Tulin vaan vähän leuhkimaan

Hitsi vieköön, miten niin moni asia on elämässä kiinni vain ja ainoastaan motivaatiosta. Muistatte varmasti, kuinka kipuilin sokerin kanssa ennen joulua. Silloin sokerittomaan elämään totuttautuminen tuntui pinnistelylle. Sellaiselle, johon kyllä pystyin, mutta joka ei tuntunut hyvälle tai kivalle.

Vaikka pinnistelinkin sokerin kanssa hampaat irvessä ennen joulua, itse joulun pyhät menivät oikein vahvassa sokeripöhnässä. Tuntui tyhmälle nihkeillä konvehtirasioiden, glögien ja kakkujen edessä, joten en sitten lopulta enää edes yrittänyt. Söin niin paljon herkkuja kun vaan ikinä jaksoin.

Sitten kuitenkin, päivää ennen uutta vuotta päätin muuttaa toimintani suuntaa. Ja lopulta – ilman sen suurempaa kriiseilyjä – päätin, etten söisi sokeria tammikuussa laisinkaan. Karsin siis ruokavalioistani kaikki mahdolliset valkoiset sokerit. En nauttisi mehuja, limua, makeita herkkuja tai makeutettuja jogurtteja. Aamupuuron voisilmä-sokerisilmän vaihdoin kookossokeriin, kaakaon raakakaakaoon. 

Tarkoitukseni ei ole olla ikuisesti kokonaan sokeriton, mutta tämän tammikuun tempauksen tarkoitus on katkaista pahin kierre. En nimittäin halua, että koskaan enää joutuisin samanlaiseen sokerikoukkuun kuin missä olin loppuvuodesta.

Se, missä joulukuussa koko homma tuntui piinalliselle ja mietin herkkuja ja Cokista KOKO AJAN, nämä ensimmäiset 12 sokeritonta päivää tällä erää ovat menneet aivan superhelposti. Minä kävin jopa leffassa niin, että söin karkin sijaan pähkinöitä. Cokis-himoakaan ei ole tällä erää tullut laisinkaan. Ihan kummallista, jos vertaa joulukuun kipuiluihini. Ei ole edes tehnyt mieli herkkuja!

Että sellaista. Kunhan halusin tulla tänne ensinnäkin vähän paukuttelemaan henkseleitäni, mutta myös tsemppaamaan muita. Jos minä olen pystynyt tähän, pystyy siihen kuka vaan!

-Karoliina-

Kuva: Pixabay