Jos me oltaisiin Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa…
Olen rakastanut Ensitreffit alttarilla -sarjaa aivan sen ensimmäisestä tuotantokaudesta lähtien. Olen janonnut nähdä, miten ihmiset kohtaavat, ihastuvat, vetäytyvät tai rakastuvat. Kuinka he haluavat rakkautta ja kumppanuutta niin paljon, että ovat valmiit ottamaan mielettömiä riskejä. Hyppäävät kirjaimellisesti kohti tuntematonta, eivätkä lyyhisty pelon eteen.
Vaikka suhtaudunkin Enskarin henkilöihin kuin ystäviini, on ohjelman katsominen kuitenkin kaikkine herättämineen tunteineen toki myös viihdettä. Erityisesti minua kiinnostaa katsoa pareja sillä silmällä, osaanko aavista, keille käy lopulta hyvin. Ketkä päätyvät todellisessa elämässä yhteen ja ketkä eivät ole oikeat toisilleen.
En haluaisi leuhkia (enpä), mutta olen joka ikinen kerta arvannut parien kohtalon kolmen ensimmäisen jakson perusteella. Meillä on itse asiassa A:n kanssa tällä hetkellä pieni veto meneillään tämänkin vuoden pareista, joten saa nähdä, jatkuuko tarkkanäköisyyteni vielä tälläkin kaudella.
Kun katselin taas tällä viikolla Enskareita, aloin pohtia, elänkö tällä hetkellä parisuhteessa, jollainen meille kummallekin osapuolelle olisi valittu, jos asiantuntijat olisivat saaneet laittaa sormensa peliin. Olisimmeko paperilla oikea pari? Mikä puhuisi yhteisen elämän puolesta ja minkä asiantuntijat näkisivät taas ominaisuuksiksemme, joiden vuoksi meitä ei laitettaisi yhteen?
Vaikka koenkin, että olen juuri siinä suhteessa ja tilanteessa, jollaista olen aina toivonut, olen myös kymmeniä kertoja ajatellut, että olemme samanaikaisesti myös todella epätodennäköinen pari. Epätodennäköinen siksi, että paperilla – ainakin ulkoisten ominaisuuksien puitteissa – en itse ainakaan ensimmäisenä ajattelisi, että tässäpä oiva match.
Minä ja hän ollaan tuli ja vesi. Helposti syttyvä ja rauhallisesti etenevä. Sata räiskyvää ilotulista ja hiljaisesti lainehtiva järvenpinta.
Entinen ammattiurheilija ja liikunnan vihaaja. Aamuvirkku ja se, joka torkuttaa herätystä ainakin viidesti joka aamu.
Olemme ne, joista toinen on joka paikassa vähintään 10 minuuttia etuajassa ja se, jolla ei ole koskaan kiire minnekään. Se sama, joka alkaa viisi minuuttia ennen lentokentälle lähtöä maksaa rauhaisaisti laskuja tai pyyhkii pölyjä.
Olemme ne, joista toinen tiivistää asiansa lyhyen ytimekkäästi. Ja se, jonka jutut rönsyilevät asiasta ja minuutista toiseen. Kiroilija ja se, jonka suuhun noituminen ei kuulu.
Se, joka on kohtelias ja korrekti. Ja se toinen, joka haluaa tahallaan provosoiva. Se, jonka pahin pelko olisi lopettaa olemasta anarkistinen ja se, jolle toinen tällöin sanoo: ”Kulta. Turha pelko. Ei susta koskaan tule konservatiivista.”
Kun katselee Ensitreffi alttarilla -pareja – ja myös niitä ihan lähellä olevia tosi elämänkumppanuksia – tajuaa myös sen, kuinka huikea kokonaisuus parisuhde lopulta onkaan. Ettei parisuhteen laatu ole lopulta ihmisten ominaisuuksien summa. Tai ominaisuuksien puutelistan. Se on jotain sellaista, jota järjellä, listoilla tai ulkoisilla ominaisuuksilla ei voi selittää.
Siksi rakkaus onkin niin ihmeellistä.
-Karoliina-