Kun päästän sinut lähelleni olet lähellä haavoittuvuuttani ja ainoa tie on antautuminen sille mitä on. Minulla ei ole enää muuta mahdollisuutta kuin olla auki, avoin.

Silloin olen itse, se joka olen, silloin energia minussa virtaa tuoreena ja puhtaana, huuhtoen pois jos on jotain pois huuhdottavaa.  Kukaan ei voi tehdä tai päättää puolestani, on oma valintani avaudunko vai sulkeudunko. Sulkeutumista olen kokeillut koko elämäni eikä se johtanut mihinkään.

On vain avoimuus, auki oleminen, siinä mikä on haavoittuvaa , asettua alttiiksi. Vain se on vahvuutta, vain se voi olla turva minulle itsessäni. Valinta jonka voin tehdä joka hetki.

Se on Rakkaus minussa, vain se on, Rakkaus. Sillä ei ole merkitystä mitä toinen on tai ei ole, mitä tekee tai jättää tekemättä, sanoo tai on sanomatta. On niin helppoa tällaisessa vapaudessa hengittää, niin kokonainen voin tällaisessa turvassa olla.

Avoimessa tilassa olen autenttinen, haavoittuva, rakastava itse. Siitä tilasta voin ilmaista itseäni avoimesti, autenttisesti, rehellisesti. Ainoastaan sillä on merkitystä, avoimuudella, vain se suojaa minua, vain siihen voi sisäinen lapsi minussa turvata. Ei ole muuta turvaa kuin pehmeä, elävä lämmin kaikkinensa. Se kääntää minussa varjot valoon. Tässä olen tällaisena juuri nyt elävänä, herkkänä, epävarmana, antautuvana, ekstaattisena , hengittävänä, jumalaisena olentona.

Kun kohtaan sinut tästä tilasta voit peilata itsesi, olet samaa tulta, maailmankaikkeuden pölyä, alkuräjähdyksen hiukkasia. Joskus katson silmistäsi aikaan jolloin maailma on yksinkertainen ja rikas, joskus avaruuteen. Tunnemmeko siellä ja silloin ?

Katson itseäni, mitä valitsen?

Katsot itseäsi, mitä valitset?