Epäonnistunut imettäjä

Tämä aihe on jo valmiiksi räjähdysarka ja tästä aiheesta on valtavasti mielipiteitä. Mitä tulee epäonnistumiseen imettämisen suhteen, olen törmännyt tsempaaviin ja kannustaviin mielipiteisiin mutta myös sellaisiin ajattelutapoihin jossa epäonnistunut imetys on huono asia ja vähentää äidin arvoa. Heille jotka ovat minua tsempannet ja antanut armoa tälle hormoonihirmu äidille, KIITOS! Ja teille jonka mielestä äiti joka ei imetä, omasta tai jostain toisesta riippumattomasta syystä, on ”huonompi,  MITÄ HELVETTIÄ! Teksti tuo omat kokonaan sensoroimattomat ajatukset ja mielipiteet imettämisestä ja siinä epäonnistumisesta.

Haluan siksi muistuttaa että kirjoitan pelkästään omien kokemuksieni perusteella ja mielipiteeni ovat kokonaan henkilökohtaisia eikä perustu minkäänlaisiin faktoihin.

Melkein jokainen vanhempi tahtoo lapselleen ainoastaan parasta. Mutta jokainen vanhempi itse päättää ja arvioi, mikä omalle lapselleen on sitä parasta. Yhtälailla kuin jokainen äiti arvioi mikä ruokinta tapa on paras niin lapselle kuin äidille. Minua ei henkilökohtaisesti liikuta, miten muiden lapsia ruokitaan, pääasia että saa ravintoa ja voi hyvin. Minua kuitenkin ihmetyttää miksi äidit tai ylipäätänsä naiset ei voi ajatella tällä tavoin ja tsempata kaimaansa, oli ruokinta tapa ihan kumpi vaan.

Aidan tapauksessa imetys oli jo alkuun poissuljettu vaihtoehto. Aluksi se tuntui tosi pahalta ja tuli tosi surullinen olo. Toki tilanteessa oli paljon muita asioita jotka pakostakin puskivat surua ja epätoivoa pintaan. Onni onnettomuudessa, sain tosi paljon kannustusta ja vinkkejä tapoihin jolla voin ruokkia lastani, rintamaidollani. Hyvänä vaihtoehtona olisi ollut toisen äidin lahjoittama äidinmaito, oma pumppaama äidinmaito tai yhtään sen huonompana vaihtoehtona korvike. Empimättä aloin pumpata maitoa, jotka sitten säilytettiin pienissä ruiskuissa. Koska Aidaa ruokittiin nenä-mahaletkulla, oli ainoa mahdollisuus säilyttää maito ruiskuissa jonka kautta maito laskettiin letkulla pikkuisen mahan täydennykseksi. Sekin homma tyssäsi kun sairauden takia jouduin turvautumaan vahvoihin kipulääkkeisiin… DAMN!

Auroran kohdalla olin jo raskauden aikana tosi innoissani imetyksestä. Uudella paikkakunnalla, ei neuvolahenkilökunta tuputtanut ”imetyspakkoa” ja sain enemmän tietoa ja kannustusta imetyksen suhteen. Loppu pelissä olisin toivonut enemmän tietoa miten suhtautua jos imetys ei suju tai tulee vastoinkäymisiä imetyksen suhteen. Pitkään raskauden aikana elin siinä uskossa että imetys automaattisesti toimii ja lapsia on pakko imettää. Miksi sellaista infoa edes jaetaan??
Todellisuudessa imetyshän ei automaattisesti toimi ja imetyksen eteen oikeesti pitää tehdä töitä yhdessä lapsen kanssa. Imetyksellä on monta positiivista vaikutusta lapseen ja äidin ja lapsen väliseen suhteeseen, sitä ei toivottavasti kukaan kiellä. Mutta lapsi voi elää yhtä terveenä ja onnellisena vaikka ravintona käytettäisiin äidinmaidonkorviketta! Meillä on neidin kanssa ihana suhde ja ollaan onnellisia ja enimmäkseen terveitä!

Neidillä oli jo mahassa ollessaan kova nälkä ja yllättävän hyvä imukyky, hän oli imenyt käsiinsä isot haavaumat. Ekoista syleillystä alkaen neiti hamuili rintaa ja imuote oli tosi hyvä. Ensimmäisen yön jälkeen unta olin kerännyt mittariin noin 20 minuuttia ja rinnat oli vereslihalla. Kuitenkin Aurora oli itkuinen ja nälkäinen. Jo seuraavana aamuna hoitaja tarjosi tytölle korviketta jotta maha täyttyisi kunnolla ja molemmat saisivat unta, edes hetkeksi. Tätä asiaa olen kovasti jälkeenpäin miettinyt… Otettinko korvike liian aikaisin käyttöön? En kuitenkaan antanut periksi ja kivuista huolimatta neiti oleili rinnalla suurimman osan päivistä. Reseptinä kotiin, 10ml korviketta ja molemmat rinnat 4 tunnin välein. Lopputulos oli kuitenkin huima painonlasku, lähtöpainona 3305g ja kotiin tullessa (4vrk myöhemmin) 2790g ja laskussa. Nyt imetys väli oli jo 3 tunnin välein ja korvike määrä jo 30ml. Suunnitelmana oli heti alusta saada maito nousuun ja sen jälkeen palata täysimetykseen.

Mitä sitten tapahtui…? No maito loppui. KYLLÄ, MAITO LOPPUI. Monesti lukee ja kuulee, ettei maito voi loppua seinään, se on kiinni vain imuotteesta, maito ei ole noussut, kireä kieli- tai huulijänne tai mikä minäkin päivänä. No hyvät naiset, maito voi oikeesti loppua seinään ja sille on yleensä joku muu syy kuin mikään yllämainituista syistä. Minun tapauksessani, maitotiehyet ovat liian kapeat eikä maitoa herunnut tarpeeksi jotta vauva tyytyisi. Se selvisi kun mainitsin asiasta neuvolassa ja sain lähetteen rintojen tutkimukseen. Helppoa! Samalla se paha olo, epäonnistumisen olo, helpottui hieman.

Mikään ei voi sanoin kuvailla sitä tunnetta kun niin kovasti tahtoo ja toivoo voivansa imettää omaa lasta, tekee hiki ja veri valuen töitä  3 tunnin välein yötä myöten ja joutuu kuitenkin siirtymään korvikkeeseen. Kyllä itseäni pidin huonona äitinä, stressasin, masennuin ja itkin paljon. Imetys oli henkilökohtainen unelma ja ehkä samalla tapa boostata omaa äitiyttä. Meillä onneksi osittaisimetystä kesti reilut 4 kuukautta jonka jälkeen siirryttin korvikkeeseen. Eikä se korvikkeeseen siirtyminen tuottanut uusia koettelemuksia, vaikka neidillä refluksi todettiin jo kuukauden ikäisenä.

Mä tahdon lopuksi nostaa hattua kaikille meille jotka ovat epäonnistumisista huolimatta tsempannut imetyksen kanssa. Arvostan tosi suuresti äitejä, jotka yrittävät uudestaan ja uudestaan imettää lastaan, oli lopputulos mikä vaan. Olen kuitenkin korvikeäiti ja tahdon lähettää rakkautta kaikille äideille jolla imetystaipale on loppunut ja sen mukana joutunut taistelemaan pettymystä vastaan! Äidit ootte timantteja, jokainen!

Terveisin: väsynytäititarhatäti

Ajattelin kirjoittaa teille sellasen timeline-postauksen. Meidän matka on vasta reilu 6 vuotta pitkä mutta onneksi tapahtumarikas pituudesta huolimatta (muuten tästä tulisi tylsää luettavaa). Aloitetaan ensitapaamisesta!

– 18.heinäkuuta 2015 Ensitapaaminen.
Tämä on SE tarina, jota ei häissäkään kehdattu kertoa. Loviisassa järjestettiin sinä päivänä Small Ships Race-tapahtuma, joka on yksi kaupungi suurimista tapahtumista. Tämä on myös oiva tapahtuma jokaisen Loviisalaisen juoda itsensä kunnon humalaan. Siinä missä muutkin myös minä olin illastamassa pienessä humalassa ja päädyin monen seikkailun jälkeen Loviisan ainoaan yökerhoon jossa odotti ystävieni järjestämä yllätys. Yllätys olikin hyvin humaltunut mies, joka loikkasi pöydän yli viereeni istumaan, ja varoittamatta aloitti ensikohtaamisen hyvin fyysisellä tavalla. Kyllä vain, tarrasi tisseistä ja oikein romanttisesti (huomatkaa sarkasmi) kehui rintojani… Eli toisin sanoen tämä tarina ei kerro rakkaudesta ensi katseella. Monen rohkaisun, myös rohkaisu ryypyn, jälkeen tämä sama mies löytyi sängystäni ja siihen se jäi.

– 7.tammikuuta 2016 Uusi perheenjäsen.
Tässä vaiheessa seurustelua oli takana noin reilu 4 kuukautta. Parisuhteemme toimi etäällä, minä Loviisassa ja Tom asui Sipoossa. Hän vietti kuitenkin melkein jokaisen viikonlopun luonani ja välillä arkipäivät toimi yhteiselossa asunnollani. Toki siihen tottuu kun nurkissa on aina joku ja seura oli hyvin tervetullutta sekavaan opiskelija arkeen. Siksi piitkän kinuamisen, kinastelun, ja monien keskustelujen tuloksena meille muutti, silloin kissatalossa asusteleva NUUTTI. Nykyään herra satunnaisesti reagoi nimellä Nils tai Nisse. Nissellä todettiin syöpä -21 ja hän pääsi isosiskon hoiviin!

– 1.maaliskuuta 2016 Muutimme yhteen.
Koska mieheni työpaikka sijaitsee Loviisassa ja hän majaili asunnollani yhä useammin, päätimme muuttaa hänen tuolin ja pari kassia vaatteita minun asuntooni. Tämä tarkoittaa siis yhteiseloa jaetussa asunnossa, vaikkei uskoisi. Onneksemme olimme asunnut melkein pari kuukautta jo 90% yhdessä ja yhteiselo oli tosi helppoa ja mukavaa (VIELÄ :D).

– 9.maaliskuuta 2016 Kosinta.
Kesken mukavan illanvieton ystävien kanssa, lähti Tom hyvin mysteerisesti työpaikalle (viikonloppuna) hoitamaan nopeasti jotain. Juteltiin pitkään ystävieni kanssa kun mieheni tulee takaisin hymyillen. Ilta kului normaalisti ja nauroimme yömyöhään. Kun kaverit lähti jäimme hetkeksi mieheni kanssa juttelemaan, kun yhtäkkiä mieheni ottaa taskusta rasian. Ilman sanoja avasin rasian jossa oli kaunis sormus.

– 11.kesäkuuta 2016 Positiivinen raskaustesti.
Olin jo hetken miettinyt voisinko olla raskaana, ehkäisypillereistä huolimatta. Pelon ja onnen sekaisena, positiivinen raskaustesti kädessä kävelin parvekkeelle kertomaan miehelle ilouutisen. Mies sanattomana tujotti minua hetken kunnes hänkin hymyili onnesta. Pelkäsin, itkin, nauroin ja mietin. Arki muuttuisi, mutta parhaalla mahdollisella tavalla. 

– 1.heinäkuuta 2016 Nasse tuli kotiin.
Meidän pieni, hyvin kovaääninen, karvakaverimme Nisse sai pikkuveljen. Hänen nimeksi tuli tottakai Nasse. Nykyään hän on Nasse, Nasmont tai Naamo, koska rakkaalla lapsella on monta nimeä.

– 1.helmikuuta 2017 Aida syntyi.
Rakenneultrassa oli jo epäilys tytön vajaasta sydämmestä ja viikko myöhemmin Lastensairaalan sydänkardiologi antoi meille pitkän listan diagnooseja, joista suurin ja pelottavin on HLHS. Pienen prinsessan vasen puoli sydämestä oli niin alikehittynyt eli melkein olematon. Päätimme kuitenkin pitää lapsen ja toivoimme että lapsi pelastuu monen avosydänleikkauksen tuloksena. Synnytys käynnistettiin ja kun lapsi syntyi lähti hän samantien isän ja kardiotiimin kanssa tunnelia pitkin Lastensairaalaan tehohoitoon K9:ään.

– 8.helmikuuta 2017 siirryttiin saattohoitoon.
Reilu viikko myöhemmin Kardiotiimi päätti lopettaa lääkityksen, joka ylläpitää sydämen verenkierron ja saimme siirtyä K4 osastolle saattohoitoon. Aidan kromosomiseulonassa löytyi hyvin harvinainen poikkeavuus, tapauksia oli maailmanlaajuisessa rekisterissä ainostaan 11. Aida oli onneksi hätäkastettu pari päivää aikasemmin eli tiedossa oli vain rauhallista yhdessä oloa. Aida sai hyvin hyvin pieniä määriä maitoa nenämahaletkun kautta ja Morfiinia suonensisäisesti helpottamaan kipuja. Ennusteena oli pari tuntia tai pari päivää, ei yhtään enempää.

– 16.helmikuuta 2017 Aida menehtyi.
Kun kotiinpaluu suunnitelma oli valmis ja saimme jatkaa saattohoitoa kotona, lähdimme puolenpäivän aikaan ajamaan kohti kotiamme. Äitini joka myös oli synnytyksessä tukena, toimi silloin myös kuskina ja auttoi vielä hetken kotiutumisessa. Illan tullen makoilimme koko perhe sängyssä, pieni rakas tyttö minun sylissä. Noin 18.30 löi pieni sydän viimeisen lyöntinsä ja kaunis lapseni menehtyi syliini. Samana iltana jouduimme kuljettamaan kuolleen lapsen Porvoon Sairaalaan jossa hänet todettiin kuolleeksi. Hän jäi uinumaan kylmään karuun huoneeseen jossa ainoana värinä oli 3 tulppaania vuoteella.

– 11.maaliskuuta 2017 Aida haudattiin.
Perheen, kummien ja läheisten ystävien kanssa saatettiin rakas tyttömme haudan lepoon Liljendaalissa. Aida sai paikan isoisäni, isöäitini ja tätini vierellä, joka kyllä toi vähän lohtua.

– 13.toukokuuta 2017 Muutettiin Sipooseen.
Tuona vaikeana aikana meitä koeteltiin myös ekonomisesti. Kun Kela päätti viedä jokaisen rahallisen tuen perheeltämme, jouduimme hyvästelemään asuntomme Liljendaalissa ja muuttaa Sipooseen jossa meitä odotti tyhjänä seisonut vanha omakotitalo.

– 22.lokakuuta 2017 Positiivinen raskaustesti.
Taas samalla kaavalla, tein uuden positiivisen raskaustestin. Sylini oli ollut niin tyhjä kaiken kokemamme jälkeen ja olin toivonut toista lasta. Kuitenkin Aidan menetyksestä oli kulunut vain vähän aikaa ja surutyö oli vielä pahasti kesken. Päällimäisenä tunteena oli siksi suuri pelko ja epätoivo, vaikka olin myös onnellinen. Mitä jos menetän tämänkin lapsen?

– 16.helmikuuta 2018 Pikkusisko todettiin terveeksi.
Tasan vuosi siitä kun jätimme kuolleeksi todetun lapsemme Porvoon Sairaalaan, istuin samassa aulassa ja odotin pikkusiskon sydänkontrollia. Pelko oli käsinkosketeltava ja tunsin syvää surua. Onnekseni kun astuin ultrahuoneesta ulos, kädessäni oli kaunis ultrakuva kokonaisesta ja täysin terveestä sydämmestä!

– 30.kesäkuuta 2018 Lakskettu aika
Olin raivosiivonnut taloa ja pihaa, laittanut kaikki valmiiksi pikkusiskoa varten, kävin kävelyllä, shoppailemassa, mattopyykillä, pesin lattioita, ikkunoita ja saunanlauteita. Kuitenkaan ei tullut hetkeksikään tunnetta että pikkusisko haluaisi maailmaan.

-9.heinäkuuta Aurora syntyi
Yliaikakontrolli Jorvin Sairaalassa siirtyi saman matkan aikana synnytysosastolle. Lupasin itselleni jo automatkalla että kotiin en lähde ilman lasta! Ja kuitenkin minut lähetettiin kotiin käynnistelemään synnytystä. Emme ehtinyt edes pääovesta ulos kun synnytys käynnistyi. Ei niin luomuäitinä otin vastaan kaiken kivunlievityksen mitä tarjolla oli. Ehdin kuitenkin vaan saada EPI-duraalin ja tuntia myöhemmin lapsi päätti tulla väkisin ja vauhdilla ilman sen kummempaa ponnistusta. 

– 18.elokuuta Sanoimme TAHDON
Meidät vihittiin ystävien ja perheen keskuudessa Nikkilän Kirkossa, jonka jälkeen Puna-musta Dodge Demon vei meidät juhlapaikalle vain kilometrin päähän kodistamme. Ruokaa, juomaa, noloja puheita (kiitos äiti) ja musiikkia! Yön vietimme kahdestaan Haikon Kartanolla, kauniissa sviitissä!

– Kesäkuussa 2020 Ostimme kotimme.
Talo jossa asumme oli appiukkoni nimissä, joka aika usein rajoitti elämistä ja talon ylläpitoa. Päätimme siksi ostaa talon omiin nimiimme ja lainarahojen kanssa kunnostimme ja uusimme kutakuinkin kaikkea. Remontti ei ole lähelläkään valmis mutta päivä päivältä tuntuu omalta!

– 7.joulukuuta 2020 Uusi vakituinen työpaikka
Olen monta vuotta tehnyt lyhyempää ja pitempää työuraa kunnan päiväkodeissa. Joulukuussa päätin vaihtaa kunnallisen varhaiskasvatuksen yksityiseen. Minulle tarjottiin vakituista työsuhdetta Pilke päiväkodissa. Oli kyllä yksi parhaista päätöksistä tähän mennessä!

Sen jälkeen iski pahin korona vaihe, ja olemme oleilleet kotioloissa remontoidessa.