Ilves vai Tappara? Siipiveikot vai Hook? Vuosi tamperelaisena.

Vuoden verran olen vastannut varmasti viikoittain kysymykseen siitä, millaista Tampereella on asua. Viihdynkö täällä? Onko tamperelaiset erilaisia kuin hesalaisia? Mitä kaipaan Helsingistä ja tuntuuko Tampere kodille?

Vaikka tottakai päätös perustaa koti juuri Tampereelle, oli meidän yhteinen, oli minulla aluksi pieniä käynnistymisvaikeuksia. Kyse ei ollut siitä, etten olisi pitänyt Tampereesta. Päinvastoin, olen rakastanut Tamperetta alusta asti. Mutta toki minut sai hämmentyneeksi niin moni sellainen asia, joka vaikka A:lle täällä oli aivan tuttua, mutta minulle ihan vierasta. Oli aluksi hirveän turhauttavaa, kun minun piti etsiä jokainen katu, bussi ja paikka Google Mapista. Ja kaipa sitä olisi halunnut heti löytää paikkansa niin, ettei tuntisi olevansa se uusi, joka on pihalla vähän kaikesta.

Kun kirjoitin viime syksynä Tampere-identiteetistäni, olin vielä paljon enemmän keskeneräisessä vaiheessa kuin nyt. En tiedä, mitä talven aikana on tapahtunut, mutta jollakin tavalla sellainen rimpuilu ja ulkopuolisuuden tunne on kadonnut. Tietysti edelleenkin opettelen uusia asioita tästä kaupungista päivittäin, mutta enää en koe itseäni täällä vierailijaksi.

Tampereesta olen tajunnut vuoden aikana ainakin seuraavia asioita:

• Nakeilla ja makkaroilla on väliä. Se on joko Wigren, Tapola tai Lihajaloste. En muista, että muualla Suomessa olisin käynyt niin monta makkarakeskustelua yhteenä kuin täällä olen käynyt vuoden aikana.
• Vaikka ydinkeskusta rautatieasemalta Hämeenpuistoon onkin niin lyhyt matka,  halkoo koski silti kaupungin täysin kahteen leiriin. Itsekään harvoin eksyn arjessa kosken ”väärälle” puolelle, koska siellä olevat paikat tuntuvat olevan muka niin kauhean kaukana.
• Vaikka saunakulttuuri on herännyt toki muuallakin Suomessa, tuntuu, että tamperelaiset ramppaavat koko ajan yleisissä saunoissa. (Kysymys on tietysti myös siitä, mennäänkö Rauhaniemeen vai Kaupunojalle). Minä en ole vielä kertaakaan useista houkutteluista huolimatta uskaltautunut mukaan. Jotenkin se, että naapurin, tutun tai kaverin puolison kanssa istutaan uikkareissa hikisinä vierekkäin, tuntuu minusta jotenkin epäluontevalle.
• Joku ihan oikeasti kutsuu bussia nysseksi. Luulin sen olevan kaupunkilegenda.
• Ruuhkaa ei tarvitse pelätä. Yllätyn edelleen, joka ikinen päivä siitä, kuinka nopeasti henkilöautolla ja bussilla pääsee keskustan läpi.
• Toisaalta tietöistä aiheutuvat ruuhkat ja erityisesti ratikkaprojekti on asia, josta saa keskustelun aikaiseksi koska tahansa, kenen kanssa tahansa, jos muuta juteltavaa ei ole.
• Lopulta kaikki bussit vievät Keskustorille.
• Jääkiekko näkyy joka paikassa. Aluksi oli oikeasti aikamoinen kulttuurishokki se, että joka ikinen kerta, kun menimme A:n kanssa ihan tavalliseen ruokakauppaankin, joku ihminen tuli puhumaan hälle jääkiekosta. Siitä huolimatta, ettei hän ollut pelannut vuosiin enää kummassakaan joukkueessa. Koko jääkiekkoskene ylipäätänsä oli minulle ihan vieras, ja minun oli vaikea ymmärtää, että ihan oikeasti Ilves- ja Tappara-huiveja ja -paitoja näkee kaupungilla joka ikinen kerta riippumatta siitä, onko kiekkokausi meneillään vai ei.
• Vaikka en allekirjoita todellakaan sitä ylpeät hesalaiset -stereotypiaa, josta moni puhuu, olen huomannut, että Tampereella on silti niin paljon helpompi tutustua ihmisiin kuin vaikka Helsingissä. Vaikka olenkin saanut toki A:n kautta täällä paljon tuttuja, kavereita ja jopa ystäviä, olen vuodessa solminut jo niin paljon omia kontaktejani, etten missään aikuiselämässä tässä ajassa. Kun kävelen tässä meidän kotiympäristön lähellä, saa joka nurkalla jo jutella ja vaihtaa kuulumisia. Se tuntuu ihanalle!
• Kaupunki on täynnä yrittäjiä. Minusta tuntuu, että kadut on täynnä pieniä, yksityisiä paikkoja, joissa ihmiset kaiken kukkuraksi vielä käyvät. Meillä on Kivat, Uhana Design, PURA, Sidoste, Aallon leipomo, Pirkanmaan paahtimo ja satoja muita.
• Tampereella sovitaan kahvin sijaan tapaamisen usein siiville, eli siis kanansiiville, wingseille. Tässäkin pitää olla – taas kerran – brändiuskollinen. Siipiveikot tai Hook.
• Aamukahvit torilla virittää samanlaisen kumpi on OIKEA -keskustelun kuin puhuttaessa jääkiekosta tai siivistä. Vääntö tulee siitä, mennäänkö Laukontorille vai Tammelantorille. (Oikea vastaus: Tammelantorille)
• Kauppahalli on ihan eri tavalla kaupungin sydän kuin monissa muissa kaupungeissa. Rakastan sitä, kuinka ytimessä halli on, jolloin sinne on helppo poiketa ilman sen suurempia toimenpiteitä.

Mitä tästä kaikesta opimme? Tuntuu sille, että edellinen lista tiivistää tamperelaisuutta aika hyvin. Toisaalta tamperelaiset ovat niin merkkiuskollisia, että jos äidinmaidossa on tullut joku urheilujoukkue, ruoka, ruokapaikka tai asuinpaikan ilmansuunta, sitä harvoin aletaan vaihtamaan. Toisaalta silti näihin jengeihin on helppo päästä mukaan. Vaikka omaa väriä tunnustetaan, sisäänpäinlämpeämisestä ei ole negatiivisessa mielessä tietoakaan. Minulla ainakin on ollut niin tervetullut olo, että kohta jopa osaan vastata postauksen otsikkoon. Mutta vasta kohta. En ihan vielä!

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: paita, PURA (kuvauslaina) // farkut, Zara // kengät, PURA (kuvauslaina) // laukku, PURA (kuvauslaina)