Tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita

Tässä opiskelun lomassa on tullut mietittyä, että mitä tulevaisuudelta haluaisi. No, ensinnäkin ensimmäinen tavoite on, että valmistuisin kokiksi. Koulun jälkeen yritän etsiä jotain työpaikkaa.

Lisäksi haaveena olisi päästä matkustelemaan eri maissa, sillä olisi kiva tutustua eri maiden kulttuureihin ja tapoihin. Tietenkin myös eri maiden ruoat kiinnostavat.

Kaiken muun lisäksi olisi ainakin kiva jatkaa youtube- videoiden tekemistä ja saada tehdyksi lisää musiikkia. Tykkään tehdä musiikkia ja aina kun on aikaa, niin kirjoittelen omia kappaleita. Youtube- videoita teen myös kun on vaan ideoita ja aikaa kuvata ja editoida se.

Muita haaveita ei toistaiseksi minulla ole, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä eteen tulee.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *