Treffaileva, uninen jumppari

Huhhuijaa! Ollut niin vilinää viimeiset 2,5 viikkoa, että nyt tekee hyvää katsoa tyhjää tyhjempää kalenteria. 

Ollaan saatu vähän miehen kanssa petrattua ja kutsuttu kylään niitäkin, jotka ei oo itse uskaltaneet/viitsineet niin kovin tänne tunkea. Jossain kohtaa meinaa huomas, että koska halukkaita vauvan nuuhkijoita on paljon, on ne vähemmän aktiivisemmat jääneet paitsioon. Onneksi pääosin ihmiset on ymmärtäneet, että tä alku on ollut aikamoista hulinaa – ihan jo useiden halukkaiden vierailijoiden kuin myös ihan miehen opiskelujen takia. 

Lisäksi olen itse ollut paljon aktiivisempi kuin vauvailun ekan kuukauden aikana. Oon myös huomannut, että vauvan myötä mun elämään on noussut uusia ihmissuhteita niiden vähän vieraampienkin tuttujen kautta, jotka on myös saaneet tai ovat saamassa lapsen. Totesin tänään, että viikon sisään olen meidän 8,5viikkoisen kanssa tavannut 5 päivää vanhemman, 7 viikkoa vanhemman, 4,5 kuukautta vanhemman sekä 10 kuukautta vanhemman vauvan (tai viimeisin oli siirtynyt viime viikolla taapero-kategoriaan) plus yhden vauvamahan. En ollut aiemmin edes oikeastaan tajunnut kuinka paljon vauvoja meidän tuttavapiirissä pyöriikään! Nä vauvailutreffit on kyllä olleet siitä hauskoja, että ensinnäkin on nähnyt vähän että millaisia kehitysvaiheita sitä meillä tässä onkaan edessä ja millainen lapsukainen meillä voi parin kuukauden tai puolen vuoden päästä olla. Lisäksi on ollut hassua tajuta, että kaikki nämä pienet voi joskus olla samalla luokalla koulussa, kun ovat 2017 syntyneitä. Nyt niiden kehityksessä on vielä hurjat erot – miten mahtaa olla kuuden vuoden päästä?

Olen myös onnistunut käymään synnytyksen jälkitarkastuksessa, mikä oli kyllä aikamoinen pettymys. Vatsalihasten erkaumaa ei pyynnöstä huolimatta tsekattu lainkaan vaan lääkäri totesi, että se ei kuulu tarkastuksen piiriin eikä heitä oo koulutettu asian suhteen. Eli siltä osin raskaudesta ja synnytyksestä toipuminen on yhä mysteeri ja treenin aloittamisen suhteen sain vaan epämääräisen ”no oman voinnin mukaan, mutta odottele nyt varmuudeksi vielä”. Äh! Mutta tästä urheilu-palautuminen- aiheesta varmaan ihan oma hölinä myöhemmin. 

Vauvahenkilö sen sijaan on aloittanut ihan oman treeniohjelman. Äidin ajatuksena on ollut harjoitella mahalla makuuta ja pään nostelua, mutta vauvapa on asiasta eri mieltä. Neiti meinaa totes, että hah, enpä makaa mahallani – ja toistuvasti on nyt sätkinyt itsensä selälleen! Ekan kerran jälkeen ajattelin, että ihan puhtaasti sattuma, mut nyt kun sitä on tehty parina päivänä useasti niin täytyy varmaan käsittää, että vauva sen osaa ainakin jollain asteella. 

En ole vielä ihan varma, että onko tämäkin satunnaista vai oikeaa syy-seuraus -tilannetta, mutta aktiivisemman sätkimisen alettua on vauva myös nukkunut enemmän. Koputtelen taas puuta ja en oleta tilanteen näin jatkuvan, mutta viimeisenä parina päivänä on vauva nukkunut jopa 3 tunnin päikkärit ja pari yötä herännyt vain kahdesti syömään. Tänään nyt on ollut vähäunisempi päivä ja jännittelen miten se vaikuttaa yöhön. Ilmeisesti väittämä, että mitä paremmin vauva nukkuu päivällä, sitä paremmin se myös nukkuu yöllä, pitää paikkaansa.

Nyt vauva nauraa unissaan mun sylissä – luultavasti näkee unta tisseistä, niille kun on myös ollut kiva nauraa viime päivinä. 

Hassuja nämä vauvat.