Täällä on viimeisen muutaman päivän sisään käynyt n. 1600 eri ”käyttäjää”. Tuntuu lievästi sanottuna k ä s i t t ä m ä t t ö m ä l t ä. Jos yritän ajatella näitä 1600 ihmistä vaikka samaan tilaan, alkaa ehkä vähän heikottaa. 

Olen saanut jonkun verran viestejä käsiteltyyn teemaan liittyen ja jokaisesta niistä haluan kiittää. On myös ihan mahtavaa kuulla, että kertomalla omasta kokemuksestani, olen voinut olla jollekin toiselle avuksi tai tueksi. Että mun kokemuksen kautta, jonkun toisen oma kokemus on tuntunut ymmärrettävämmältä ja jotenkin siedettävämmältä. Tai tarina ihan vain on koskettanut ja herättänyt ajatuksia. Se myös palkitsee itseä siitä, että uskalsin julkaista nämä tekstit. Se ei meinaa ollut helppoa, eikä itseasiassa ole vieläkään. Niin terävät kynnet pelolla on, että se roikkuu lihassa kiinni vaikka kuinka yrittää karistella. 

Tein nyt vielä sen verran jatkoa asialle, että loin blogille oman sähköpostiosoitteen. Voi olla, että sinne ei ikinä tule yhtään viestiä.

Mutta, jos siellä joku tämän päätyy lukemaan ja haluaa kommentoida, jakaa tai vaikka vaan kiroilla, niin antaa palaa. Olisin myös ihan todella kiitollinen, jos joku vinkkaisi mitä kautta tänne alunperin päätyi, koska en tiedä yhtään missä teksti on jaettu.

koivunoksaankorkealle@gmail.com

Jos joku uskaltaa jotain lähettää, niin totta kai täydellä luottamuksella. 

————————————————————————————–

Noniin, nyt palaan taas maanpinnalle ja lakkaan kuvittelemasta liikoja! 

Essin kanssa juteltiin porkkanasoseista ym. kirjoittelusta ja siitä, että tällaisen hetkellisen ”julkisuuden” takia tuntuu jopa vähän hankalalta jatkaa samalla liirumlaarum-elämä-on-aurinkoista-pullamössöä -linjalla. Toisaalta todettiin, että on myös ihan äärimmäisen ihanaa, että siitä voi kirjoittaa. Että se todella on sitä arkea missä elää. 

Tänään taas aurinko tosiaan paistaa ja olen nukkunut pitkästä aikaa jopa yli seitsemän tuntia. Hassua, miten kolmen tunnin yhtäkestoisen unipätkän jälkeen tuntui jo siltä, kuin olisi muka pidempäänkin nukkunut. Jääkaapissa kuitenkin odottaa ensimmäinen kesäkurpitsa-sose, joten eiköhän taas kohta saa heräillä noin tunnin välein kuuntelemaan sitä eräänlaista konserttia. Mikäli kesäkurpitsan seuraukset ovat yhä samanlaiset, voi olla, että sosehommat jäävät tauolle. Toisaalta uskon myös, että neljän kuukauden hulinoilla on osansa huonoihin öihin, eikä siinä sitten kyllä soseiden jättäminen pakastimeen odottamaan auta. 

Eilen oli myös huippu kiva päivä, kun juhlistettiin pienellä porukalla miehen valmistumista ja lähestyviä syntymäpäiviä. Olen niin huippu ylpeä ja kiitollinen tuosta ihanasta miehestä, että halusin vähän hemmotella ja yllättää. 

Eilen se tosiaan sai eteensä isomman kirjekuoren, missä oli sisällä pieni ohjeistus ja pienempiä kirjekuoria. Ohjeistuksen mukaan miehen piti pukeutua melko siististi ja lähteä sitten kohti kaupunkia. Pitkin matkaa se sai availla lisää kuoria. Ohjeet jatkuivat niin, että mies kävi kukkakaupassa noutamassa meidän nimellä varauksessa olleen kukkakimpun ja palasi sen kanssa sitten kotiin (hehe, mies hetken ajatteli, että olin lähettänyt se näin hakemaan mulle kukkia – vinkkinä, että niitä voisi tuoda enemmän :–D).

Kotipihalla olikin sitten yllärinä miehen perhettä, joiden kanssa kilisteltiin ja herkuteltiin auringon helliessä (ja polttaessa ainakin mun olkapääni hienosti). Tässä oli sen verran tuplahuiputus, että kukkakimppu ojennettiin anopille sunnuntaina olevan äitienpäivän kunniaksi. 

On kyllä ihanaa, että omakin perhe on tällä tavalla laajentunut avioliiton myötä.