Let her go

Olen ollut eroäiti nyt talvesta asti. Ja vaikka tapani kasvattaa F:ää ei olekaan tuona aikana muuttunut, se on jopa ehkä vielä vähän enemmän kirkastunut, on minun täytynyt muuttaa asennettani suhtautua lapsen ja äidin väliseen siteeseen.

Eroon asti elimme ydinperheessä. Ja koska työni ei ole koskaan ollut reissutyötä ja työpäivänikin inhimillisiä, tarkoitti ydinperhe-elämä myös sitä, että olin F:n kanssa lähestulkoon joka päivä.

Jokapäiväinen yhdessäolo ei rajoittunut vain niihin hetkiin, kun olimme fyysesti tyttäreni kanssa yhdessä, vaan myös niihin hetkiin, kun olin poissa. Vaikka tiesin F:n ja tämän isän pärjäävän kahdestaan, tuli minulle usein omilla menoillani tunne, että pitäisi olla huolissaan F:n voinnista. Tai ainakin kysyä, kuinka kotona menee.

Kun sitten ero alkoi piirtyä viime vuonna mielessä, muistan itkeneeni monena iltana juurikin sitä, mitä F:n ja minun siteelleni tapahtuisi. Muistan, kuinka kauhuskenaarioni oli se, että F heräisi yöllä huutelemaan minua, mutta olisinkin toisaalla yötä. Se mielikuva riipaisi syvältä.

Heti eron jälkeenkin minun oli vaikea olla yksin kotona. (Itse asiassa kirjoitin tästä silloin postauksenkin jemmaan, mutta en koskaan julkaissut sitä, koska tekstistä tuli niin synkkä). Mietin, kuinka F voi ja itselläni oli koko ajan vailinainen olo olla yksin. Kuukausien saatossa aloin kuitenkin nauttia omasta ajasta. Ja ennen kaikkea luottaa siihen, että lapsi pärjäisi ilman minuakin! Vaiko? – Minä pärjäisin ilman häntä.

Tuntuu, että olen nykyään paljon fiksumpi vanhempi kuin ennen eroa. En koe syyllisyyttä niin monesta asiasta ja ymmärrän myös paremmin sen, että jossain vaiheessa – toivottavasti vasta 15 vuoden päästä – tytär on päästettävä omilleen. Luottamus häntä kohtaan on myös kasvanut : En ihan koko ajan varoittele kaikista vaaroista ja yritän jopa tuuppia häntä pieniin itsenäisiin tekoihin.

Ensi lukuvuodesta tuleekin monella tapaa merkittävä, samaa itsenäistymisteemaa jatkava. Vuoden päästä alkaa nimittäin koulu, ja sitä ennen sekä äidin, että tyttären on opeteltava siihen, että ihan kaikkeen ei enää vanhempaa voi ottaa mukaan.

-Karoliina-