Huhuja

Mitä kävisikään tuntemallemme maailmalle, jos kolmisilmäinen kameli nielaisisi auringon? Pushkarissa oli liikkunut jo useamman päivän ajan huhu, että niin tulisi väistämättä tapahtumaan. Kaupungin keskellä sijaitsevaa pyhää järveä kiertävän basaarin myyjät olivat epätavallisen vaitonaisia. Järven rannalla parveilevat papit eivät olleet moksiskaan edes eksyneen näköisistä turisteista, vaikka tavallisempaa oli tuputtaa rukouksia ja uhrimenoja kaikille ulkopaikkakuntalaisen näköisille.

Omituisen hiljaisilla kujilla pyörteili temppeleiltä tuoksuva suitsukkeen savu. Kaupunkia ympäröivältä aavikolta puhaltava tuuli sai keskeytyksettä kuljettaa tomua ja muoviroskia värikkäiden rakennusten kynnyksille. Yleensä kävelijä sai väistellä vaarallisen vinhasti kapeilla kujilla kiitäviä skoottereita, mutta nyt lehmät olivat ainoita kulkijoita muuten pysähtyneessä katukuvassa.

Vähäiset turistit olivat kerääntyneet nälissään ihan järven tuntumassa olevalle falafel-kioskille, sillä muut ravintolat olivat sulkeneet ovensa poikkeuksellisen aikaisin. Turistit päivittelivät kuinka arvaamaton kaupunki olikaan, mutta keskustelussa päädyttiin romantisoimaan intialaisen todellisuuden ennakoimattomuutta, ja tätäkin poikkeusta selitettiin samalla ilmiöllä. Kenellekään ei tullut mieleen, että jokin voisi olla oikeasti vinossa.

Kulttuuri Matkat Runot, novellit ja kirjoittaminen Uutiset ja yhteiskunta