Taivaskin oli eilen mukana häikäisemässä – ensimmäisellä väliajalla katsomosta tullessa oli tällainen näky vastassa, wou! 

Eilen tapahtui historiallisia asioita: 

Joku muu laittoi vauvan nukkumaan niin, että en ollut paikalla!

Tai no, lähinnä mun maitobaari-ominaisuutta on niissä nukutuksissa kaivattu. Mutta eilen, kahdeksan aikaan illalla, minä sekä maitobaariominaisuudet olimme mieheni kanssa teatterissa. 

Oli ihana saada pistää nätit vaatteet päälle, punata huulet ja juoda lasi viiniä komean miehen kanssa jutellen – mieskin nyt vielä sattui olemaan aviomieheni, aika huippua! (;

Väliaikoineen neljän tunnin mittainen Taru Sormusten Herrasta oli kyllä aikamoista spektaakkelitykitystä. 

Lavasteisiin olimme käyneet tutustumassa jo Turun (ohhoh, sokki paljastus, olemme, toistaiseksi ainakin, turkulaisia – jos joku ei ole huomannut kuvissa taustalla näkyneitä ”varför Paris vi har ju Åbo” ja mahtavan Toimisto23:n Turun kaupunkikartta -tauluja) vauvaviikko tapahtumassa keväällä. Silloin jo tuijotin lumoutuneena valtavia muureja ja varsinkin massiivisia enttejä. Nyt olikin mahtavaa nähdä lavasteet käytössä ja olen kyllä aikalailla häikäistynyt. Juurikin Entit ja Nazgûlit olivat todella näyttäviä. Hobittien piilotellessa viljapellossa läpikuultavan hevosen hengittäessä raskaasti yläpuolella, teki itsekin mieli kaivautua syvemmälle penkkiin.

Toki aikamoista tarinan läpijuoksua näytelmä oli, ja mietinkin, että jos tarina ei olisi ollut ennestään tuttu, olisivatko jotkut kohtaukset jääneet vähän epäselviksi. Tämä oli kuitenkin mielestäni melko odotettavissa, kun noin tapahtumarikas kertomus tiivistetään kokonaisuudessaan muutamaan tuntiin. Jos menen-aina-viimeistään-kymmeneltä-nukkumaan -äitiväsymystä ei otettu huomioon, niin tuo neljä tuntia meni kyllä ihan hujauksessa.

Näyttelijöille nostan hattua. Heitä oli kaikenkaikkiaan esityksessä yllättävän vähän, vain 22 (jos laskin oikein), mutta tästä huolimatta näytelmässä oli onnistuttu tekemään muun muassa näyttäviä taistelukohtauksia. 

Itsehän olin niin pönttö, että unohdin silmälasit reissusta ja ensimmäisellä väliajalla myönsin miehelle, että en itseasiassa näe yhdenkään näyttelijän kasvoja kunnolla. Mies harmitteli pilkettä silmäkulmassa, että aika sääli, koska siellä olisi pari aika komeaa miesnäyttelijää lavalla, höh.

Ehdottomasti parhaan suorituksen mielestäni (ja muunkin yleisön mielestä vislauksesta ja kiljunnasta päätellen) teki Miska Kaukonen Klonkku-vetonsa kanssa. Aivan huikeaa työtä, ei voi muuta sanoa! Kaikki liikkumisesta, äänestä ja puhetavasta lähtien vastasi täydellisesti mielikuvaani kyseisestä hahmosta. 

En tätä tekstiä aloittaessani tiennyt kirjoittavani arvostelua esityksestä, mutta tässä sellainen nyt puoli huomaamatta syntyi. 

Mikäli olet yhtään lähimaastossa tai vaikka jopa vähän kauempana, niin suosittelen kyllä kokemusta, jos Tolkien tai huikeat teatteri kokemukset ovat yhtään sydäntä lähellä. Lippujakin näyttäisi olevan vielä myynnissä, vinkvink!

ps. Kokemuksesta vielä hienomman tekivät meidän edessä istuneet teini-poitsut, jotka vaikuttivat ennen näytelmää vähän silmiään pyöritteleviltä ja haukottelevilta, mutta joiden huomasin jossain vaiheessa kurottautuvan penkeissään eteenpäin. Poitsut myös hekottivat kovin Gandalfin huutaessa Balrogille ”you shall not pass”ia suomeksi. 

pps. Ja erityiskiitos ohjelmalehtisiä (apua mikä se oikea sana sille on?) myyneelle naiselle, joka olisi lainannut minulle omat silmälasinsa esityksen ajaksi, kun menin selailulehtisestä katsomaan näyttelijöiden naamoja (:’D) ja valittelin hölmöyttäni samalla. Upeaa asiakaspalvelua ja mahtava kohtaaminen vieraan ihmisen kanssa, nämä ovat parhaita.