popsi popsi porkkanaa

Ah, nämä aamuhetket, kun mies lähtee nukuttamaan vauvaa rattaisiin ulos ja asunnossa kuuluu vain sohvatyynyn päällä makaavan koiran kuorsaus ja seinäkellon tikitys. Nä on ne hetket, kun oon vastuussa vain ja ainoastaan itsestäni ja siitä ehtiikö kahvi/tee kupissani kylmetä ennen kuin tajuan sitä juoda. Ah, kyllä!

Mutta juu, asiaan. (kyllä, mulla oli jopa asia mielessä! Ja jopa muistan sen! Hehe)

Aloitettiin viikonloppuna kiinteät ruoat eli oikeasti siis sosemössöt. 

Olen nyt jo tämän hyvin lyhyen äiti urani aikana huomannut, että tämä aihe – ja ylipäätään kaikki imetykseen liittyvä – herättää hirveästi tunteita. Jopa meidän hyvinkin hyväntuulinen ja -tahtoinen tammimamma faceryhmämme alkoi kuplia ja kihistä, kun siellä alettiin puhua kiinteiden aloituksesta. Toiset uskoo vahvasti sormiruokailuun, 6 kuukauden iän aloitukseen ja niin päin pois. 

Me tehtiin päätös aloittaa kiinteät nyt jo neljän kuukauden iässä ehkä etunenässä siksi, että neuvolassa suositeltiin asiaa mun allergiahistoriani takia. Oon pienenä ollut monelle eri ruoka-aineelle allerginen (mm. suklaa ja mansikat, thank god näistä allergioista olen ”parantunut”!) ja nykytutkimuksen valossa kiinteiden varhaisella ja monipuolisella aloittamisella voidaan mahdollisesti lapsen allergiariskiä pienentää. 

Ylipäätään meillä ei ehkä ole mitään hirveen voimakkaita linjauksia suuntaan tai toiseen, vaan edetään asioissa paljon fiilispohjalta ja luottaen esimerkiksi juuri neuvolaan tietolähteenä (vaikkakin edellä mainitussa faceryhmässä oon huomannut, että ihan riippuu neuvolasta mitä suositellaan..). 

Ollaan myös sitä mieltä, että koska tuota kiinteää ruokaa ei oikeasti sinne vauvan elimistöön pahemmin vielä mene, vaan se hienosti kolataan kielellä ulos, ei pienistä maisteluannoksista vauvalle haittaa ole. Ruokaa ei väkisin tungeta suuhun eikä tuputeta, vaan vauva saa rauhassa totutella asiaan ja syödä mitä syö.  Siihen, että kiinteät oikeasti on vatsan täytettä, on vielä matkaa ja imetystä on tarkoitus jatkaa toivon mukaan vielä pitkään.

Noniin, se siitä selittelystä. 

Meidän kiinteiden maistelu aloitettiin porkkanalla, joka keitettiin, soseutettiin ja lutrattiin vielä sileämmäksi, makeammaksi ja vauvalle vähän tutumman makuiseksi äidinmaidolla (ja tietty varmaan kolmeen kertaan pestiin huolellisesti ja hyvä kun ei steriloitukin). 

(”söin” on vähän suhteellinen käsite)

Miehen kanssa kinattiin hetki siitä kumpi saa ensimmäisen lusikallisen tarjota ja kumpi pitää vauvaa sylissä, mutta aika nopeasti myönsin (hurjan jalomielisesti), että toisaalta olen saanut tähän asti ruokkia vauvelin, joten on reilumpaa, että mies saa kunnian hoitaa tämän homman ensimmäistä kertaa. (Ihmettelen yhä ettei mies käyttänyt tätä korttia itse lainkaan!)

Vauva reagoi porkkanamaitomössöön kuten arvata saattaa: ”mitä hemmettiä tämä on?”, ”yritättekö myrkyttää minut?” ja ”phytyi” vilkkuivat puhekuplina sen pään päällä. Taas oikein harmittaa ettei lisäillä vauvan naamasta kuvia mihinkään, miten joku voikin olla niin ilmeikäs! 

Se mikä hommassa yllätti, oli se miten ristiriitaiselta itsestä tuntui syöttää vauvalle muutakin kuin äidinmaitoa. Free the boobs -aate otti minimaalisen askeleen eteenpäin, mutta samalla se konkretisoi sitä, että joskus tulevaisuudessa meillä ei vauvelin kanssa ole enää meidän imetyshetkiä. Jos mietin taaksepäin meidän ainamaitoakaikkialla, ainasohvallaimettämässä, olenvainmaitoautomaatti -vaiheita, on hassua miten surulliseksi ajatuksesta hetkeksi tulin. Vauvan epäuskoinen ilme ja suun hämmentynyt maiskuttelu kuitenkin karisti sen haikeuden pois. Ja porkkanan jälkeen oli hyvä syödä turvallista maitoa perään. 

Nam nam!

Ps. Vähänkö on super äiti olo, kun pakastimessa on jääpalamuotin avulla pakastettuja söpöjä porkkanasosekuutioita, joista saa näppärästi seuraaviksikin päiviksi maisteluannokset!