Etääntyneiden ihmisten maa

Etääntyneiden ihmisten maa

Kävin pari shindossa. Siellä venyteltiin toiseen tukeutuen. Eteenpäin kurottaessa peput olivat vastakkain ja kaverin naama irvisti jalkojen välistä. Jokaiseen liikkeeseen välittyi lämpöä parin ruumiista. Vetäjä tarjoutui rapsuttelemaan kipeitä lihaksia venytyksien välillä. Shindo huoneessa suomalainen oman tilan tarve oli unohdettu ja kosketuksesta tuli sallittua. Miltä se tuntui? Rehellisesti: vaivaannuttavalta.   Katsoessani iltaisin netflixistä lähes dokumenteista meneviä telenovia, […]

Tekniikan ihmelapsi

Tekniikan ihmelapsi

Olen pitänyt blogia tasaisen epätasaisesti vuodesta 2010. Postaukseni ovat kehittyneet 14 vuotiaan tytön päiväkirjasta oikeasti mieltäni miellyttäväksi kokonaisuuksiksi. Perustaessani Kolmipyörällä keskustaan päätin, että postaisin tällä kertaa kuukausittaisen tahdin sijaan joka viikko. Tänään minulla ei kuitenkaan tunnu olevan muuta sanottavaa, kuin että minulla oli kiva viikonloppu ja söin pitsaa. Jaan teille siis erään vanhan kirjoitukseni vuodelta […]

Spontaaniuden vaikeus

Spontaaniuden vaikeus

Olen aina rakastanut matkustamista, lentokoneissa jaettavia ohuita, mutta lämpimiä vilttejä, kosteampaa ilmaa lähellä päiväntasaajaa sekä hiusten läpi virtaavaa tuulta. Toki jälkimmäinen onnistuu suomessakin, mutta marraskuun jäähileiden sekainen ilma ei onnistu tuottamaan hakemaani euforiaa.  Muutama vuosi sitten lähdin kaverini kanssa ensimmäisen kerran ulkomaanmatkalle ilman vanhempia. Se kaveri oli netistä ettinyt jonkun halvan hostellin Berliinin laidalla, jonne […]

Syntynyt kulkemaan

Syntynyt kulkemaan

Moikka! Vaihdoin blogin nimen, koska olen tosi huono tykästymään luomuksiini. Pahoittelut, pyrin pitämään sen tässä. Mietin paljon mistä halusin kirjoittaa tänään. Pohdin Kari Aihisen heittämiä kommentteja synnytyksen olemisena esteenä ammattikokin uralle. Pyöritin mielessäni aikaisemmin kulemaani vitsiä: ”Nainen on elossapitojärjestelmä p***ulle” ja pohdin sen kautta vertaavani asemamme nousseen jo elossapitojärjestelmäksi koko synnytyselimille, sekä käytön jälkeen jopa […]

Moi

Moi

Milloin katoaa käytöstavat? Tai miksi? Olen toiminut hyväntekeväisyydessä tavoitteenani virkistää yksinäisiä vanhuksia. Tapasin muutaman kerran erästä herttaista setää, joka kuitenkin pilasi orastavan ystävyytemme lähestymisyrityksillä, jopa kieltojeni jälkeen. Moni meistä on kuullut ennenkin härskeistä vanhuksista. Kuulemistani tapauksista suurin osa on perusteltavissa mielenterveydellä. Muistin sekä tietoisuuden hajotessa jäljelle jää vain eläimelliset vaistot. Kukin meistä lienee huomannut seksuaalisen […]