uskaltaisinpa, luottaisinpa

Tuntuu, että meidän arki on ollut ihan liian pitkään jotenkin vähän sekaisin. 

Ollaan reissattu tästä vuodesta viisi kuukautta kodin ja mökin väliä. Tuntuu, että tuosta viidestä kuukaudesta varmaan kaksi kuukautta on kulunut autoa pakatessa tai purkaessa, kuukausi siinä, että tajuaa tarvitsemansa tavaran olevan väärässä kodissa ja ehkä sitten ne kaksi kuukautta on osannut nauttia mökillä olosta tai vaihtoehtoisesti kaupungin tuomasta palveluiden saatavilla olemisesta. 

Nyt reilu kuukausi on mennyt oman asunnon myyntiä sählätessä. On metsästetty erilaisia dokumentteja ympäri kaupunkia, siivottu, jännitetty, ahdistuttu, helpotuttu ja todellakin odotettu. 

Uutta kotia on etsitty kuukausi tolkulla, lähes 20 näyttöä on kierretty – ja ollaan vieläpä karsittu näyttökohteet jo etukäteen yhtiöpapereihin, rakennussuunnitelmiin tai muihin vastaaviin tutustuen. On ihastuttu, petytty, luovuttu, yllätytty…

ja nyt, löydetty. 

Ehkä. 

Ehkä on pakko kirjoittaa, koska edessä on vielä piinaava jännitys kuntotarkastuksesta, oman asunnon kauppojen loppuun asti viemisestä ja yleisestä tuntuu-että-mikään-ei-ole-sujunut-tässä-asiassa-helpolla -olosta johtuen. 

Mutta kyllä. Meiltä on hyväksytty tarjous T A L O S T A. 

Avaudun tänne varmaan asiasta, kun joskus olemme toivon mukaan allekirjoittaneet paperit ja tiedämme mahdollisen muuttopäivän. 

Vaikka asiat tämän suhteen tuntuvat olevan pitkästä aikaa vähän jo järjestyksessä ja ehkä jopa selkenemässä, huomaan, että menen arkea tällä hetkellä päivä kerrallaan. 

En uskalla haaveilla, suunnitella sisustusta tai alkaa valmistautua muuttoon. En edes uskalla alkaa katsoa pinterestistä piha ideoita, vaikka välillä pääni pieneksi hetkeksi täyttää ajatukset syreeneistä, pioneista, marjapensaista ja raparpereista. 

Harmittaa myös valtavasti, että tuntuu, että päivät kuluvat tällä hetkellä vähän sumussa. Jännittää, ahdistaa, pelottaa. Vaikka lempi vuodenaikani on käynnissä ja voisin lopultakin rauhoittua. Sytyttää kynttilät, hakea huovan sohvalle ja fiilistellä ensimmäistä syksyä vauvan kanssa. 

Ehkä vielä pääsen siihen tunnetilaan, jos oikein yritän. 

Tai sitten ronttaan koko perheen mökille, unohtaen nettilaitteet ja puhelimien laturit kaupunkiin. Hmm, se voisi toimia.