Kopioin lapsuuteni mielenterveyteni hinnalla
Kopioin lapsuuteni mielenterveyteni hinnalla
On vanhempia joiden lapsuus motivoi muuttamaan omien lapsien lapsuutta parempaan ja onnellisimpaan. On myös vanhempia joiden lapsuus on ollut niin hieno ja onnellinen että se motivoi kopioimaan sitä tunnetta kaikin tavoin. Pitää kuitenkin muistaa että jokainen vanhempi toimii just niin kuin itse ajattelee parhaaksi! Totuus on kuitenkin että jokaisen menneisyys muovaa enemmän kuin huomaakaan.
Mulla oli paras mahdollinen lapsuus. Multa löytyy miljoonia ihania muistoja, muistoja ja kokemuksia joilla olen boostannut itsetuntoani nuorempana ja sain tuntea itseni rakastetuksi. Sain kaiken ja enemmän, myös materialistiset toiveeni kuten kivat lelut ja lomamatkat. Toki teinivuoteni oli rajuja ja menetin sen aikana paljon! Teininä menetin itsetuntoni, ystäviäni ja tunteen joka minulla oli lapsena. Eniten olin katkera siitä että hienosta lapsuudesta huolimatta voin niin huonosti! Oliko minulla oikeus siihen? En tiedä! En kuitenkaan osannut odottaa että taustalla olevat mielenterveysongelmat voivat tuottaa ongelmia vanhemmuudessa! Kukaan, ei edes ammattilaiset, varoittanut minua siitä. Enkä nyt väitä että vanhemmuus olisi riskitekijä mutta tiedän sen että iso vastuu tuo myös paljon huolenaiheita.
On vanhempia joilla on varaa ja mahdollisuus antaa lapselleen merkkivaatteita, etelänmatkoja ja nimikoituja huonekaluja. On myös vanhempia joilla on varaa mutta päättää keskittyä muihin asioihin ja vanhempia joilla ei ole varaa tai mahdollisuutta hienouksiin mutta tuntee suurta halua tarjota sellaisia kokemuksia lapselleen. Minä tipun näiden tyyppien väliin ja pahasti. Lapsen onnellisuus, se on vanhemman suurin tehtävä ja vastuu! Onnellisuutta voi tuoda monilla tavoin, minä kuitenkin valitsi tavan josta maksoin oman mielenterveyteni hinnalla! Suurin toiveeni äitinä on tietty että lapseni on terve ja onnellinen. Kun on kokenut sellaisen hienon lapsuuden kun minä, tahtoo kaikin tavoin antaa lapselleen sen onnellisuuden tunteen. On pakko myöntää että itse totuin kaikkiin kivoihin juttuihin ja reissuihin ja olen niistä super kiitollinen! Päässäni rima on kuitenkin perkeleen korkealla1
Tiedän nyt ettei lapsi tarvitse kalliita leluja, merkkivaatteita, lomamatkoja tai design kalusteita! Olen joutunut kohtamaan sen totuuden ettei lähihoitajan palkalla näitä asioita helpolla tehdä ja osteta! Se on vieläkin kovapaikka hyväksyä! Ajatusmaailmani oli pitkään kuitenkin se että lapseni tarvitsee uusia ja hienoja juttuja ja lomamatkoja, jotta hän olisi yhtä onnellinen kuin minä pienenä.Tämä oli minun näkemys ja minun henkilökohtainen kokemus! Laitoin itseni kuitenkin siihen paikkaan jossa joudun tehdä hulluna töitä jotta saan maksettua jokaisen lainalyhennyksen. Tiesin sisimmässäni ettei meillä ole varaa kaikkeen ja jälkeenpäin ahdistuin entistä enemmän. Ajatus siitä että epäonnistun tai tuotan lapselleni pettymystä horjuttaa mielenterveyttäni ihan saatanasti… Siksi rupesin tekemään yhä enemmän töitä ja kotona kompensoin kaikilla tavoin. Kuinka monen taaperotalouden koti on putipuhdas? Muistan kuinka pienenä siivottiin keittiönkaappeja ennen pyhiä… Joten mitä minä päätän tehdä… Teen töitä jotta voin maksaa kaikki ”hienoudet”, tulen kotiin ja raivosiivoon ja teen terveellistä ja hyvää ruokaa lapselleni jotta HÄN olisi onnellinen. Pahin paniikki ja ahdistus hiipii päälle kuitenkin hiljaisena unettomana yönä kun tajuaa ettei ehtinyt/jaksanut leikkiä tai lukea satua lapselleen. Huomaat vihdoin että uhraat pieniä mutta helvetin tärkeitä hetkiä jotka tekee lapsesi enemmän onnelliseksi, kuin vaateet tai lomat.
Sairauteni takia minun täytyy onnistua, osata ja jaksaa! Jos epäonnistun ahdistun ja vetäydyn pois. Ja taas niinkuin noidankehässä epäonnistun yhä uudelleen. Olen pahin kontrolli friikki, enkä enää pysty sitä piilotella. Minun täytyy olla joka hetkessä varmistamassa että kaikki toimii ja lapseni on onnellinen. En voi hetkeksikään luopua kontrollista koska pelkään että joku voisi tarjota jotain hienompaa ja lapseni tajuaisi etten voikaan tarjota kaikkein parasta… Pelkään eniten sitä että lapseni pettyy minuun! Tiedän hyvin miten sairaalta se kuulostaa!
Tein kaikkeni antaakseni lapselleni saman onnellisuuden tunteen samalla kaavalla kuin vanhempani. Unohdin kuitenkin ne hetket, ne pirun tärkeät hetket, jolloin äiti luki satuja ja iskä potki kanssani palloa! Jälkeenpäin huomaa että mukavat lomat jäi taakse ja hienot merkkivaatteet on jo jäänyt pieneksi, kuitenkin maksaa niistä vieläkin sen kovimman hinnan. Toivon että ammattiavun kanssa opin joskus vielä päästää vähän nyörejä ja keskittyä taas niihin hauskoihin leikkihetkiin ja futismatseihin pihalla. Toivon että tämän kautta voin valaista vähän sitä että lapsi kaipaa läheisyyttä ja vanhempien kanssa tekemistä! Haluan muistuttaa ettei kannata korottaa rimaa niin korkealle ja laittaa itselleen liian kovia paineita! Olemme ihmisiä ja teemme joskus huonoja valintoja, ja se on ihan okei! Älä kuitenkaan ikinä riskeeraa omaa hyvinvointia jotta voit tehdä muita onnellisemmaksi! Olet hyvä vanhempi just noin! <3
terveisin masentunutkaranteeniäititarhatäti