Huoltajuuskuvioita ja kahden kodin elämää
Lupasin kertoilla teille pikkuhiljaa, millaiseksi arki meidän perheessämme on muotoutunut. Missä asutaan ja miten. Nyt on sen aika.
Kun aloin eron alkumetreillä selvittää lapsen huoltajuuteen ja asumiseen liittyviä asioita, olin ensin ihan pää pyörällä. Monessa nettitekstissä meni nimittäin sekaisin lapsen huoltajuus, lähi- ja etävanhemmuus, sekä asuminen, ja siksi minun oli itsekin aluksi vaikea erottaa näitä asioita toisistaan. Pari soittoa lastenvalvojalle kuitenkin selkeytti asioita, ja lopulta F:n asuminen ja huoltajuus solahtivat ikään kuin itsestään nykyisiin uomiinsa.
Alusta asti kaikissa eroon liittyvissä päätöksissä ajatuksena oli se, ettei F:n elämä muuttuisi kuin vain niidena aivan pakollisten asioiden verran. Ja ainoat pakolliset asiat olivat siis varsinainen ero, sekä se, että oli etsittävä uusi asunto. Kummalakaan meistä kun ei ollut mahdollisuutta jäädä asumaan vanhaan asuntoomme yksin.
Niinpä päätimme vuokrata uudet kotimme läheltä vanhaa kotiamme niin, ettei F:n päiväkoti tai muu elämän alue muuttuisi hirveästi. Me edelleen siis käymme samalla ostarilla kuin ennen. Kuljemme samannumeroisilla busseilla ja näemme niitä samoja koiranulkoiluttajia ja kavereita.
Pidin myös tärkeänä sitä, että me molemmat vanhemmat olisimme F:n lähellä. Ja siis aivan fyysisesti(kin). Siksipä uudet vuokrakotimme sijaitsevat F:n isän kanssa vain 200 metrin päässä toisistaan, saman kadun varressa niin, että iskän ikkunasta näkyy äidin talon seinä. Leikkipihojakin erottaa vain metrinen aita.
Nyt tuo kotien läheisyys on enemmänkin vielä henkinen juttu, mutta F:n kasvaessa se saa varmasti suuren merkityksen. Onhan se nyt varmasti helpompaa, kun koulusta voi tepastella sen vanhemman luokse, kumpi sattuu olemaan aikaisemmin kotona. Tuntuisi nimittäin väärälle se, että lapsi joutuisi virumaan iltapäiväkerhossa pitkään vain siksi, että juuri sen päivän vetovastuussa olevalla vanhemmalla olisi pitkä työpäivä (ja toinen vanhempi mahdollisesti jo kotona). Lähekkäin asuminen helpottaa varmasti myös sitä, että toiseen vanhemman kotiin jääneet tavarat ehtii vielä aamulla hakea, jos ne ovat edellispäivänä sinne unohtuneet.
Lähi- ja etävanhempiasian olemme ratkaisseet niin, että minä olen F:n lähivanhempi, vaikka molemmat olemmekin juridisesti aivan yhtä vahvoja huoltajia. F:n pääkoti ja esimerkiksi oma huone ovat minun luonani, vaikka kyllä isi-tytäraikaakin on aivan joka viikko. Me olemme päätyneet kahden viikon sykleihin. Joka toinen viikko F on isällään kaksi arki-iltaa, sekä kahden päivän ja yhden yön kombon viikonloppuna. Joka toinen viikko F taas on isillä kaksi arkipäivää sekä niiden välisen yön, mutta tällöin viikonloppu on äidin kanssa. Näiden lisäksi toki joustamme ja sovimme, jos sellaiseen on tarvetta ja mahdollisuutta.
Kun pohdimme huoltajuusasioita, selvitin erilaisten ammattilaisten mielipiteitä lapsen asumisjärjestelyistä. Nykyinen trendi viikko-viikkovanhemmuudesta tuntui olevan vallalla, mutta moni kasvatuksen ammattilainen piti vuoroviikkovanhemmuutta lapsen kannalta kuitenkin huonona asiana. Muun muassa mun kaikkien aikojen lempikasvatusguruni Jari Sinkkonen ei suosittele viikko-viikkojärjestelyä, samoin ne molemmat lastenvalvojat, joilta kyselin neuvoja, olivat Sinkkosen kanssa samalla linjalla.
Itsekin olin miettinyt jo aikaisemmin, ettei viikko-viikkojärjestely – ainakaan meidän tapauksessamme ja näin pienen lapsen kanssa – olisi se fiksuin ratkaisu, ja niinpä päädyimme nykyiseen asumismuotoon. Toisilla perheillä vuoroviikkoasuminen on varmasti aivan loistava muoto, mutta se ei tuntunut F:n elämän kannalta parhaalle ratkaisulle.
Koen, että on tärkeää, että F:llä on yksi selkeä tukipiste, mutta kuitenkin tiivis yhteys etävanhempaan ja heidän yhteiseen pesäkoloonsa. Olenkin yrittäneet korostaa koko prosessin ajan F:lle, että vaikka pääkoti onkin äidin luona, on isin koti myös hänen kotinsa. Ja siellä hän ei ole vieras, vaan yhtälailla asunnon oikea asukas kuin äidilläkin.
Muutenkin minusta koko lähi- ja etävanhempitermit ovat vaarallisia (vaikka ymmärränkin, että niitä vaikka juridiikan kannalta tarvitaan). Termistö kuitenkin arvottaa mielestäni vanhemuutta, vaikka molemmat vanhemmat ovat lapsen kasvun kannalta tärkeässä roolissa. Siksi puhunkin F:lle vaan ”meidän kodista” ja ”isin ja sun kodista”, jotta F ei koskaan ajattelisi, että toinen koti olisi toista parempi tai huonompi.
Olisi mukava kuulla teidän muidenkin eronneiden vanhempien ajatuksia ja vinkkejä asumis- ja huoltajuuskuvioista! Mikä toimii, mikä ei ja missä kannattaa olla tarkkana?
-Karoliina-
P.S. Tuli mieleeni, että kokoaisin jonkinlaista erovanhemmuuden ABC-opasta. Olisiko siinä mitään järkeä? Ja siis ammattilainenhan asian suhteen en ole vielä, mutta aika moni asia on tullut tässä lähiaikoina selvitettyä.