Luomisen tuskaa. Tyhjänpaperin kammo. Writer’s block. Pää on täynnä ajatuksia ja aiheita mistä kirjoittaa, mutta silti sormet näppäimistöllä jäykistyy paikoilleen. Mistä ja miten siis aloittaa? No, kirjoittamalla kirjoittamattomuudesta!

Jo pitkään olen pohtinut omaa blogia, päiväkirjaa, paikkaa, jossa saisin tuotua pääni sisällön esille ja jäsentää omia ajatuksia. Monasti havahdun ajatukseen, että tästä voisi kirjoittaa ja tästä ja nämä mielipiteet ja pohdinnat haluaisin laittaa ylös. Kun vihdoin pääsen koneen ääreen, jätän kirjoittamatta. Työnnän koko ajatuksen jonnekin kaukaisuuteen.

Miksi on niin kauhistuttavaa kirjoittaa? Entä jos ketään ei naurata? Millä tyylillä pitäisi kirjoittaa, mä vai minä? Onko minulla sittenkään mitään sanottavaa? Pitääkö sen olla niin täydellistä ja virheetöntä ja jäykkää jos kuitenkin tarkoituksena on ilmaista itseään? Enhän minäkään ole mitään noista. 

Elämän tarkoituksena on kuulemma itsensä jatkuva kehittäminen ja haastaminen. Ja kehittyäkseen pitää siirtyä pois mukavuusalueeltaan. Minun mukavuusalueeseen kuului kirjoittamisesta haaveilu. Niinpä nyt ryhdistäydyn ja kokeilen tätä äärimmäisen pelottavaa uutta asiaa. Joskus on vaan pakko uskaltaa. 🙂