Edellisyönä oli juhlat. Kembaloimassa mun kanssa oli luonnollisesti kaikki bloggarit, joiden blogeja luen. Siellä höpöteltiin ja kittailtiin menemään. Juhlapaikka muistutti kovasti meidän kotia, mut ei sit kuitenkaan ihan. 

Leikkaus seuraavaan aamuun. Asunto on täynnä kunnon jenkkibileiden punaisia muovikuppeja ja jostain mystisestä syystä koirankarvoja. Jutellaan juhlimiskavereiden kanssa, että tänään uusiks, todellakin. 

Jään tuijottamaan koirankarvoja ja jotain hiipii mieleen. 

Mies ja vauva! jestas, oon ollut koko edellisen yön juhlimassa ja en edes ollut pumpannut maitoa ennen lähtöä. Yritän ajatella, että siellähän sitä on pakkasessa, että kyllä ne on pärjännyt. Mieleen hiipii kuitenkin mielikuva vauvasta, jota mies yrittää laittaa nukkumaan ja toinen sätkii ja potkii ja itkee työntäen pulloa pois. 

Alan itkeä syyllisyyttäni ja ikävääni. Mietin miten olen saattanut hylätä vauvan ja miehellekään en sanonut mitään ennen lähtöäni. Ottaako ne mua edes takas kotiin enää? 

Hiivin alakertaan ja törmään matkalla yhteen tyyppiin, joka joskus lukioaikoina oli usein meidän kaveriporukan mukana juhlimassa. Se kysyy, että mitä tänään ja mitä muuten. Kerron ylpeänä, että oon naimisissa, mulla on vauva ja nyt mä lähden äkkiä kotiin! 

Herään mökin hämärässä, silmät räpsähtää auki. Mieli on hetken sekava unen jäljiltä. Tajuan heränneeni siihen, että vauva ähisee kakkaa. 

(Kaikki, jotka on vaihtanut yövaippaa, tietää, että vaipan ollessa täynnä pissaa, ei se maitokakka todella imeydy yhtään, eikä oikein pysy siellä vaipan sisälläkään – eli kiire on!)

Hyppäsin salamana sängystä ja nappasin pienen, itseensä tyytyväisen oloisen vauvan sängystään. 

Aamuauringon valossa vaihdan vauvan vaippaa ja höpötän, että en kyllä yksienkään bileiden takia hylkää niitä. Sängyssä heräilevä mies kuuntelee mun juttuja kulmakarvojaan kohotellen ja pudistelee päätään. Mitähän se vaimo taas sekoilee?

Tulkintani unesta: miehen 24 tunnin työvuorot ja niistä johtuva mun mökillä yksin vauvan ja koiran kanssa oleilu, on tehnyt tehtävänsä. Vauvakin on turvallisesti palannut takaisin vähintään kolmen tunnin välein heräilyyn. Siltikään, en mä tätä mihinkään vaihtaisi. 

Mutta ehkä tämä äiti tarvitsee taas vähän omaa aikaa, että unetkin rauhoittuu 😀