I can do it

Uusi koti ja uudenlaiset tilanteet ovat tuoneet eteen kohtia, joissa alkaa pohtia menneitä ihan uudessa valossa. Yksi niistä on vaikkapa se, miksi minä en ole ennen tajunnut sitä, että olen ihan hyvä remppa- ja Ikea-kalusteidenkokoamishenkilö siinä missä moni mieskin. Siis mähän osaan lukea ohjeita, pystyn vääntämään ruuvimeisselillä, yhdistämään lampun piuhoja, tunkemaan johtoja erilaisiin laitteisiin ja ylipäättän pistämään myös niihin perinteisiin miehisiin asioihin liikettä. Ja jos ei mene ekalla kerralla putkeen, voi yrittää uudelleen. Tai soittaa isille tai siskolle (erikoistunut tekniseen työhön) ja pyytää neuvoja. Viimeiseksi voi jopa kutsua paikalle remppamiehen ja maksaa senkin. Ihan itse tienaamilla pennosilla. Ei sekään ole häpeä.

Miksi ihmeessä en ole tajunnut tätä aikaisemmin? Miksi sitä on tullut tuskailtua viikko- ja kuukausitolkulla sängyn alla makaavaa kokoamatonta String-hyllyä tai palanutta lamppua, kun olisi samalla vaivalla itse voinut hoitaa koko homman pois alta? Tai miksi sitä on ikäänkuin himmaillut omia kykyjään ja potentiaaliaan? Ehkä se on tämä mies-naismuotti, johon sitä väistämättäkin ajautuu, jos asioita ei pohdi kunnolla.

Kyllä on aika voimauttavaa huomata itsessään uusia puolia. Kun ruuvasin viimeistä ruuvia tv-tasoon kolmelta yöllä ja työnsin sen jälkeen tason paikalleen, tuli tunne, että tässähän pystyy ihan mihin vaan.

-Karoliina-

*Rosie the Riveter -kuva lainattu täältä