31 päivää sokeritonta elämää. Miten se onnistui?
Kaupallinen yhteistyö: Hartwall Novelle
Päätin viime vuoden viimeisinä päivinä, että kauheasta sokerikierteestäni – jota manasin jo marraskuun alussa, mutta jolle en silti lopulta osannut tehdä mitään – oli tultava loppu. Tiesin, kuinka hirveästi sokeria kroppaani työnsin, kuinka paljon sitä himoitsin ja minkälaisen olon se minulle lopulta teki. Silti kesti viikkoja (oikeasti varmaan kuukausia) asian ymmärtämisen ja todellisen toiminnan välillä. Vaati aikaa kerätä se todellinen motivaatio. Voisi jopa sanoa, että into elämäntapamuutokseen.
Mutta kuten tammikuun alussa kirjoitin, vaikean loppuvuoden sokerikierteen jälkeen uuden vuoden lupaus toi halutun muutoksen. Samalla, kun raketit ammuttiin ilmaan ja suukoteltiin uuden vuoden kunniaksi, jätin myös sokerin menneeseen vuoteen. Ja tiedättekö mitä? Tänään, viimeinen päivä tammikuuta, olen ollut ilman valkoista sokeria kokonaisen kuukauden! Elämäni pisin sokeriton kausi ja voin sanoa, että yksi elämäni parhaista tammikuista. Itse asiassa pakko myöntää, että kirkkaasti jopa paras. Enkä usko, että sokerittomuus on ainakaan tehnyt tälle vuoden alulle hallaa.
Jos joku puhui minulle ennen tätä vuotta sokerittomista kausista tai sokerin määrän rajoittamisesta, tokaisin siihen aina, että minusta ei olisi siihen. Minun kun piti saada iltaruoka-Cokikseni ja välipalasuklaani. Niin olin tottunut toimimaan ja sitä vartaloni myös halusi.
Vaan kun en silloin tajunnut, että samalla tavalla kun olin vuosien saatossa totuttanut vartaloni huonoon tapaan, pystyi kropan samalla vaivalla opettamaan myös uusille hyville poluille. Ei helpolla, mutta sinnikkäällä toiminnalla. Ja vaikka inhoankin ehdottomuuksia ja täyskieltoja, koin, että tässä tapauksessa ainoastaan kokonaisvaltainen sokerikierteen katkaisu – vähäksi aikaa – veisi huonolta tavalta sen voiman. Sitä paitsi sokerittomuus ja sen kanssa pinnistely tuotti tuloksia nopeasti: Parissa päivässä vieroitusoireet alkoivat vähentyä ja nyt kuukauden viimeisenä päivänä en edes oikein tajua, mikä siinä sokerissa niin himotti. Nyt on kiva katsella kuukautta taaksepäin ja tajuta, että olen käynyt syntymäpäivät ilman kakkupalaa, leffan ilman karkkipussia ja syönyt pitsan ilman limua. Ja elossa edelleen ollaan, vieläpä hyvin.
Juuri ne arkiset valinnat ovatkin olleet avain sokerittoman ja vähäsokerisen (koska hedelmiä olen syönyt ja puuron voisilmään laittanut kookossokeria) elämäntavan opettelussa kaikkein merkittävämpiä. Se, missä ennen nappasin välipalakseni kauheaan nälkään suklaapaloja, nykyisin napostelenkin pähkinöitä, hedelmiä tai vihanneksia. Tai itse asiassa: Sellaista kauheaa nälkää ei enää nykyisin edes iske, koska fiksummilla ruoka- ja juomavalinnoilla verensokeri ei seilaa niin suurella haitarilla.
Ihan turha kalorien juominen on loppunut nyt myös kuin seinään. Tavallisen hanaveden juonnin rinnalle olen sallinut itselleni päivän juomaherkuksi Novelle Plus Uudistava -veden, josta kirjoitinkin jo aikaisemmin tammikuussa. Siitä on tullut ikään kuin päiväni sallittu herkutteluhetki, joka on korvannut sokerijuomat ja karkit. Ensinnäkin Novelle-veden maku on sellainen, josta ihan aidosti pidän. Toisekseen makuvesi buustaa juomaan vettä tarpeellisen määrän ja kolmanneksi tieto siitä, että vesi sisältää C-vitamiinia, foolihappoa ja kollageenia, ei ainakaan vähennä juomaintoa. Näitä tietoja vasten olenkin vähän kummastellut, miksi olen KOSKAAN valinnut limpparin sokerittoman* makuveden sijaan. Ehkä en silloin vaan ajatellut niin paljon sitä, miten haluan voida ja mitkä asiat edesauttavat hyvinvointia.
Minulle ja sokerittomalle vaiheelleni avainasemassa ovatkin olleet helposti syötävät järkevät eväät – miniporkkanat, pähkinät ja mandariinit – sekä makuvedet, joilla saa ensinnäkin kroppaan nestettä (jota juon aina liian vähän) ja joista saa sen hetkellisen herkkuhetken, jota kaipaan esimerkiksi työpäivän aikana breikillä. Toisekseen ”hyvät välipalat” ovat auttaneet pitämään verensokerini tasaisina niin, ettei nälkä ja samalla sokerihimo ole iskeneet.
Tähän lopuksi pitää vielä hieman kirjoittaa muovipullojen kierrätyksestä, josta viime postauksessa kyselittekin minulta. Otin asiasta selvää, ja tulin siihen tulokseen, että asiat ovat meillä aika hyvällä mallilla. Ensinnäkin suomalaiset palauttavat pantillisia juomapakkauksia kiertoon enemmän, kuin mikään muu kansa maailmassa**. Meillä pulloja ja tölkkejä ei viskota roskiksiin ja kierrätys on tehty niin helpoksi, kuin se nyt vaan voi ylipäätään olla. Toisekseen muovipullojen palautusprosentti on 92, joka ei tietenkään ole täydellinen, mutta ehdottomasti hyvä.
Nyt taidan tehdä vielä iltavenyttelyt, joita olen tehnyt keskimäärin neljänä iltana viikossa tammikuun ajan. Olen aina – jopa harrastaessani tanssia – inhonnut venyttelyä, mutta nyt olen oppinut sietämään sitä (en vieläkään rakastamaan, edes tykkäämään). Venyttelyn jälkeinen olo on kuitenkin niin ihana, etten aio lopettaa tätäkään. Haluan, että opin löytämään tasapainon ja hyvän olon myös niiltä osa-alueilta, jotka eivät ole moneen vuoteen enää olleet minulle tuttuja tai mieleisiä.
Vinkiksi muuten vielä se, että kerron huomisessa postauksessa mitä kaikkea terveystammikuu jo tämän mainitsemani hyvän olon lisäksi on saanut aikaiseksi. Mitä on tapahtunut painolle, energialle, nälälle, päivärytmeille ja jopa itsetunnolle? Niin ja miten käy sokerittoman elämän, kun tammikuu on ohi?
-Karoliina-
Kuvat: Noora Näppilä
* juoma sisältää sokeria 0,4 g/100 ml (Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan tuotetta saa näin vähäisellä sokeripitoisuudella kutsua sokerittomaksi)
** Lähde: www.palpa.fi