Tohtori

Tohtori istui korkean hotellin kattoterassilla ja tähyili kaupunkia, jonka peltikatot hehkuivat auringonlaskun oranssiksi värjääminä. Ilmansaasteiden ja tomun verhoamat, kaupunkia ympäröivät vuoret näyttivät kauniin utuisilta. Tohtori siemaisi makeaa teetä ja ajatteli, että kaupunki näytti ja tuntui hiljaisemmalta kuin kahdeksan vuotta sitten. Silloin hän oli ollut nuori ja kesyttämätön – nyt hän tunsi itsensä äkkipikaisesta ja teräväsanaisesta luonteestaan huolimatta ehdottomasti tasapainoisemmaksi.

Tohtori oli suunnitellut lääkärin uransa niin, että hän pääsi seikkailemaan maailmalle useaksi kuukaudeksi parin vuoden välein. Hän ei ollut kuitenkaan vielä koskaan käynyt samassa kaupungissa kahdesti. Tunne Pushkariin palaamisesta oli vahvistunut hiljalleen, kunnes hänellä ei ollut enää muita vaihtoehtoja, kuin alkaa suunnitella matkaa.  Tohtori piti intuitiotaan harvinaisen tarkkana: olihan hän joogan, meditaation, ja suufilaisen filosofian avulla pyrkinyt laajentamaan tietoisuuttaan jo vuosiakausia. Oliko herännyt kaipuu kaupunkiin palaamiseen uusi vaihe henkisellä polulla – tarve verrata vuosien takaista kokemusta uuteen, ja ymmärtää jotain syvempää itsestään?

Tohtori huokaisi, sulki silmänsä ja kietoi vaalean vihreän, pyörivin dervissein kuvioidun, kashmir-huivin ympärilleen tiukemmin. Hän antoi aavikolta puhaltavan, yötä jo enteilevän, viileän tuulen liikutella laineilevia mustia hiuksiaan hetken. Auringon laskettua tohtori päätti paeta pimeän tullen nopeasti ilmestyneitä hyttysiä, ja palasi kerrosta alempana sijaitsevaan huoneeseensa.

Hotelli oli sokkeloinen eikä vastannut pohjapiirrustuksiltaan juurikaan Berliinin rakennuksia. Kerroksia hotellissa oli viisi tai kuusi, ja niiden välisillä tasanteilla oli aukioita ja parvekkeita, sekä risteileviä portaikkoja. Huoneet oli sijoiteltu epäsäännöllisen oloisesti lukuisille tasanteille, ja niiden värikkäitä ikkunaruutuja reunusti kirkkaan vihreäksi maalatut puiset ikkunaluukut. Valkoisia seiniä koristi intialaisia jumalia kuvaavat suuret seinämaalaukset.

Rakennustyyli herätti Tohtorissa lapsuudenmuistoja Kabulista, jossa hän oli syntynyt. Tohtorin perhe oli paennut monta kymmentä vuotta sitten maan levottomuuksia, ja asettunut lopulta Saksaan. Berliinistä oli tullut hänen kotinsa, vaikka sieltä olikin päästävä pois tasaisin väliajoin.

Tohtori päätti purkaa matkalaukkunsa ja viikata vaatteet huoneen hyllyille. Hän päivitteli intialaista tyyliä rakentaa huoneisiin avoimia hyllyjä, jolloin mikään ei suojannut vaatteita ja tavaroita sisään tunkeutuvalta tomulta, joka lopulta peittäisi ihan kaiken. Toisaalta oli jollain tapaa hienoa, kuinka tämäkin huone, hyllyt mukaan lukien, oli päätetty maalata kirkkaan oranssiksi.