Täällä kännykkäkirjoittelija taas hei! 

Meillä on beben kanssa ollut oikea super viikonloppu, kun saatiin mun sisko miehensä kanssa Saksasta tänne mökille kylään! 

Perjantaina haettiin pariskunta linja-autoasemalta ”tantte & onkel” -kyltin kera (kiitos Google translate, Saksaa ei ole tullut koskaan opiskeltua) ja mentiin heti perehtymään pikkukaupungin parhaaseen munkki-paikkaan. Kierrätin vieraani tuttuun tapaan kurkkaamaan vanhaa kirkkoa, minkä sisusta on vähän erilainen muihin näkemiini kirkkoihin verrattuna; koko katto on maalattu täyteen tähtiä. 

Vauva vierasti kummitätiään ensin ja en tiedä kumpi oli lohduttomamman näköinen; kauhistunut siskoni vai vauva, jonka alahuuli alkoi väpättää ja silmät täyttyä kyynelistä, kun siskoni hipsutti vauvan varpaita. Onneksi tästä päästiin nopeasti yli ja mökille päästyämme vauva jo viihtyi siskoni sylissä. Siskon mies sai pidemmän aikaa epäileviä katseita kulmien alta luotuna. Uskomattoman ilmeikäs tuo pieni. 

Perjantai kului leppoisasti syödessä ja lauantaina jatkoimme samalla linjalla. Koin jonkun super-emäntä-innostumisen ja vieraita varten leivoin itse leivät ja keittelin hillot. Viikonloppuna on myös herkuteltu pannukakulla, Samasta padasta -kirjan melanzanella (munakoiso-tomaatti-lasagnehomma), itse tehdyllä pitsalla ja jopa operoimallani ahvenella. 

Koin omituisen hetken lauantaina, kun tajusin olevani laituri-onkimisemme kokenein kalastaja ja sain kunnian olla se joka irrotti saaliit koukusta ja selosti miten onkivavan kanssa säädetään syvyyttä ja painopalluroita (as u can see, olen oikea taituri itsekin). Vauva katseli ihmeissään, kun pikku ahvenia nousi merestä naurettavaa tahtia. Yksi hölmöläinen nieli koukun niin syvälle, että se piti päästää päiviltään. Illalla youtube-videon ja kiroilun voimin muutin ahvenen syötävään muotoon ja mini fileet olivat naurettavan pieniä, mutta makoisia. 

Ensi viikoksi suuntaamme vauvan kanssa kotikaupunkiin ja omalle asunnollemme, mikä pamahti myyntiin tällä viikolla. Asunto on nyt jo herättänyt sen verran kiinnostusta, että se ei taida kauaa enää olla meidän. Super pelottavaa ja välillä mietin kauhuissani edessä olevaa pakkaus- ja muuttoprojektia.

Nyt kuitenkin keskityn vielä valmistamaan päivällistä kuudelle hengelle, kun loppu perheeni saapuu mökille syömään – jee ! Mikäs täällä asuessa, jos se aina olisi tällaista.