Epäonnistunut imettäjä
Epäonnistunut imettäjä
Tämä aihe on jo valmiiksi räjähdysarka ja tästä aiheesta on valtavasti mielipiteitä. Mitä tulee epäonnistumiseen imettämisen suhteen, olen törmännyt tsempaaviin ja kannustaviin mielipiteisiin mutta myös sellaisiin ajattelutapoihin jossa epäonnistunut imetys on huono asia ja vähentää äidin arvoa. Heille jotka ovat minua tsempannet ja antanut armoa tälle hormoonihirmu äidille, KIITOS! Ja teille jonka mielestä äiti joka ei imetä, omasta tai jostain toisesta riippumattomasta syystä, on ”huonompi, MITÄ HELVETTIÄ! Teksti tuo omat kokonaan sensoroimattomat ajatukset ja mielipiteet imettämisestä ja siinä epäonnistumisesta.
Haluan siksi muistuttaa että kirjoitan pelkästään omien kokemuksieni perusteella ja mielipiteeni ovat kokonaan henkilökohtaisia eikä perustu minkäänlaisiin faktoihin.
Melkein jokainen vanhempi tahtoo lapselleen ainoastaan parasta. Mutta jokainen vanhempi itse päättää ja arvioi, mikä omalle lapselleen on sitä parasta. Yhtälailla kuin jokainen äiti arvioi mikä ruokinta tapa on paras niin lapselle kuin äidille. Minua ei henkilökohtaisesti liikuta, miten muiden lapsia ruokitaan, pääasia että saa ravintoa ja voi hyvin. Minua kuitenkin ihmetyttää miksi äidit tai ylipäätänsä naiset ei voi ajatella tällä tavoin ja tsempata kaimaansa, oli ruokinta tapa ihan kumpi vaan.
Aidan tapauksessa imetys oli jo alkuun poissuljettu vaihtoehto. Aluksi se tuntui tosi pahalta ja tuli tosi surullinen olo. Toki tilanteessa oli paljon muita asioita jotka pakostakin puskivat surua ja epätoivoa pintaan. Onni onnettomuudessa, sain tosi paljon kannustusta ja vinkkejä tapoihin jolla voin ruokkia lastani, rintamaidollani. Hyvänä vaihtoehtona olisi ollut toisen äidin lahjoittama äidinmaito, oma pumppaama äidinmaito tai yhtään sen huonompana vaihtoehtona korvike. Empimättä aloin pumpata maitoa, jotka sitten säilytettiin pienissä ruiskuissa. Koska Aidaa ruokittiin nenä-mahaletkulla, oli ainoa mahdollisuus säilyttää maito ruiskuissa jonka kautta maito laskettiin letkulla pikkuisen mahan täydennykseksi. Sekin homma tyssäsi kun sairauden takia jouduin turvautumaan vahvoihin kipulääkkeisiin… DAMN!
Auroran kohdalla olin jo raskauden aikana tosi innoissani imetyksestä. Uudella paikkakunnalla, ei neuvolahenkilökunta tuputtanut ”imetyspakkoa” ja sain enemmän tietoa ja kannustusta imetyksen suhteen. Loppu pelissä olisin toivonut enemmän tietoa miten suhtautua jos imetys ei suju tai tulee vastoinkäymisiä imetyksen suhteen. Pitkään raskauden aikana elin siinä uskossa että imetys automaattisesti toimii ja lapsia on pakko imettää. Miksi sellaista infoa edes jaetaan??
Todellisuudessa imetyshän ei automaattisesti toimi ja imetyksen eteen oikeesti pitää tehdä töitä yhdessä lapsen kanssa. Imetyksellä on monta positiivista vaikutusta lapseen ja äidin ja lapsen väliseen suhteeseen, sitä ei toivottavasti kukaan kiellä. Mutta lapsi voi elää yhtä terveenä ja onnellisena vaikka ravintona käytettäisiin äidinmaidonkorviketta! Meillä on neidin kanssa ihana suhde ja ollaan onnellisia ja enimmäkseen terveitä!
Neidillä oli jo mahassa ollessaan kova nälkä ja yllättävän hyvä imukyky, hän oli imenyt käsiinsä isot haavaumat. Ekoista syleillystä alkaen neiti hamuili rintaa ja imuote oli tosi hyvä. Ensimmäisen yön jälkeen unta olin kerännyt mittariin noin 20 minuuttia ja rinnat oli vereslihalla. Kuitenkin Aurora oli itkuinen ja nälkäinen. Jo seuraavana aamuna hoitaja tarjosi tytölle korviketta jotta maha täyttyisi kunnolla ja molemmat saisivat unta, edes hetkeksi. Tätä asiaa olen kovasti jälkeenpäin miettinyt… Otettinko korvike liian aikaisin käyttöön? En kuitenkaan antanut periksi ja kivuista huolimatta neiti oleili rinnalla suurimman osan päivistä. Reseptinä kotiin, 10ml korviketta ja molemmat rinnat 4 tunnin välein. Lopputulos oli kuitenkin huima painonlasku, lähtöpainona 3305g ja kotiin tullessa (4vrk myöhemmin) 2790g ja laskussa. Nyt imetys väli oli jo 3 tunnin välein ja korvike määrä jo 30ml. Suunnitelmana oli heti alusta saada maito nousuun ja sen jälkeen palata täysimetykseen.
Mitä sitten tapahtui…? No maito loppui. KYLLÄ, MAITO LOPPUI. Monesti lukee ja kuulee, ettei maito voi loppua seinään, se on kiinni vain imuotteesta, maito ei ole noussut, kireä kieli- tai huulijänne tai mikä minäkin päivänä. No hyvät naiset, maito voi oikeesti loppua seinään ja sille on yleensä joku muu syy kuin mikään yllämainituista syistä. Minun tapauksessani, maitotiehyet ovat liian kapeat eikä maitoa herunnut tarpeeksi jotta vauva tyytyisi. Se selvisi kun mainitsin asiasta neuvolassa ja sain lähetteen rintojen tutkimukseen. Helppoa! Samalla se paha olo, epäonnistumisen olo, helpottui hieman.
Mikään ei voi sanoin kuvailla sitä tunnetta kun niin kovasti tahtoo ja toivoo voivansa imettää omaa lasta, tekee hiki ja veri valuen töitä 3 tunnin välein yötä myöten ja joutuu kuitenkin siirtymään korvikkeeseen. Kyllä itseäni pidin huonona äitinä, stressasin, masennuin ja itkin paljon. Imetys oli henkilökohtainen unelma ja ehkä samalla tapa boostata omaa äitiyttä. Meillä onneksi osittaisimetystä kesti reilut 4 kuukautta jonka jälkeen siirryttin korvikkeeseen. Eikä se korvikkeeseen siirtyminen tuottanut uusia koettelemuksia, vaikka neidillä refluksi todettiin jo kuukauden ikäisenä.
Mä tahdon lopuksi nostaa hattua kaikille meille jotka ovat epäonnistumisista huolimatta tsempannut imetyksen kanssa. Arvostan tosi suuresti äitejä, jotka yrittävät uudestaan ja uudestaan imettää lastaan, oli lopputulos mikä vaan. Olen kuitenkin korvikeäiti ja tahdon lähettää rakkautta kaikille äideille jolla imetystaipale on loppunut ja sen mukana joutunut taistelemaan pettymystä vastaan! Äidit ootte timantteja, jokainen!
Terveisin: väsynytäititarhatäti