Päivä, jolloin pikkusiskostani tuli vaimo

Lauantaina vietettiin Auroora-siskoni ja tämän Antti-rakkaan häitä Seinäjoki-Lapua -akselilla. Me saavuimme paikalle torstai-iltana auttamaan hääpaikan laitossa, vaikka tuntuikin sille, että teimme ihan miniosan siitä, mitä hääparin vanhemmat, minun toinen siskoni ja sulhasen veli olivat ehtineet jo tehdä.

Olin jotenkin ajatellut, että en tulisi itkemään näissä kemuissa. Mutta kun näin isäni saattavan siskoani kohti alttaria, alkoi kasvoni lihakset kummasti kiskoa. Miten kauniille sisko näyttikään! Ja kun alttarilla häntä odotti vielä maailman hymyilevin sulhanen, ei liikutukselta oikeasti voinut välttyä.

Aurooran ja Antin häät olivat isot ja perinteiset häät, joissa oli niin sukulaisia kuin ystäviäkin, ja joissa liikuttuminen, nauru, tanssi ja hymyilevät kasvot ryhdittivät koko juhlapäivää ja -yötä. Taas oli tunnustettava se, kuinka ennakkoluulot ovat ihan turhia tässä maailmassa. Olen aina jotenkin ajatellut, että perinteiset häät kakunleikkaamisineen ja kenkäleikkeineen eivät voi johdatella hyviin hääkemuihin, mutta olin taas AIVAN väärässä. Kunhan sakki on oikeaa ja ilmassa aitoa rakkautta, kaikki nuo perinteiset häätraditiot vaan lisäävät tunnelmaa. Kuten nämä juhlat osoittivat: Meillä oli ihan superhauskaa! 

Kaunein hetki häissä oli häätanssi. Kun katselin pikkusiskoni – sen ihan mini-ihmisen onnea nallekarhupuolisonsa otteessa – tuli ensimmäisen kerran tunne, että nyt tuokin ihminen on ihan aikuinen. Toisen ihmisen vaimo. Erisukuniminen kuin minä koskaan. Ja silti se meidän pikkusisko. Ikuisesti pienin ja suojeltavin. 

Onnea rakkaat! 

-Karoliina-