Onnibussi-matkustamisen ihmistyypit

 

Keski-Suomenja Tampereen välillä junat eivät tällä hetkellä kulje ratatöiden vuoksi juuri laisinkaan, joten jouduimme F:n kanssa turvautumaan pitkän tauon jälkeen Onnibussiin, kun matkasimme perjantaina Hankasalmelle. Ja voi pojat, kyllä me tytöt olemme sata kertaa enemmän junalla kulkijoita kuin bussissa istujia. Mutta onhan tuossa Onnibussissa oma koominen viehätyksensä. Homma etenee nimittäin aina tismalleen samalla kaavalla.

ONNIBUSSIMATKAAMISEN IHMISTYPIT:

1. Ohittelijat, änkijät ja kaikki muut epäkohteliaat Minä ensin -tyypit. Matka alkaa aina siitä, että laituri on täynnä halpojen matkojen perässä juosseita asiakkaita, joista jokainen haluaa olla töröttämässä hikisillä keinonahkapenkeillä, kuumassa ja haisevassa bussissa ensimmäisenä, eli kaksikymmentä minuuttia ennen varsinaista lähtöä. Tähän tilaan pyritään keinolla millä hyvänsä. Vaan kun ohittelussa on omat kikkansa ja Onnibussissa ohittelu on tehtävä vieläpä tuplasti, koska ensin on ohitettava se jono, jossa viedään laukut bussin alaosan säilytystilaan ja sen jälkeen on kiilattava vielä jonon kärkeen varsinaisessa bussiin vievässä jonossa. Hankalaksihan tilanteen tekee se, että jos haluaa olla oikein nopea ja vieläpä ensimmäinen, kahden jonon välissä on suunnistettava vastakarvaan aika roimalla kyynärpäätaktiikalla.
2. Kuurot ja Minä itse-henkiset matkaajat (yleensä sama henkilö, kuin tämä minä ensin -ihminen). Tämä ihmistyyppi tulee esiin heti, kun ovensuusta on päästy sisälle bussiin. Ennen Onnibusseissa ei ollut varattuja paikkoja, joten ovensuurynnijät menivät tuolloin tietysti ottamaan itselleen paikan ikkunan vierestä laittaen laukun käytänpuoleiselle penkille. Kun sitten saavuit bussiin lapsen kanssa, ja kailotit kovimmalla äänellä (ja se on kova!) ilmoille pyynnön: ”Hei mä matkustan lapsen kanssa, eikä vierekkäisiä paikkoja enää ole. Olisiko joku voinut siirtyä näille vapaille paikoille niin, että voin istua lapseni vieressä”, kukaan ei kuule pyyntöä. Kun kukaan ei reagoi, alkaa lapsi jo paniikissa tihrustaa kyyneliä, joutuuko istumaan yksin, neljä lähimpänä olevaa matkaajaa kääntävät varmuudella vielä katseensa ikkunaan, ettei ainakaan heitä pyydetä uhrautumaan. Onhan se ikkunapaikka sentään IKKUNAPAIKKA!
3. Tää on niin vaikeaa -ihmistyyppi. Nykyisin Onnibusseissa on paikkaliput. Ja kuten kohdassa kaksi, voi tämä silti aiheuttaa ongelmia istumapaikoissa. Nimittäin silloin, jos äiti-ihminen on ollut niin ennakoiva, että on ostanut liput rutkasti etukäteen, ennen paikkalippujärjestelmää ja niitannut samalla myös kohtalokseen sen, ettei hänellä ja lapsella ole Onnibussissa laisinkaan merkattuja paikkoja. Tai sitten äiti-ihminen on voinut olla niin mattimyöhäinen, että ostaessaan lippuja hän ei ole saanut itselleen ja lapselleen rinnakkaispaikkoja. Onneksi molemmissa tapauksissa matkaan lähdetään hyvin mielin, koska kyllähän ihmiset joustavat…tai sitten ei. Kun kerrot toiselle bussimatkaajalle, että olisi hyvä, jos saisit istua lapsesi vieressä, ja tarjoat hänelle paikkaa 73 paikan 74 sijaan, iskee hiljaisuus. Sitten matkaaja ottaa naamalleen ”tää on niin vaikeeta -ilmeen”, puhisee hetken ja alkaa kiemurrella. Missään vaiheessa tämä ei kuitenkaan sano, ettei homma kävisi. Eikä kyllä sitäkään, että järjestely käy. Siinä sitä sitten seisotaan hetki hiljaa, kunnes Ilkea äiti astuu kehiin.
4. Ilkea äiti voi olla kanssamatkaajille ilkeä kahdella tavalla: A) Ilkeä äiti, joka vaan vetää lapsikortin esiin, ja alkaa määräillä muita. Jos Tää on niin vaikeaa -tyyppi ei sano mitään paikanvaihtoehdotuksiin, ignooraa Ilkeä äiti naaman vääntelyt ja tuskailut täysin, sanoo Tää on niin vaikeaa -tyypille tämän uuden istumapaikan ja tuuppi lapsensa uudelle penkille toistellen, kuinka kivaa on, kun täti/setä antoi paikan, eikä lapsi joudu istumaan yksin. B) Ilkea äiti, joka ei jaksa alkaa vääntämään Tää on niin vaikeaa -tyypin kanssa paikoista, istuttaa lapsensa yksin omalle paikalleen (joka on yleensä Tää on niin vaikeaa -tyypin vieressä) ja antaa lapsen parkua hetken ihan estottomasti niin, että Tää on niin vaikeaa -tyyppi alkaa kaivella kuulokkeita. Tässä vaiheessa äiti ei kiellä lasta laittamasta jalkoja penkille (ja samalla kuraa myös Tää on niin vaikeaa -tyypin valkeiden farkkujen läheisyyteen), ja itse asiassa Ilkeä äiti muuttuukin yhtäkkiä lapsen silmissä Rennoksi äidiksi. Rento, mutta salakavalasti ilkea, äiti antaa lapsen syödä mitä sottaisimpia eväitä, pelata iPadin kovaäänisiä pelejä ilman kuulokkeita ja muutenkin mylleröidä penkissä niin, että Tää on niin vaikeaa -tyyppi alkaa pohtia, olisiko kuitenkin ollut vähemmän vaikeaa vaan vaihtaa se paikka.
5. Lupsakka kuski. ”Päevää että pätkähti. Tämähän on linikkä, elikäs, Onnibussi, elikäs onnellisten immeisten kulkupel kohti Suomen Ateenaa. Minä olen kapteeninne Tapsa. Siä on tällä hetkellä puolipilivinen, vuan ei kylymä.” Onnibussikuski – lähti se sitten mistä hyvänsä – on uitettu savolaisessa muikkukukossa, joka on koristeltu kermavaahdolla. Kuski ei hermostu mistään, hän toimii koko luksusmatkan juontana ja äitinä, joka muistaa muistutella sähköpistokkeiden paikoista ja siitä, ettei tavaroita sovi unohtaa lähdön hetkellä penkkien alle.
6. Kännikalat. Onnibussi-matka ei ole mitään, jos matkustamossa ei haise vähän viina. Uusi tai vanha. Perussettiin kuuluu ainakin se A) yksi valaistumisen kokenut tajunnanavartaja, joka haluaa, että muutkin pääsevät samaan tilanteen lukemalla muun muassa tämän mentorin itsetutkiskelutekstejä ja keskustelemalla maailmankaikkeudesta TAI B)Pirkko ja Sirpa, ikää 50+, jotka ovat täydessä tällingissä lähdössä kohti risteilyä, kesäpäiviä tai tyttöjen viikonloppua. Ja joiden hurjat miesseikkailut ovat 80 kilometrin tienoilla kaikkien tiedossa TAI C) se hieman hämyinen nuori päihteiden alaisuudessa oleva henkilös(mies), jonka puhelin soi koko ajan ja jolla on ilmeisesti rahaan, viinaan ja muijiin liittyvä riitavyyhti meneillään. Samalla hän on äimistynyt siitä, mikä on bussin kulkusuunta ”Siis eikö tää menekään Turkuun?”
7. Enkö olekaan yksityislimusiinissa? -henkilö. Hän mulkoilee pahalla silmällä muita, puhisee, vetää tavaroitaan kauemmaksi muista ja vaivaantuu niin puheesta, liikkeestä kuin muiden ihmisten hengityksestäkin. Joukkoliikenne on syystä nimetty JOUKKOliikenteeksi. 

Bussissa on tunnelmaa! Ihanaa!

-Karoliina-