Hän on vihdoin täällä

Yhtenä aamuna näin hänet. Istuin sohvalla. Olin juuri nostamassa kahvikuppia huulilleni kun hän ryntäsi sisään lupaa kysymättä. Melkein säikähdin. Vaikka eihän siinä mitää pahaa ollut. Olin oikeasti jo odottanutkin häntä.

Siristin silmiäni. Näinkö oikein vai unelmoinko vain taas? Oliko se todella hän?

Vaikka jotain odottaa kauan. Toivoo aamun hiljaisina hetkinä ja kaipaa illalla, voi olla silti vaikea käsittää, kun hän lopulta saapuu. Palaa retkeltään. Syksyn viimojen ja talven pimeiden öiden keskeltä.

Mutta totta se oli. Valo oli saapunut.

Valo. Aurinko. Kevään ensimmäiset säteet.

-Karoliina-