Maailma pelottaa

Hyi minua. Edellisestä päivityksestä on aikaa yli kuukausi. Olen oikeasti yrittänyt kirjoittaa tänne postauksen, ihan aikuisten oikeasti, mutta tähdet eivät olleet puolellani. Bittiavaruuteen hävisi tekstiviritelmäni enkä uudelleen jaksanut kirjoittaa. Ehkä kestämme tämän pettymyksen.

Mieheni epäilee, että hänen äidillään on alkava Alzheimer. Hänen pohdintansa siitä, miten hän asian kanssa etenisi, sai mut pohtimaan elämää ja sen epävarmuutta. Kotia kohti ajellessani totesin, että elämä on oikeastaan aika pelottavaa. Myös mun mummullani oli Alzheimer. Entä jos mieheni sairastuu Alzheimeriin? Entä jos minä sairastun Alzheimeriin? Entä jos saamme lapsen, joka sairastuu johonkin? Jos yhteinen lapsemme saisi jonkin perinnöllisen sairauden minun puoleltani, miten voisin antaa sen itselleni anteeksi? Miten saattaisin tuoda lapsen tähän maailmaan tietäen, mitä kaikkea hänelle voi tapahtua?

Melko rankkoja nämä ajatukset, jos niitä oikein lähtee kuuntelemaan. Elämähän tapahtuu tässä ja nyt, ei tulevaisuudessa, ja tulevaisuus on täysin avoin. Siihen kannattaa suhtautua mielenkiinnolla, sillä omalle tulevaisuudelleen voi tehdä lähestulkoon mitä haluaa. Vain taivas rajana. Paskat. Kuka tähän uskoo? Ei omaa tulevaisuuttaan voi ainoastaan itse määritellä. Jo huomenna voin ajaa kolarin, jossa halvaannun kaulasta alaspäin. Tulevaisuus on ammottava musta aukko, jonka laadusta ei ole mitään tietoa.

Aloin miettiä, mahtaako äitiä ikinä pelottaa. Äitini on kovin varovainen ja turvallisuushakuinen ihminen. Muistan kaikki ne varoitukset siitä, mitä kamaluuksia elämässä voi tapahtua. Äiti suorastaan maalasi erilaisia uhkakuvia, jo lapsuudestamme asti. Uimassa ollessa voi hukkua. Lenkillä joku voi kidnapata. Suurkaupungissa voi joutua ryöstön uhriksi. Kaikki aiheuttaa syöpää. Kaikki on vaarallista. Kaikki tappaa.

Miltä hänestä mahtoi tuntua, kun oma äiti sairastui Alzheimeriin? Mitä kun kuolema tai tapaturma tulee lähelle muodossa, johon ei pysty millään tavalla varautumaan? Mitä sitten tapahtuu?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *