täydellinen viikonloppu

Ah, miten voimaannuttava viikonloppu. 

Lauantai oli paljon ihan omia menoja. Olin kaverin kanssa kahvilla – ihan vain minä. Ilman, että piti katsoa mitä joku vieressä istuva nappaa pöydältä, ei tarvinnut ojennella mitään esineitä kenellekään, kertoa kymmentä kertaa, että juu, se on lamppu, ei tarvinnut keksiä viihdykettä, että toinen jaksaisi istua paikallaan, eikä tarvinnut miettiä mistä kannattaa kulkea rattailla, missä kahvilassa on syöttötuoleja saati, että mitä lapsikin voisi syödä. Suurin pohdittava asia oli, että syönkö minä itse piirakkaa vai korvapuustin. Söin piirakan, vaikka korvapuustit tuoksuivatkin taivaalliselta.

Kotona oli sillä välin vedetty super maraton päikkärit ja vauva oli nukkunut koko kolmen tunnin poissaoloni ajan – hyvin tyypillistä (vrt. tänään, kun äiti on ollut kotona niin koko päivänä nukuttiin 30 minuutin päikkärit. Kuinkas sattuikaan..). Vaikka olin toki myös tyytyväinen, sillä olin vähän tuntenut syyllisyyttä siitä, että jätin miehen rampana kaksin lapsen kanssa, vaikka olisivat toki pärjänneet ilman maraton uniakin.

Kävimme vanhemmillani syömässä ja äiti oli ostanut mulle ja lapselle lahjaksi marimekkoa, kun ei ollut kuulemma voinut vastustaa hyviä värejä, voi äiti! Kiitoskiitoskiitos! Lopultakin munkin päällä nähdään jotain muuta kuin mustaa.

No mutta, illalla kotona lapsen saatua iltamaitonsa, vedin talvitakin päälle hissukseen ja yritin mahdollisimman hiljaa karata ulko-ovesta. Pihalla autossa heitin kaverin kanssa ylävitoset – ulkona ollaan! Kaupungin joka ainoa kuppila tuntui olevan ihan piukassa, ja vasta kuudenteen mahtui sisälle, mitä ihmettä! Mutta seura oli mainio ja GT mukavan terävä. 

Lapsi tietenkin juhlisti vapaailtaani heräämällä aamulla kaksi tuntia aiemmin kuin tällä viikolla muuten. Miten nuo pienet oikein tietävät nämä jutut, miten? :–D Jollain ihmeellä sain lapsen vielä nukahtamaan tunniksi viereeni sen jälkeen, kun hän ensin oli saanut seistä ja tanssia sängyssämme. Mahdottoman hassu ipana. Yhdessä vaiheessa lapsi valehtelematta seisoi vieressäni, osoitti minua sormella riemastuneena ja hekotti. Onneksi join illalla vain yhden, mutten tuo olisi voinut tuntua jo vähän liian ivalliselta, heh. 

Tänään oli puolestaan suorastaan esimerkillinen sunnuntai. 

 

Pitkät aamukahvit pihasuunnitelmia ja -haaveita pyöritellen. 

Kahdeksan kilometrin kävelylenkki ystävän kanssa kauniissa talvisäässä. Pakkanen oli juuri sen verran pureva, että posket kipristelivät, mutta silti kotiin tullessa olin ihan hikinen, koska päälläni oli ihan liikaa vaatteita. Lapsi katseli lumisia maisemia hiljaisena rattaista, koska tosiaan pitkästä kävelystä huolimatta nukkui vain tuon puolisen tuntia. 

Kotona odotti lämmin sauna, jossa kävimme miehen ja lapsen kanssa. Lapsesta on tällä hetkellä ihan maailman hauskinta istua märällä suihkun lattialla ja piirellä laattoihin pienillä pulleilla sormillaan. 

Ah, tätä juuri tarvitsin. Nyt on ihan eri tavalla voimavaroja ensi viikkoa varten, jolloin edessä on miehen polvileikkaus. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin.  

Huikeaa jo nurkan takana odottavaa uutta viikkoa kaikille!