunnon avaimet haikein mielin. Onneksi uudet omistajat vaikuttavat super mukavilta ja pitävät asunnosta toivon mukaan oikein hyvää huolta. Se oli meille se koti, johon palasimme aikoinaan reissusta kihlasormukset sormissa, myöhemmin hiukset laineilla hääkampauksen jäljltä ja lopulta sairaalasta pienen nyytin kanssa. Tulee ikävä sieltä avautuvaa maisemaa, vanhoja hirsiseiniä, puuhellan rätinää ja lattian narinaa. 

En oikein vieläkään usko, että tähän pisteeseen todella päästiin. Itselle tämä puoli vuotta asuntojahtia, mökki-kaupunki -seilaamista ja nyt viimeiseksi muuttorumbaa tuntui todella pitkältä, monimutkaiselta, stressaavalta ja raskaaltakin. Pari läheistä sen sijaan on ihastellut kuinka helposti meillä kaikki sujui, kun pääsimme vaihtamaan omistusasunnosta toiseen suoraan ja uuden löytyminenkin vei vain kuukausia, eikä esimerkiksi vuosia. Riippuu siis ilmeisesti ihan katsantokannasta.

Olen kuitenkin todella onnellinen, että nyt meillä on vain yhden kodin avaimet ja kaikki omaisuutemme on nyt yhdessä paikassa (ja okei, osittain mökillä) – vaikka se tarkoittaakin sitä, että vierashuoneemme koko lattiatila on täynnä erilaisia pussukoita ja nyssäköitä, enkä tiedä yhtään mihin niissä olevat tavarat laittaisi. 

Uusi koti tuntuu kuitenkin kutkuttavan ihanalta. Yhdessä tasossa olevat asuintilat tekevät asioista niiiiiin paljon yksinkertaisempia kuin kolmessa tasossa olevat. Lapsellamme on oma huone, jossa hän on nyt viikon nukkunut pääosin oikein hyviä öitä. Jääkaappi ja pakastin ovat valtavat ja pakastimessa on oma lokero lapsen ruokia varten – lopultakin saan itsetehtyä ruokaa johonkin valmiiksi! Pienessä kodinhoitohuoneessa on hoitotaso ja pyykit voi laittaa koneesta suoraan narulle ilman kerrosten välillä ramppaamista. Vieraille ja meille on pihassa autopaikat, eikä parkkipaikkaa tarvitse sukkuloida etsimässä yksisuuntaisilla kaduilla sinkoillen. Koiran voi päästää pikapissalle omalle pihalle aamulla ja ulkoiluttaa kunnolla vasta vauvan aamupäiväunien aikaan. Sadepäivänä vauvan voi nukuttaa rattaisiin katetulle terassille, johon vieläpä saa itkuhälyttimen rasiaan kiinni ja siihen on näköyhteys tuvasta. 

Rakastin vanhaa asuntoamme, mutta vasta nyt pois muuton jälkeen ymmärrän kuinka hankalia tietyt asiat siellä olivat. Ollaan miehen kanssa ihmetelty, että tällaistako tämä olisi voinut olla? Ei portaissa tiettyihin kohtiin varo-varovasti astumista, jotta vauva ei heräisi. Narisevissa lattioissa on tunnelmaa, paitsi silloin, kun narahdus herättää juuri nukahtaneen pienokaisen. 

Pelkäsin etukäteen, että uudessa talossa ei olisi samalla tavalla lämpöä ja sielua, kuin vanhassa hirsiasunnossamme oli. Toki tunnelma on erilainen, mutta jännästi meidän vanhat huonekalut istuvat tänne oikein hyvin. Koti näyttää omaan silmään kivalta yhdistelmältä vanhaa ja uutta. 

Kiitos vanha koti, olit meille hyvä.