puistokerhoa, pääsiäisaskartelua ja myrskytuhojen siivoilua – maaliskuun arkea
Ulkona ropisee, tyttö makoilee vieressä elokuvaa katsoen, vauva tuhisee toisella puolellani ja kavereiden kanssa viestitellään korona-ahdistuksesta (löytyy) – suhteellisen leppoisa aamupäivä menossa siis.
Viime viikonloppuna oltiin pitkästä aikaa mökillä. Alkuvuoden myrskyt olivat tehneet melko tehokkaasti kaikenlaista pientä tuhoa, jota parhaamme mukaan alettiin raivata. Ei onneksi mitään kovin vakavaa, mutta tekemistä kyllä riittää, kun tekijöitä on melko rajallisesti. Todettiinkin, että tässä kevään mittaan täytyy kaikki mahdolliset välit varmaan huristella mökille hommiin. Omakotitalo ja mökki on aikamoinen työtaakka, mutta onhan niissä ne ihanatkin puolet. Ja onneksi kotimme on melko uusi ja sen puoleen (toistaiseksi) suhteellisen vähätöinen. Huomasin taas sunnuntain tullen, että en olisi halunnut lähteä mökiltä lainkaan – mutta sitten kuitenkin kotiin tuleminen oli myös aika ihanaa. Mieheltä saadut kirkkaan keltaiset tulppaanit tuvan pöydällä ja auringonpaiste saattoivat vaikuttaa asiaan myös.
Meidän tyttö aloitti viime viikolla puistokerhossa, jossa käy kerran viikossa. Olin ilahtunut, kun tyttö otettiin siellä reippaan iloisesti vastaan ja hänet johdateltiin heti tutkimaan päiväkodin pihan leluja ilman minua. Katselin hetken, kun tyttö puuhasi vieraan aikuisen kanssa, jonka jälkeen todettiin, että taidan hyvin voida lähteä paikalta. Kävelin poitsun kanssa reippaan vaunulenkin, kävin kurkistamassa, että tytöllä kaikki edelleen hyvin ja sitten huristelin kotiin puoleksi tunniksi makaaman vauvan kanssa lattialla. Kun palasin kerholle, tyttö oli vastassa hiekkaa naamassaan, haalarit kurassa ja iloisesti höpöttävänä – parasta! Tyttö tämän jälkeen veti valtavan lounaan ja nukkui poikkeuksellisen pitkät (jopa 1,5 tuntia, heh) päiväunet. Mahtavaa huomata, että tyttö alkaa viihtyä paremmin toisten lasten seurassa ja ylipäätään on hirveästi reipastunut ja rohkaistunut. Toivottavasti seuraava kerhokerta sujuu yhtä hyvin, sillä sen ajaksi minun pitäisi päästä poitsun kanssa neuvolaan.
Pikkujäbälle tuli tosiaan kuusi viikkoa ikää maanantaina. Hän seurustelee koko ajan enemmän ja jatkuvasti huomaa selvemmin, että erityisesti isosisko on pojalle mieleen. Jouduin pakkaamaan pois jo kaikki 56 koon vaatteet ja olen tästä kehityksestä melko kauhuissani. Pojalla nyt käytössä olevat vaatteet ovat sellaisia, että tyttö käytti niitä joskus 3-4 kuukauden iässä!
Kotona puuhailen kaikenlaista pientä. Tytön huoneeseen sain maalausinspiraation ja nyt odotan viikonloppua, että saataisiin vähän työrauhaa ja homma oikeasti tehtyä. Taaperon kotona ollessa ei olla vielä lähdetty hommaa yrittämään, heh. Virkkasin myös pääsiäistä varten pienen tipu-kanan, mikä tulee olemaan pääsiäispupun lahja tytölle – ihan parasta, että tyttö alkaa olla jo sen ikäinen, että hänen kanssaan voi tosissaan tehdä erilaisia pyhäperinteitä! Lapsuudenkodissani oli tapana, että pääsiäispupua varten jätettiin lankalauantaina pipot esille ja yön aikana pipo oli kadonnut. Seuraavana aamuna me lapset saimme sitten kukin etsiä piilosta oman pipomme, joka oli yön aikana täyttynyt pääsiäisnamuilla ja suklaamunilla! Koska en aio tunkea tytön pipoa täyteen karkkeja vielä tässä iässä, aion sen sijaan laittaa sinne muun muassa tuon kanapehmon. Höperö äiti. Olen myös miettinyt saisinko miehen tähän mukaan niin, että hän voisi täyttää allekirjoittaneen pipon suklaamunilla, kelpaisi! 😀
