Viime viikko oli vaikea. Jotenkin todella raskas. 

Oltiin oltu mökillä jo yli viikko putkeen. Kaksi koiraa lenkkeineen, lääkkeineen ja ruokintoineen, taipumuksenaan herättää vauva haukkumalla tai häntäänsä tömpstömpstömpsöttämällä. Vauva, joka muutenkin heräili öisin 1-2 tunnin välein ja aamuisin nousi viimeistään kuudelta. Mies töissä vähintään 12 tuntia per päivä. Yksi yksinäinen ja todella väsynyt äiti.

Olo meni ihan harmaaksi. Vauvan nukkuessa makasin sängyssä ja yritin miettiä mitä edes haluaisin tehdä. En keksinyt mitään ja se vasta kamalalta tuntui. 

Oli syyllinen olo, koska en osannut nauttia tästä. Vuosi toisensa perään olen harmitellut, kun ei olla ehditty olla mökillä niin paljoa kuin olisi halunnut. Nyt aikaa olisi vaikka muille jakaa ja makaan mieli harmaana sängyssä. 

Koska jo toukokuun alusta asti olemme eläneet tätä mökki-koti -elämää, on sitä ehtinyt jo yllin kyllin nauttia mökkeilystä. Olen ehtinyt leipoa, kutoa, nauraa koiraa, joka jahtaa taivaan sinessä lentäviä lokkeja, kerätä kukkia, kuunnella äänikirjoja, syödä jäätelöä aurinkoisella pihalla, tehdä sudokuja, poimia metsämansikoita, ihmetellä vauvan kanssa tuulessa heiluvia puita, aaltoilevaa merta ja linnun laulua. 

Multa on kysytty onko mun sitten pakko olla mökillä aina, kun mies on töissä. No ei ole pakko, mutta se on noin triljoona kertaa helpompaa. Syitä on kolme:

1) Täällä koira pääsee tarpeilleen ja ulos juoksemaan, kun vaan avaa sille oven. Kaupungissa vauva pitää ottaa mukaan tai vaihtoehtoisesti järjestää sille hoitaja siksi aikaa, kun koiran kanssa käy lenkillä. Koiran iltalenkki pitää tehdä koiran kannalta ihan liian aikaisin, koska vauvan nukkumaanmenoaikaakaan ei oikein voi vaihtaa. En myöskään halua jättää vauvaa yksin kotiin nukkumaan siksi aikaa, kun kävisin koiran kanssa ulkona. Hätätilanteissa olen käynyt koiran kanssa kadulla itkuhälyttimen kanssa. Ollaan kävelty edestakaisin muutaman askeleen matkaa, mihin itkuhälyttimen kantama riittää. 

2) En myöskään halua, että mies ajaa 12 tunnin työpäivänsä jälkeen vielä tunnin ajomatkan tai joutuu aamuisin lähtemään tuntia aiemmin töihin. Työpäivä itsessään sisältää jo paljon ajamista, on fyysisesti ja henkisesti raskas. Meidän parin vuoden takainen hirvikolari on myös avannut silmät sille, että tien päällä voi käydä kaikenlaista. Mökiltä käsin työmatkaa on noin 15 minuuttia. 

3) Ja ehkä se tärkein; jos olen mökillä vauva näkee isäänsä päivittäin edes vilaukselta. Ja mies vauvaansa. Vauvan riemulla ei nimittäin ole rajaa, kun isä tulee ovesta. Pienen kroppa ensin jännittyy ja sitten alkaa hirmuinen potkiminen ja huitominen. Maailman levein hymy ja riemunkiljahdukset kuuluvat myös asiaan. Näen myös raskaan päivän valuvan pois miehen harteilta, kun vauvan vastaanotto saa väsymyksen katoamaan. Miten muka voisin viedä tämän näiltä kahdelta mun rakkaimmalta pois?

Eli juu, mökkikesä.

Eikä oikeastaan ollut mökillä olostakaan kiinni tämä harmaus. Enemmän ehkä kyse oli asuntopettymyksestä, oman ajan puutteesta ja siitä loputtomasta väsymyksestä. 

Joka tapauksessa ymmärsin, että nyt täytyy tehdä jotain asialle, vielä kun muutoksen tekeminen on melko helppoa. 

Miehen kanssa istuttiin alas ja sovittiin, että mullekin on järjestyttävä omaa aikaa. Jos en itse sitä osaa ottaa (miehen ja vauvan seurassa on ihan liian koukuttavaa, kaverit usein haluavat nähdä vauvaa myös ja vauvan saa aika näppärästi kaikkialle mukaan) niin miehen täytyy sitten vaikka mut potkia ovesta. Tilanne on mennyt liian pitkälle, kun en enää osaa ajatella mitä sitä tekisin yksin. Tai mitä edes haluaisin tehdä. 

Istuin alas tyhjän paperin ja kynän kanssa. Aloin ihan tosissaan miettiä mitä haluan tänä kesänä vielä tehdä. Kirjoitin itselleni kesän to do -listan, jota voin nyt alkaa työstää. Asioita, joista tulee hyvä fiilis. Ei velvollisuuksia tai suorittamista, vaan puhtaasti hyvää mieltä. 

Parissa päivässä listalta oli saavutettu jo kolme asiaa; vauvan kanssa oli ajettu lähtikaupunkiin fiilistelemään ja kahvittelemaan..

… käyty metsässä ihmettelemässä kantorepun kanssa…

… ja kävin heittämässä talviturkin.

Jo tästä tuli paljon parempi olo. 

Viileän meriveden myötä kroppa täyttyi energialla, mieli keveni metsässä ja ihmisten ilmoilla pyörähtäminen sai mökin oman rauhan tuntumaan taas ihanalta. Listassa on vielä useita kivoja juttuja tehtäväksi, pieniä ja vähän isompia. Ja mikä parasta, huomaan, että mieleen alkaa taas tulla asioita, joita haluan tehdä. 

Yllättävän kiva juhannus ja pari vähän paremmin nukuttua yötä tekivät myös tehtävänsä.

Ei tässä nyt ihan selvillä vesillä olla, mutta ainakin parempaan suuntaan menossa.

Muistakaa pitää myös itsestänne huolta!