Reissukesän lapsi

Aina aika ajoin blogin kommenttikentässä on kesän aikana puhuttanut se, että F on ollut joidenkin mielestä liian vähän kotona. Toisten mukaan kesällä pitääkin mennä, mutta toiset ovat taas olleet huolissaan siitä, kuinka F jaksaa. Varsinkin nyt, kun hänellä on jo valmiiksi kaksi kotia. (Tosin tähän väliin pitää sanoa, että F on toki ehtinyt opetella kahteen kotiin kauemmin kuin blogin lukijat, koska mehän kerroimme varsinaisesta erostakin vasta silloin, kun kahdessa kodissa oli asuttu jo tovi).

On totta, että F on ollut menossa niin isänsä kuin minunkin kanssa tänä kesänä paljon. Hän on käynyt Rodoksella, Ruotsissa, Helsingin kohteissa ja tietysti sukulaisissa. Mutta niinhän hän on kyllä reissanut kaikkina muinakin elämänsä kesinä. Se on ollut aina meidän tapa viettää lomaa.

Olen kritiikin antajien kanssa täysin samaa mieltä siitä, että lapsen on saatava rauhoittua ja olla vaan. Viettää niitä huolettomia ja ohjelmattomia päiviä ulkona tai sisällä. Leikkiä ja olla, välillä tylsistyäkin. Se, ettemme ole olleet F:n kanssa Helsingin kodissa, ei ole kuitenkaan estänyt tuota kaikkea. Päinvastoin.

Yleisin reissukohteemme F:n kanssa on ollut Hankasalmen mummola ja mökki. Tiedän, ettei F pidä tätä millään tasolla kyläpaikkana, vaan niin kotoisana kohteena, että hän voi olla ja elää täällä juurikin niin stressittömästi kuin kotonaan. Täällä on F:n vaatteet, lelut, tutut kaupanmyyjät, naapurin lapset ja tutut ihmiset. Itse asiassa: Kyllä tällainen maalaisympäristö on lapselle mielestäni jopa osin parempikin kuin Helsinki, vaikka sitä kaupunkia niin rakastankin.

Meidän arki on mun mielestä juuri niin tylsää, kuin lapsiperheessä pitääkin olla. Maanantai on kirjastopäivä, tiistai temppukerho ja niin edelleen. Ruoka syödään aina samaan aikaan, iltapalan koostumus harvoin vaihtelee. Siksi on ihanaa, että välillä voi olla vähän pellossa. Myös lapsikin. Kirjaimellisesti.

-Karoliina-