Kuka oikein olen? Tää on vähän sama kuin pienenä kysyttiin, mitä meistä tulee isona. En osaa vieläkään vastata, 25 vuotiaana. PITÄKÄÄ HATUISTANNE KIINNI, KOSKA NYT SAATTE TUTUSTUA MINUUN JA IHMEELLISYYKSIINI!

Tylsänä perus tietona olen 25 vuotias Loviisasta kotoisin oleva, äiti ja vaimo. Olen suomenruotsalainen, eli selkeästi sekakielinen. Olen ammatiltani parturi-kampaaja mutta tehnyt jo monta vuotta lähihoitajan töitä niin päiväkodissa kuin palvelukodissa. Valmistuin toukokuussa -21 lähihoitajaksi ja teen nyt vakituisena varhaisksvatuksen opettajan duunia!

Olen niin sanottu ”landelainen” ja viihdyn parhaiten maalla. Mua on aina kiehtonut omien kasviksien ja hedelmien kasvattaminen ja olen aina halunnut ison pihan kukkineen päivineen. En kuitenkaan ikinä ole ollut mikään viherpeukalo ja tapan perus kukat käden käänteessä. Siksi luoja on meille suonut famon kasvimaan ja lukuiset hedelmä puut ja pensaat.
Olen pienenä istunut traktorin kyydissä, onnellisena ja innokkaana. Teininä taas olin varma ettei traktorit ole mun juttu sitt ollenkaan. Nyt pihalla seisoo kaks traktoria ja teiniminä ja mun sen hetkinen mielipide pitää vielä paikkansa!

Omalta äitiltä olen kuitenkin perinyt niin sanottua yleellistä elämäntyyliä. Olen hurahtanut sisustamiseen, suoriin housuihin, korkokenkiin ja merkkilaukkuihin. Olen suoraan sanottu materialisti ja uudet hienot asiat tekevät minut onnelliseksi! Kiitos luoja en kuitenkaan suosi mekkoja ja enkä timanttikoruja.

Minusta löytyy myös aika karkea puoli. Lempivärinä musta ja lempimusiikki on omin sanoin ”lampaantappo musiikkia”. Kuuntelen toki myös vähän laidasta laitaan eri musiikki genreitä ja diggaan esimerkiksi The Weeknd-in musiikista. Ja kun kukaan ei kuule tai näe, voin tanssia hullunlailla siivotessani ;D Jos on ollut hyvä päivä voin laittaa autonikkunat alas ja huutolaulaa… nolo..

 Olen hyvin ristiriitainen ihminen. Tykkään olla yksin mutta rakastan ystäviäni ja heidän seura on tärkeetä. Välillä joudun ylipuhua itseni olemaan sosiaalinen ja sitten vietän elämäni parhaita hetkiä läheisteni kanssa. Olen hyvin suorasanainen ja välillä liian rehellinen. Kuitenkin pelkään konflikteja ja olen eka joka itkee riidan aikana. Hyvin usein heittäydyn uhriksi ja suuttuessani sanon asioita jota en pohjimmiltani tarkoita. En kuitenkaan ole ikinä pitkävihainen pienistä erimielisyykistä ja pyydän AINA anteeksi. Se on kuitenkin iso prosessi mun päässä kunnes häpeän, surun ja jossittelun jälkeen olen pahoillani. Olen myös se joka riidan tai sanaharkan jälkeen käy tilannetta läpi ja keksin tuhat uuttaa ”come-backiä”.

RAKASTAN toiminta sarjoja. Voisin olla rikosetsivä, huippukirurgi, ensihoitaja tai palomies, kaikkien lempisarjojeni jälkeen. Kaukaisena, siis tosi kaukaisena, toiveena olisin ensihoitaja. Tällä massalla se ei kuitenkaan ole pitkääään aikaan toteutumassa. Ja btw vihaan injektioneuloja!

En usko että uskallan vielä kertoa kaikkea itsestäni, ajan kanssa! Toivottavasti opit musta enemmän ja jos et nii toivottavasti sait aikaa kulumaan 😉

Nyt mä sen blogiotsikon oivailsin… Ja nyt tietenkin te mietitte mikä siinä on niin erikoista. No ei oikeestaan mitään mutta jotainhan siihen on pakko kirjoittaa, eikö vaan? Otsikon mukaan te hyvät lukijat pääsette kurkistamaan meidän kotioven taakse ja tutustua vähän meidän perheeseen. Meidän perhe se vasta erikoinen onkin, tai no vähän erillainen kuin se ns. unelmaperhe. Me ei olla lähellekkään sellanen perhe, eli toisin sanoen meillä ei ole farmariVolvoa, kultaistanoutajaa eikä omakotitaloa. Katsokaas meillä on farmari Toyota, kaksi kissaa ja omakotitalo landella perunamaan vieressä. Näin suomenruotsalaisena meillä tietenkin on purjevene, iso huvila Hankoossa ja tili täynnä euroja, tai ainakin sellaisesta saa unelmoida. Sen lisäksi meillä on vielä sellainen erillaisuus joka ei ole yhtä hauska ja hulppea… Me, minä ja minun aviomies, olemme vanhempia kahdelle ihanalle tyttärelle joista vain yksi on elossa. Me ollaan vähän toisenlainen perhe, mutta yhtä rakauden täyteinen ja täydellinen kuin kaikki muutkin perheet.

Voisi melkein sanoa että meidän perheessä asiat yleensä on aika nurinpäin. Itse olen kotoisin pienestä kaupungista, Loviisasta, josta minulla oli nuorena järjettömän kova kiire pois. Olisin muuttanut melkein minne vaan, mutta niitä hylättyjen listalla olevia kaupunkejakin löytyi. Yksi niistä oli Sipoo. Sipooseen en ikipäivänä aikonut muutta saatika seurustella sipoolaisen miehen kanssa. Maaseudulla ”böndeily” ei tullut kuuloonkaan, traktoreista puhumattakaan. (huom. Loviisa on yhtä maaseudulla) Nuoruuden humalatilassa, Loviisan ainoassa yökerhossa, tapasin kuitenkin hyvin humalaisen miehen Sipoosta. Tämä ilta varmisti ainakin sen, itseäni lainaten, ”en koskisi edes pitkällä tikulla”, tarkoittaen tietenkin tätä kyseistä miestä. Ihmeiden aika ei kuitenkaan ollut ohi ja tuo tikku olikin ihmeen lyhyt. Kyllä, tämä mies on minun rakas aviomieheni. Mies joka ei missään nimessä anna itsensä sekoittua Loviisalaisiin muutakuin työnmerkeissä. Pakko myöntää että lähtökohdat suhteessa oli surkeat, hauskalla tavalla. Voin joskus kertoa meidän hyvin romanttisesta (huomaa sarkasmi) ensitapaamisesta, voin taata teille hyvät naurut tai trauman.

Nyt meidän perheeseen kuuluu meidän kaksi kissaa, Nasse ja Nisse (kiitos mahtavan mielikuvituksen). Nisse tuli meille 2016 vuoden alussa ja tarjosi meille kaikkea muuta kuin läheisyyttä ja rapsutushetkiä. Kauhea huutaminen alkoi heti autossa ja loppui… kun me muutettiin maalle. Nasse hankittiin kaveriksi heinäkuun alussa. Ihana maatiaiskissa joka ei anna toisille rauhaa,IKINÄ. Good job, mom and dad!

Leppoisa yhteiselämä loppui päivänä jolloin masussa kasvavalle tytöllemme todettiin puuttuva vasenpuoli sydämmestä. HLHS, eli Hypoplastic Left Heart Syndrome. Meidän tuurilla ei voinnut tietenkään lievempää sydänvikaa olla… Meille ennustettiin aluksi huonoa, sitten taas hyvää ja lopuksi hyvin huonoa… Raskauden keskeytys ei kuitenkaan meille ollut vaihtoehto. Rakas esikoisemme AIDA syntyi 1.2.2017 Naistenklinikalla! Elämämme yksi onnellisempia hetkiä! Mahtava hoitohenkilökunta hoiti Aidaa 8päivää kunnes jouduimme siirtymään saattohoitoon. Reilu viikko neiti jaksoi kamppailla ja 16.2.2017  Aida todettiin menehtyneen.

Surun ja synkkyyden keskelle tuli valoa. Raskaustesti oli jälleen positiivinen! Meitä odotti kasapäin kokeita, ultakäyntejä ja seurantaa. Onneksi mitään poikkeavaa ei löydetty ja 9.7.2018 syntyi terve pikkusisko Aurora. Saatiin nauttia pitempään isän seurasta vaikka Auroraa vaivasi refluksi. Huudon ja itkun keskellä oli kuitenkin niin kiitollinen ja onnellinen. Pieni tyttö syntyi monimutkaisen tunnevyöryn keskelle. Ja kiitän luojaa, buddhaa ja mitä näitä on, siitä että Aurora saapui perheeseemme juuri sillä hetkellä. Vaikka tunnevyöryt ja monimutkaisuus ei todellakaan ole ohi, annamme kaikkemme tälle perheelle ja lapsillemme.

Tervetuloa nauramaan, itkemään, ihmettelemään ja keskutelemaan meidän elämästä, vanhemmuudesta, lapsista tai ihan vaan kelistä. 

– Terveisin äiti.