2in1-mekko, eli mekonkääntötemppu

Mun oli helppo pakata tämän viikon matkalle reissukassi. Koska lähdin matkaan Aarrekidin kutsumana, päätin, että otan mukaan vain Aarteen, eli Aarrekidin naistenvaatemalliston vaatteita. Olenkin julkaissut kuvan jokaiselta reissupäivältäni tähän mennessä Instaan OOTD-hengessä, enkä kyllä muista, että pitkään aikaan mitkään asuni olisivat saaneet niin paljon kommentteja Insta Storiesien kautta. Ihan yllätyin, koska jostain syystä olen alkanut ajatella, ettei vaatejutut ole enää niin suuri osa blogiani!

Moni teistä huomasi samalla myös sen, kuinka olin pukenut eilen ja toissapäivänä Aarteen nappimekon väärinpäin (kuva täällä). Ja toden totta! Tuo mekko, joka oli tarkoitettu alun perin puettavaksi niin, että napit olivat selässä, tuntui alusta asti jotenkin enemmän minun kropalleni sopivammalle niin, että kiskaisinkin mekon nappipuolen etupuolella.

Ja tiedättekö mitä? Kun marssimme eilen syömään Aarrekidin Laura-osakkaan kanssa, oli hänkin kiskaissut mekon tällä kertaa väärin päin. Siitä lähtikin ajatus, ettei mekossa tarvitsisi olla laisinkaan "ohjeistusta" sille, miten päin se tulee pukea, vaan jokainen voisi pukea mekon aivan kuten haluaa. Tokihan mikään ei estä pukemasta mekkoa nytkin nappipuoli eteen, mutta soitto tehtaalle teki sen, että jatkossa saatatte löytää kokolapun  tämän mekon sivusaumasta nappipuolen sijaan. Aika hauskaa, miten omasta päähänpistosta tuleekin mahdollisesti tuollainen konkreettinen jälki seuraaviin vaate-eriin. Minkähän vaatteen keksisi pukea seuraavaksi väärinpäin?

Ja hei: Täältä voi siis kurkata, miten mekko oli alkujaan tarkoitus pukea. Sielläkin mekko on meikäläisen päällä. Vaan tukan väri on muuttunut. 

-Karoliina-

Asu: kengät*, FreedoMoses (Ivalo) // mekko*, Aarre by Aarrekid // aurinkolasit*, Tom Ford (Optikko Heiniö)

*saatu

Kommentoi