vauva tuli taloon, miten taapero reagoi – vinkkejä sisarusparin ensiviikkoihin

Kirjoitin jo toukokuussa siitä miten valmistauduimme taaperon kanssa vauvan tuloon raskausaikana. Silloin haaveilin, että ennen juhannusta kirjoittaisin miten kaikki sitten todella meni sen jälkeen ja olisiko tästä jäänyt jotain vinkkejä hommaan. Nooo, kuten näkyy, ehkä kirjoitan tämän ennen juhannusta 2021..

Meidän kuopus syntyi tammikuun lopulla käynnistyksen jälkeen. Selvisimme molemmat synnytyksestä hyvin ja jo seuraavana päivänä sairaalasta oltiin valmiit meidät kotiuttamaan. Olin saanut sairaalan osaston yöhoitajalta todella tylyä kohtelua ja olin valmis häipymään sairaalasta heti, kun luvan sain. Jälkikäteen ajateltuna olisi voinut olla ehkä ihan fiksua nauttia rauhassa sairaalassa olosta ja nuuhkia vauvaa siellä ”täyshoidon” äärellä, eikä lähteä sairaalasta yli 30 tunnin valvomisen jälkeen, jalat tutisten ja rintsikat sekä alushousut toppauksia täynnä.. Eli siinä ensimmäinen vinkki: vaikka kotiin on ihana päästä, ei sairaalassa synnytyksestä rauhassa toipuminen ole huono asia.

Toisen vauvan saaminen oli siinä mielessä ihanaa, että vanhemmaksi ei tarvinnut kasvaa nollista, eikä vauvanhoitoa tarvinnut alkaa opetella alusta. Vaikka tuntuu, että ei sellaista pakastebroileria osaa hoitaa vuosien tauon jälkeen, niin ei hätää, se taito tulee kyllä selkärangasta hyvin nopeasti! Toisen vauvan kanssa vaipanvaihdot, vaatteiden (jopa pään kautta puettavien bodyjen) pukemiset ynnä muut eivät ole samalla tavalla projekti kuin esikoisen alkuaikoina.

Olin etukäteen jännittänyt sitä millaisia tunteita vauvan syntymä aiheuttaa itsessäni. Mietin mielestäni kamalia asioita, kuten tuleeko olo, että uusi tulokas sotkee mahdollisuuteni olla  maailman rakkaimman esikoiseni kanssa ja vie esikoiselta aikaa ja huomiota. Vai tuleeko ennemmin esikoista kohtaan ärsytys, kun ei voi rauhassa keskittyä vauvaan ja upota vauvakuplaan?

No, synnytyksen jälkeen hormonihuuruissa kävin sitten sen uskomattoman rakkauden tulvan lisäksi näitä molempia fiiliksiä läpi! Sellainen useamman lapsen vanhemman riittämättömyyden tunne iski kyllä hyvin nopeasti, kun olisi halunnut repeytyä olemaan molempien lasten kanssa sata prosenttisesti.

Meidän esikoinen oli raskausajan ollut todella innoissaan tulevasta vauvasta. Myös sairaalasta kotiutumisen jälkeen tyttö kävi vauvaa paljon ihastelemassa, lauloi vauvalle, varovasti ja vähemmän varovasti tutki pienillä sormillaan, vauva oli heti todella rakas ja siskous ylpeyden aihe. Meillä ei missään kohtaan tullut sellaista ”koska vauva lähtee pois” tai ”palautetaan vauva” -meininkiä, mikä myös on esikoisten ilmeisesti melko yleinen reaktio. Mutta oireilua kyllä alkoi ilmentyä ja ehkä jopa enemmän mitä olin osannut odottaa, kun kerran vauva oli alusta asti ollut niin postiivinen asia.

Luin tuolloin jostain, että vauvan syntymää voisi esikoisen kohdalla verrata siihen, että puolisosi tulisi kotiin uuden kumppanin kanssa ja ilmoittaisi, että hei, eikö ole kiva juttu, tämä muuttaa nyt meille! Sinä olet silti edelleen todella rakas, mutta eikös ole kivaa, kun teitä on kaksi ja teistä on tulevaisuudessa toisillenne seuraa! Saat jakaa tavarasi tämän kanssa ja tälle jopa mahtuu sulle pieneksi jääneet vaatteet! Niin ja hän nukkuu sitten kanssani, mutta eikö ole kivaa, että sulla on oma sänky! Hän tarvitsee nyt paljon huomiota ja rakkautta minulta, mutta sitä riittää kyllä sullekin!

Vaikka tuo vähän naurattaa, niin kyllä, sitähän se tuollaisen pikkulapsen näkökulmasta on! Yhtäkkiä talossa on pieni vauva, jota pitää varoa, siitä oikeasti ei sille esikoiselle ole yhtään seuraa, se pitää meteliä ja vanhemmat sekä kaikki vieraat hössöttävät vauvan ympärillä. Esikoisen erilainen oirehdinta on siis super ymmärrettävää, mutta (ainakin tälle äidille) myös raskasta.

Toisen lapsen saamisessa ehkä itselleni rankinta olikin se kuinka valtavasti sen jälkeen piti antaa itsestään. Silmät piti olla selässäkin, ettei taapero tee vauvalle mitään, mutta lisäksi piti olla jatkuvasti niin läsnä: joko vauvalle tai tarvitsevalle esikoiselle. Imetyshetkistä piti tehdä vauvalle, äidille JA esikoiselle mukavia: siinä sitä yritti saada oikeaa imuotetta samalla, kun luki toisessa kainalossa kiehnäävälle taaperolle kirjaa. Silloin, kun sai vauvan nukkumaan niin piti jaksaa leikkiä ja puuhata esikoisen kanssa, päivässä ei ollut lainkaan hetkiä, jolloin joku ei olisi tarvinnut.

Esikoisen oirehdinta voi tuossa kohtaa tuntua todella ärsyttävältä ja rankalta. Yleisiä taaperon reagoimistapoja ovat erilaiset taantumiset: kuivaksi oppinut lapsi alkaakin tehdä vahinkoja, ruokailut eivät onnistu, nukkuminen menee sekaisin, puhuminen tai pukeminen eivät enää suju kuten ennen jne. Yhtäkkiä siitä jo osaavasta lapsesta tuleekin tarvitsevampi ja se voi turhauttaa siinä kohtaa, kun on myös se ”oikeasti” apua tarvitseva vauva. Taaperolle kannattaa kuitenkin tässä kohtaa antaa ymmärrystä, hän vain kaipaa huomiota ja hoivaa, eikä osaa sitä muulla tavoin pyytää. Ja lupaan, tämä menee ohi! Taapero ei kauaa jaksa vauvailla. Sen sijaan häntä kannattaa kehua asioista, joita hän osaa. Me käytimme ainakin paljon sellaista ”vitsi miten hienoa, että sinä osaat tehdä tämän, vauva ei osaa tällaista vielä pitkään aikaan!” -hehkutuspuhetta.

Taapero voi myös alkaa purkaa harmiaan sillä osaamallaan tavalla; meillä ainakin erilainen rajojen testailu lisääntyi hurjasti. Luin juuri päiväkirjasta alkuaikojen juttuja ja siellä oli useasti mainintoja siitä, että esikoinen läpsi, raapi tai puri meitä vanhempia ja (onneksi vain) satunnaisesti vauvaa. Ennen vauvan tuloa tällaista ei tapahtunut juuri lainkaan. Myös muu kiellettyjen asioiden tekeminen lisääntyi selvästi. Jälleen: lapsi hakee huomiota ja merkkejä siitä, että hän on edelleen rakas, ja että häntä ei hylätä, vaikka olisikin käyttäytynyt tuhmasti. Alkuvuodesta tuntui, että yksi yleisimpiä käyttämiäni lauseita oli ”meillä ei satuteta ketään!” sekä erilaiset muunnelmat ”olet äidille aina hirmu rakas” -lauseesta.(Hyvä muuten muistaa, että lasta ei kannattaisi koskaan sanoa tuhmaksi tmv. vaan muistaa ennemmin sanoa, että joku teko oli tuhma/hölmö/huono! Eli ei ”olitpa sinä tuhma/hölmö” vaan ”olipa tuhmasti/hölmösti tehty”.)

Sen lisäksi, että oli raskasta, rasittavaa ja todella turhauttavaa, kun aiemmin kiltti, rauhallinen ja osaava esikoinen muuttui yhtäkkiä oireilevaksi, oli siinä asian käsittelyssä myös toinen puoli. Itselleni oli erityisen raastavaa se, että hormonihuuruissani tunsin asiasta hirveää syyllisyyttä. Tiesin, että pieni rakas lapseni käyttäytyi tällä tavalla, koska olimme aiheuttaneet hänen elämäänsä näin ison mullistuksen. Vaikka kuinka tiesin jo silloin, että vauvasta tulee taaperolle varmasti olemaan loppujen lopuksi enemmän iloa kuin tuota ohimenevää oirehdintaa, niin silti – syyllisyys. Se vain yksinkertaisesti sattui nähdä oma pieni ihminen niin sekaisin ja tietää, että on sen aihauttanut.

Meillä sitä kaikkea myllerrystä ja taistelua kesti noin kuukauden ajan. Sen jälkeen tilanne alkoi pikkuhiljaa helpottaa ja ei enää itselläkään ollut sellainen olo, että täytyy koko ajan olla käsivarren mitan päässä esikoisesta ja vauvasta (ettei vaan sattuisi mitään). Nykyään nuo meidän pöhköt hakeutuu toistensa seuraan ja alkavat koko ajan enemmän leikkiä vierekkäin ja yhdessä – sen seuraaminen on aivan uskomattoman ihanaa. Eli jos siellä jollain lukijalla on ollut haastava alku tai tulee sisaruksen synnyttyä ongelmia niin ei hätää, se on normaalia! Et ole mokannut mitään ja tilanne helpottaa kyllä varmasti pikku hiljaa!

Jos vielä jotenkin koostaisi vinkkejä niin tässä tulee. Voivat ehkä olla vähän itsestäänselvyyksiä, mutta..

+ varaudu antamaan esikoiselle alussa p a l j o n huomiota ja hoivaa. Sen tarve vähenee pikkuhiljaa.

+ järjestä äidille ja esikoiselle SEKÄ isälle ja esikoiselle myös kahdenkeskistä aikaa. (Isyysloman käyttöä suosittelen myös!)

+ kahdenkeskisen ajan vastapainona ota myös vauvaa mukaan katsomaan leikkejä, näytä ettei vauvan läsnäolo haittaa tai estä mitään. Esikoisesta voi olla hauska esitellä vauvallekin lelujaan ja osaamistaan.

+ pyrin alun hankalien aikojen ollessa käynnissä välttämään sitä, että jonkun kivan asian estyminen olisi ollut vauvan vika > esimerkiksi jos piti lähteä sisälle vaihtamaan vauvan vaippaa (talvivauva) niin sanoin ennemmin, että äidin täytyy päästä vessaan kuin että vauvasta johtuvasta syystä pitää lopettaa ulkoleikit.

+ vieraat kannattaa ohjata huomaamaan ensin esikoinen: häntä voi onnitella isosisarukseksi tulemisesta ja fiilistellä sitä, eikä vain heti sännätä ihastelemaan uutta vauvaa! Ystäväni, jotka toivatkin vauvalahjan sijaan esikoiselle sisaruslahjan olivat tässä kohtaa ihan korvaamattoman mahtavia.

+ esikoisen voi antaa avata vauvan saamat lahjat

+ esikoiselle voi fiilistellä sitä mitä kaikkea hän voi tehdä, kun on jo isompi: isoudesta tulee positiivisempi juttu. Esimerkiksi ”onpa kivaa, kun sä olet jo niin iso, että voit syödä jäätelöä/muovailla muovailuvahalla/hyppiä vesilätäköissä – vauva ei vielä saa/osaa!”

+ imetyshetkiä helpottamaan kirjat, palapelit, värityskirjat tai vaikka imetyskori, jossa on vain tuota hetken varattuja kivoja leluja

+ lapsi ei käyttäydy huonosti tai satuta vauvaa/vanhempia siksi, että hän olisi jotenkin paha! Hän kaipaa rakkautta, ymmärrystä ja hoivaa, eikä osaa sitä vielä muuten pyytää.

+ kaikki tunteet on sallittuja, varsinkin hormonihuuruiselle ja univelkaiselle. Puhu fiiliksistäsi, vaikka ne tuntuisi jotenkin väärältä. Oma lapsi saa ärsyttää, se ei tarkoita, että hän ei olisi sinulle maailman rakkain.