Ei jäänyt vauva Pasilaan, ei. 

Lähinnä, koska ei koskaan itsekään päästy sinne asti. 

Voin kertoa, että kun lauantai aamuna on onnistunut pääsemään ajoissa rautatieasemalle vauvan, miehen ja kolmen hengen matkatavaroiden kanssa (miinus turvaistuin, mikä oli pakattu vanhempieni autoon aikaisin aamulla, jotta he voivat perillä kohteessa kuljettaa meidät ja vauvan turvallisesti junalta mökille), vauvan päiväunet tarkkaan ajoitettuna, syömiset mietittynä, omatkin juna-eväät pakattuna ynnä muuta, on hiukan riipaisevaa tajuta, että kyseisen junan kyytiin ei meillä ole mitään asiaa. 

Etsiessämme oikeaa junavaunua, jossa perhehyttimme (samanhintainen kuin normaali paikka!) odotti, kiinnitin huomiota VRn työntekijään, joka hermostunut ilme naamallaan selitti jotain muutamille vieressä oleville ihmisille. Kuulin sanat ”korvaava yhteys” ja ”bussi”. Pyysin kylmän rauhallisesti eli todennäköisesti ääni vinkuen työntekijää toistamaan kertomansa. Tämä vähän voimattomana katsoi meitä ja tavaroitamme ja kertoi sitten, että junalla pääsee vain noin ensimmäiset puoli tuntia matkasta, jonka jälkeen junan korvaa bussi, joka ”lähtee kun lähtee” ja tilanne on sama koko päivän. Edelleen kylmän rauhallisesti selitin, että juu kiva, mutta meillä on jatkoyhteys. ”Juu, jatkoyhteys ei odota”. Aivan. 

Sitten tajusin suuremman ongelman. 

Mites tuo vauva bussissa (moottoritiellä) ilman minkään näköistä turvaistuinta?

Työntekijän ahdistus näkyi naamasta: ”No joskus tällaisissa tapauksissa kuskit antavat ottaa vauvan bussiin ilman turvaistuinta. Omalla vastuulla…”

Hiljaisuus. 

Tuntui todella omituiselta seistä asemalla, kun juna johon sinulla on kädessäsi lippu (tai puhelin, jossa oli mobiililippu) lähtee liikkeelle ja katoaa horisonttiin. 

Jo yli 100 km ajaneet vanhempani kurvasivat takaisin tuomaan meille turvaistuimen. ”Huoleton junamatkustus” vaihtui yli 500km ajopäiväksi puolivuotiaan kanssa. 

Nyt rauhoituttuamme lähes viikon Itä-Suomen järvimaisemassa, alkaa tilanne vähän naurattaa. Äitini meinasi tikahtua, kun kerroin, että olin todennut tehkää-korvaushakemus- mantraa hokeneelle työntekijälle ”joo tiedän, että tä ei ole henkilökohtaisesti sun vika, mutta nyt hiljaa” samalla, kun mies taustalla pauhasi itsekseen ”ensi kerralla mennään sitten kilpailevalla yrityksellä. EIKU NII, eihän sellaista ole. Hienoa VR hienoa” 😀 Oltiin varmaan aika näky, kun vuoroin meuhkaten ja vuoroin hysteerisesti hihittäen raijattiin kamamme läheiseen kahvilaan ja leiriydyttiin sinne odottamaan turvaistuinlähetystä. Mies lauleskeli vieressä ”mul on vuodessa vaan yksi kesäloma”, kun luonnostelin jo puhelimeen talteen VR:lle lähtevää korvausvaatimusta. 

Ajomatka onneksi sujui yllättävän mukavasti, beben päiväunet, syömiset ja turvaistuimesta lepuuttamiset tahdittivat matkaa. Todetttiin jossain kohtaa matkaa miehen kanssa, että onneksi Suomi on kaunis, seura on hyvää ja auto on ilmastoitu. Emmekä ilman tätä käännettä, olisi varmaan koskaan päätyneet Juvan museon pihalle vaihtamaan vauvalta vaippaa.

Kokemuksia, kokemuksia..