Shakti

Aurinko korvensi tungosta Jaipurin juna-aseman edessä. Jokainen vastaantulija ainakin tuijotti Shaktia, ellei tervehtinyt tai yrittänyt tarjota riksha-kyytiä. Paikallisten naisten sarien sävyt muodostivat värimeren, jota halkoi pöllyävä tomu ja pienet myyntikojut.

Shakti näki viimein sisäänkäynnin oranssiin asemarakennukseen, ja tarpoi mahdollisimman määrätietoisen näköisenä eloisan kaaoksen poikki. Hän päätti istahtaa hetkeksi odotussaliin, jonka katossa pyöri suurin kattotuuletin, mitä hän oli nähnyt. Salissa oli Shaktin lisäksi vain intialaisia miehiä, jotka seurasivat hänen jokaista liikettään herkeämättä. Shakti oli päättänyt pukea ylleen tummansinisen intialaisen salwar kameez -asun, jonka ilmavia housuja peitti pitkä tunika, ja tunikaa vielä iso punainen huivi. Vaaleat hiukset hän oli kietaissut nutturalle.

Ujo Shakti sai nopeasti tarpeekseen miesten tuijotuksesta ja päätti lähteä etsimään junalaituria. Hän jaksoi hädintuskin raahata painavaa matkalaukkuaan ylös alas ruosteen peittämiä juna-aseman portaikkoja, mutta löysi lopulta oikealle laiturille. Shakti istahti laukkunsa päälle odottamaan Hyderabad-Ajmer Express -junaa. Junamatkaa seuraava autokyyti Ajmerista Pushkariin olisi hänen pitkän, jo yli vuorokauden kestäneen matkansa viimeinen etappi.

Hiljalleen ympärille kerääntyi muitakin odottajia, joista osa kävi lattialle päiväunille keskipäivän kuumuudessa. Ne jotka olivat hereillä, tuijottivat Shaktia. Kuuma ilma löyhkäsi käymälältä. Kaikesta huolimatta hetkessä oli jotain ihanaa. Kehossa kihelmöivä jännitys sai Shaktin suupielet kohoamaan ja hän tunsi itsensä pitkästä aikaa vapaaksi.

Juna saapui viimein asemalle ja Shakti löysi nopeasti paikkansa 3 AC -vaunusta. Hänen onnekseen osasto oli muuten tyhjä. Shakti istui siniselle nukkuma-alustalle, eikä malttanut väsymyksestä huolimatta olla seuraamatta ikkunasta ensin asemalaiturin tapahtumia, ja sitten ohi kiitäviä maisemia.

Parin tunnin matkan jälkeen juna oli perillä Ajmerissa. Vastassa oli näkymä, joka muodostui vanhoista eri muotoisista ja värisistä rakennuksista, savusta ja auringonlaskun hämystä. Kaupungin lukuisista moskeijoista kantautui kuorona rukouskutsuja.

“Sinun täytyy olla Shakti. Minä olen Herra Ram, sinun autokuskisi”, huikkasi vanha viiksekäs mies. Shakti oli ollut huolissaan miten tunnistaisi kuskinsa, eikä ollut ajatellut kuinka helppo kuskin olisi tunnistaa hänet ainoana länsimaalaisena koko asemalla.

Kaahatessaan säkkipimeitä teitä Ajmeria ja Pushkaria erottavan vuoriston läpi, Herra Ram kertoi innoissaan tarinoita kobria kuhisevasta Käärmevuoresta, jonka huippu oli aivan kobran pään muotoinen. Ohjaten vanhaa kolisevaa jeeppiään vasemmalla kädellä, Herra Ram poltti samalla myös intialaista savuketta. Shakti sulki silmänsä ja rukoili, että he eivät syöksyisi mustaa rinnettä alas, vaan pääsisivät perille hotellille.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *