Saako uusperheonnesta puhua?
Minun on ollut tällä viikolla vähän vaikea kirjoittaa, koska melkein kaikkia aiheet, jotka ovat tulleet mieleeni, ovat liittyneet tähän meidän matkaamme ja oloon Saksassa. Niin ja uusperhe-elämän harjoitteluun, A:han ja F:ään, omaan oloni koko tämän setin keskellä.
On kuitenkin tullut olo, että en voi oikein näistä asioista kirjoittaa. Kukaan ei ole minulle niin sanonut, edes vihjannut, mutta silti takaraivossani on tunne, ettei se olisi oikein suotavaa. Että jos kerron kivoista asioista, sen voisi tulkita ylimieliseksi leuhkimiseksi. Se voisi loukata. Ihmisiä, jotka tunnen ja sitten teitä siellä ruudun takana. Koska olenhan jo monta kertaa aikaisemminkin huomannut, että oman yksityiselämäni valinnat ovat loukanneet jostain syystä myös sellaisia ihmisiä, joita en ole koskaan edes tavannut. Tai jotka eivät ole tavanneet henkilökohtaisesti minua. Joskus lukijat ovat kokeneet, että valintani ja elämäni meno on loukkaus heidän arvojaan tai valintojaan vastaan.
Mietinkin, onko tämä kaikki – taas kerran –vain minun omassa päässäni. Johtuuko (yli)tulkinta siitä, että blogi pakottaa miettimään tarkemmin sitä, millaisia asioita antaa elämästään julki ja miten ne voidaan tulkita?
Vai voiko olla niin, että ne toisen kierroksen perheet ja puolisot – niin arkipäivää kun nykysuomessa ovatkin – on edelleen sellainen pienimuotoisen peittelyn paikka. Vähän kuin välillä sateenkaariperheisiin suhtautuminen: Kyllähän niitä saa olla, kunhan eivät tule elämäntapaansa tänne meille normaaleille tyrkyttämään.
Olisi aika mahtavaa, jos elämä menisi kerralla niin kuin on suunnitellut. Menisi sitä rataa, jonka ensiksi valitsi. Menisi niin, ettei joutisi suremaan. Ei aiheuttaisi itse surua. Mutta harvoinpa se vaan menee niin. Elämä.
Täällä eletään vain kerran, ajattelen. Ja koska kaikkeen ei voi vaikuttaa. Koska elämä tuo tullessaan kauheita, ihania, ennalta-arvaamattomia, järkyttäviä, sydäntä riipiviä ja toistaalta onnenpakahduttavia hetkiä, ei voi muuta kuin ottaa ne nöyränä vastaan. Oppia ja mennä eteenpäin. Iloita ja elää. Ja muistaa, mikä on tärkeintä.
-Karoliina-