Ei mediakasvatus niin yksinkertaista ole, että suljetaan netti!

 

Luin viime viikolla – kuten aika moni muukin teistä – Ville Virtasen Facebook-päivityksen koskien lasten mediankäyttöä ja sen rajoittamista. Tekstissä oli paljon asiaa. Se oli selvästi viisaan aikuisen kirjoitus. Osa tekstin sisällöstä kuitenkin alkoi mietityttää minua. Lähinnä siksi, että mietin, voiko mediakasvatus olla tässä maailmassa, jossa älylaitteet ja internet ovat arkipäivää, todellakin noin yksinkertaista. Tai siis: Todellakin toivoisin, että olisi, mutta aika vahvasti epäilen sitä. Nyt kerron, mitä minä ajattelen lapsista, netistä, kännykästä, somesta ja peleistä.

Ensinnäkin olen sitä mieltä, että kaikki väkivaltaa sisältävät K-pelit tulisi kieltää alaikäisiltä. En yksinkertaisesti vaan tajua niitä vanhempia, jotka ostavat ikärajapelejä lapsilleen. Voi tietysti olla, että kantani asiaan on siksi niin musta-valkoinen, koska F ei ole laisinkaan kiinnostunut tämäntyyppisistä peleistä, mutta jotenkin ajatuksenakin koko asia tuntuu väärälle.

Peleissä sinänsä ei ole mitään pahaa. Pelit ovat viihdettä ja niille on toki oma aikansa ja paikkansa. En lähtisi kieltämään niitä kokonaan, koska en näe sallituissa peleissä mitään pahaa. Paitsi, jos ne vievät liikaa aikaa. Mutta se onkin sitten jo asia erikseen.

Virtasen esittämä kysymys aikuisten motiiveista olla löysiä medialaitteiden käytön suhteen, on mielestäni – ja valitettavasti – myös aika osuva. Hän sanoo: ”Meidän pitää olla rehellisiä itsellemme ja miettiä onko luurin/tabletin/konsolin lapselle antaminen vain itsellemme ajan ostamista ja/tai lapsen hetkellisen pahan mielen välittämistä?” Itse voin ainakin rehellisesti myöntää, että ne hetket – matkat kulkuneuvoissa, lapsen ”hiljentäminen” vaikka oman skype-palaverin ajaksi tai peliluvan antaminen jonkun oman keskittymistä vaativan hetken ajaksi – ovat kaikki lähtöisin omista tarpeistani. Kännykkä toimii sinä hiljaisena lapsenvahtina, jolla voi ostaa hetken itsekkäästi omaa aikuisaikaa.

Uskon myös siihen, että moni vanhempi ei uskalla olla tosiaankin se tyhmä aikuinen. Kännykkäkielto tai -rajoitukset herättävät ihan varmasti suurimmassa osassa perheitä vastusta. Ja jos vanhemmalla ei ole kanttia pysyä kanassaan tai jos lapsen argumentti ”mutta kaikki muutkin” saa hölläämään omista periaatteistaan, ollaan aika huonolla polulla.

Meillä ainakin käydään kotona jo kiivasta keskustelua siitä, miksi joku kaveri on saanut ladata sen ja sen äpin, vaikka F ei saa. Tai miksi jokin äppi voi olla käytössä, mutta vain vanhemman puhelimessa ja ”lukon” takana, eikä niin, että lapsi – kuten Virtainen kirjoittaakin – voi touhuta omiaan puhelimella esimerkiksi koulumatkoilla.

Se, missä olen kuitenkin Virtasen kanssa eri mieltä, on siinä, saako lapsella olla nettiyhteys ja -selain puhelimessaan. Ja tässä tullaankin siihen kohtaan, jossa ajattelen, ettei mediakasvatus vaan ole niin yksinkertaista, mitä hän antaa tekstillään ymmärtää. En siis usko, että lapsiemme turva tulee nykypäivänä (enää) kieltämällä, koska fakta on se, että nämä lapset ovat syntyneet maailmaan, jossa medialaitteita ja internet on koko ajan ympärillä.

Virtasen mukaan alakouluikäinen ei tarvitse nettiä. Ja on tietysti totta, että netin avulla lapsi pääsee käsiksi moneen vaaralliseen, pelottavaan ja jopa sairaaseenkin materiaaliin. Mutta minä ajattelen niin, että kieltämällä koko netin, tekee siitä entistäkin houkuttelevamman. Voisi kuvitella, että silloin himo kurkkia kaverin puhelimen Youtubea, somea tai vaikka googlen hakukenttää salaa voisi kasvaa. Koska: Uskon, että tässäkin tapauksessa kielletty kiinnostaa tuplasti enemmän kuin se, joka on jo käsillä. Varmaahan tämä minun tietoni ei tietenkään ole, mutta näin oletan.

Toisekseen pidän monista palveluista, joita netti tuo ihan lapsellekin. Ainakin F lähettelee ystävilleen päivittäin viestejä ja soittelee. Whats app on se nykypäivän tapa ”rimputtaa kaverin ovikelloa”. Se, jonka avulla lapset sopivat itse tapaamisensa ja toisaalta se keino, jolla vanhemmilta kysytään lupa tai ilmoitetaan, kun siirrytään paikasta A paikkaan B. Netin avulla ja sitä käyttämällä opitaankin niitä sosiaalisia taitoja, joita ihan oikeasti – halutaanpa tai ei – tässä maailmassa tarvitaan. Sen lisäksi nettiselaimen hakupalveluiden opettelu ei sekään ole tyhmää. Jos lapsi osaa googlata piirustusmallin, värityskuvan, lempikaupan osoitteen tai jotain muuta alakoululaiselle sopivaa, on se taas taito, jota pitää myöhemmässäkin elämässä osata.

Itse olen median ja lapseni kanssa – edellisistä selkeistä mielipiteistäni huolimatta – välillä silti ihan pihalla. Vaikka tiedän tuntevani nettiä enemmän kuin moni muu vanhempi, koen silti, että olen koko ajan askeleen jäljessä siitä, mitä asioita pitäisi varoa, mihin kannustaa ja miten tehdä oikein.

Jos jotakin toivoisin, niin jonkinlaisen gurun kertomaan minulle, kuinka nämä asiat tulisi oikeasti hoitaa. Että voisiko nyt Sinkkonen tai joku muu tehdä ihan kädestä pitäen -ohjeet aiheesta, jotta ei tarvitsisi näin vanhempana kokoa niin usein oloaan epävarmaksi tämän aihealueen suhteen.

Kuten Virtainenkin kehotti, keskustellaan aiheesta! Kerro siis, mitä olet mieltä netti- ja kännykkärajoituksista ja lasten mediakasvatuksesta!

Tämä pitää vielä lopuksi sanoa. Kun olin itse lapsi, leikin aina ulkona ollessani Kati Nappaa tehden erilaisia ruokia hiekasta ja puhuen ”kameralle”. Kun nyt katselen F:ää ja hänen ystäviään, jotka ottavat kännykällä ”dubetusvideoita ja maideitä” ja kuvittelevat laittavansa ne nettiin, ei leikki lopulta eroa minun lapsuudestani oikeastaan paljoakanaa.

-Karoliina-