Meillä on miehen kanssa välillä ollut arki melko hektistä. Ennen äippälomalle jäämistä olin itse iltapainotteisessa kolmivuorotyössä ja mies puolestaan kulutti päivät koulun penkkiä ja opintojen ohella teki vuorotöitä. Pahimmillaan viikot olivat sitä, että hyvä, jos näimme toisiamme edes yöllä. Aika perinteinen kuvio oli se, että mies oli päivän koulussa mun ollessa vapaalla ja miehen päästessä koulusta olin jo iltavuorossa, ja kun puolestani itse tulin kotiin, oli mies jo yövuorossa. 

Töidemme takia emme siis ole koskaan eläneet sellaista arkea, jossa illat ja viikonloput olisivat vapaata ja töissä käytäisiin maanantaista perjantaihin. Myös pyhät ovat töille täysin vapaata riistaa ja lähes poikkeuksetta vähintään toinen meistä on töissä joulut, juhannukset ynnä muut. 

Parisuhteen kannalta tämä on itseasiassa ollut omalla tavallaan jopa piristävää – ainakaan arki ei ole ehtinyt väljähtää! Toki myös aivan perkeleen turhauttavaa ja olen asiasta valittanut ties kuinka monta kertaa. Mutta toisaalta, koska yhteistä aikaa joutuu välillä suurennuslasin avulla hakemaan, osaa sitä myös todella arvostaa ja siihen jaksaa panostaa. Meidän arjessa on todella harvinaisia sellaiset illat, että vaan tuijoteltaisiin telkkaria vaikkei sieltä mitään tulisi – erityisesti koska meillä ei itseasiassa ole telkkarissa kanavia haettu (huomasin tämän sattumalta, eikä ole pienintäkään aavistusta, koska kanavapaikat ovat menneet uusiksi). Vaikka totta kai mekin välillä möllötetään, tuijotetaan netflixistä jaksoa toisen perään ja ihan tarkoituksellakin pidetään päiviä, jolloin ei ole mitään ihmeellistä tekemistä. 

Nyt, kun olen ollut äitiyslomalla, on tilanne ollut uudenlainen, kun vain toisen työvuorot rajoittavat yhteistä aikaa. Niin, ja toki mies vapaillaan tekee muutakin kuin on mun ja vauvan kanssa :–D (nyt se varmaan kysyy, että mitä muka. Harrastaa ja näkee kavereita nyt ainakin – toisinaan vaimon potkimana) Olen kyllä hurjan onnellinen ja iloinen siitä, että mies on ihanasti priorisoinut meidän kanssa olemista. Ja välillä mahdollisuuksien mukaan mies on vauvan kanssa keskenään ja mulla on sitä kuuluisaa ”omaa aikaa”.

No mutta, se mistä mun oikeastaan piti kirjoittaa on toisen huomiointi arjessa. Oli meidän arki tuota hektisempää työelämää (sitä miten muuten tuohon kuvioon isketään vauva mukaan ja löydetään sille muka joskus joku järkevä hoitopaikka ja ja ja… no en tiedä miten se tehdään) tai sitten tätä vähän erilaista vauvakuplaa, on parisuhteen huoltaminen ihan ensisijaisia juttuja.

Koska toisen huomioinnista voisi kirjoittaa triljoonabiljoona esimerkkiä, keskityn nyt pieniin ja vähän suurempiin yllätyksiin. Itse rakastan järjestää läheisille erilaisia yllätyksiä, oli ne sitten isompia, kuten polttarit, synttärit tai vaikka eräät kovin onnistuneet tervetuloa-takaisin-Suomeen-bileet (jolloin kaikki muut tiesi, että juhlakalu oli suunnitelmista perillä, paitsi minä järjestänä, ja sit hehkutin onnellisena et jee yllätys onnistui. No ei nyt ihan.) tai sitten jotain pienempiä juttuja; aamupalan valmistus (lapsuuden) perheelle viikonloppuna, herkkuja kaupasta miehelle, postissa Saksaan siskolle lähetetty siitä muistuttanut jääkaappimagneetti tai muuta vastaavaa.

Mun mies tietenkin saa eniten näitä erilaisia ja eri mittakaavan yllätyksiä, kun se tuossa arjessa kulkee mukana. Oon myös miehelle itselleenkin sanonut, että sille on niin kiva järjestää yllätyksiä, koska se todella arvostaa niitä ja näyttää sen. Lisäksi mun mies on niin mystinen otus, että jos sanon sille, että meillä on ”mysteerimeno” jonain päivänä, se vaan hyväksyy asian eikä edes kysele siitä, vaikka innoissaan onkin. Kerran olin vain ilmoittanut, että meillä on menoa päivänä X. Tuon päivän tullessa, käskin miehen pukeutua housuihin, joissa voi levittää helposti haaransa – tässä kohtaa mies jo oli vähän epäluuloinen. Se kuitenkin lähti mun mukaan autoon silmät sidottuina. Kun se sai ottaa siteen silmiltään, olimme tallilla ja mies pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa ratsastamaan (siksi housut :D). Itse olisin vastaavassa tilanteessa ihan perkeleen ärsyttävä – ai mikä meno, missä, kuka, ketä, mitämiksimilloin?! Toki olisin voinut vain viedä miehen ratsastamaan, mutta tällä tavalla toteutettuna se oli paljon hauskempaa meille kummallekin.

Pieni yllätyksellisyys tekee mielestäni kivaa lisämaustetta toisen huomiointiin. Esimerkiksi meidän vanhaan vuokra-asuntoon mies tuli kerran niin, että jokaisella vinttiasuntoon johtavalla portaalla oli kirjain lappu, joista tuli teksti ”tervetuloa kotiin” ja oveen oli teipattu sille Punnitse ja säästä -liikkeestä ostettu namipussi (koska pelkästään pussin antaminen olisi ollut tylsää). Kerran mies tuli suihkusta työpäivän jälkeen niin, että oven takana on ollut ”pue päällesi ja tule ulos” -lappu ja ulos olin tehnyt lettu-piknikin shampanjan kera, koska seuraavana päivänä olimme menossa asuntokaupoille (lettujen paistaminen salaa olikin aika missio). Viimeksi, kun mies lähti kaverin kanssa kaljalle, käskin sen käydä ensin verkkopankissa – tilille oli tehty yhden kaljan kokoinen tilisiirto, kun halusin tarjota yhden, vaikka en itse mukaan lähtenyt. 

Mistä tällainen aihe nyt? Nooo, tällä hetkellä mieheni on mökin rantasaunassa hyvien ystäviensä kanssa saunomassa, polttamassa sikaria ja kaljottelemassa. Tänään iltapäivällä mökin pihaan alkoi ilmestyä autoja ja niistä pomppia miehiä lahjapullojen ja kaljakeissien kera. Mies tuijotti tilannetta melko epäuskoisena ja mun oli pakko pärskähtää sille, että kuvitteliko se oikeasti, että annan sen täyttää pyöreitä ilman, että järjestäisin jotain! Parasta tilanteessa on, että mies luulee yllätyksen olevan jo takana päin, vaikka oikeasti huomenna sen leuka taitaa loksahtaa uudelleen… Eikö se nyt ole ihan loogista, että kolmekymppiselle järjestetään kolmet yllätysjuhlat? 😉 (nyt uskallan kirjoittaa tämän tänne, koska luulenpa miehen olevan niin kiireinen seuraavan vuorokauden, ettei se ehdi salaisuuksia täältä lukemaan. Tai ties vaikka lukisi yön pimeinä tunteina vaimonsa vuodatuksia, heh.)

Mökin eteiseen ulkoa hakemani tervetuloa -toivotus. Tämän päivän miesporukalle, vai kenties joillekin toisille vieraille?