Ihana nähdä mies keittiössä.
”Voi kun munkin mies. Se ei osaa keittää edes perunoita.”
”Voisko mun poikaystävä tulla teille A:n oppiin?”
”Mun mies ei koskaan.”
” Ai laitatko sä teillä harvemmin ruuan kuin A?”
”Ilo katsella miestä keittiössä.”
”Seuraavaksi otan kyllä miehen, joka osaa laittaa ruokaa.”
Edelliset lainaukset ovat naispuolisten ystävieni lausahduksia tilanteissa, jossa A on tehnyt ruokaa. Joko niin, että he ovat olleet itse nauttimassa tuota annosta. Tai niin, että he ovat bonganneet kuvan somesta.
Kuten täältä blogin resepteistäkin olette varmasti huomanneet, on totta, että minun roolini keittiössä on pienentynyt sitä mukaa, kun olemme A:n kanssa eläneet yhdessä. Teen edelleen ruokaa viikoittain, koska se on musta hauskaa ja olen ihan hyväkin siinä. Mutta useimmiten puikoissa on silti A. Ainakin niin, että jos teemme ruokaa yhdessä, hän on pääkokki.
Syitä tähän on monia. Ensinnäkin ruuan laitto on miehelle vieläkin suurempi intohimo kuin minulle. Toisekseen A:n taidot keittiössä ovat paremmat kuin mulla. Hän on rohkeampi tarttumaan uusiin raaka-aineisiin ja tekemään luovia ratkaisuja. Ja koska on ihana syödä vaihtelevaa ruokaa, ja A:lla parempi pokka kokeilla uusia reseptejä, kääntyy usein vastuu hänelle. Kolmanneksi mä nautiskelen tällaisesta hetkestä, kun kotona on toinen jopa vielä intohimoisemmin ruokaan suhtautuva ihminen kuin minä. Ruuanlaitto tuntuu tosi hauskalle, koska se ei ole sataprosenttisesti omilla harteilla. Silloin niillä omilla kokkailuvuoroillaankin jaksaa panostaa ihan eri tavalla.
Joten jos ei käynyt edellisestä vielä selville, olen tosi iloinen, että A laittaa myös ruokaa! Se on ilo, arjen helpotus ja minusta myös kaunis rakkaudenosoitus.
Mutta. Olen törmännyt myös ruuasta ja sen valmistamisesta puhuttaessa hassuun ilmiöön. Siihen, joka liittyy tuolla postauksen alussa oleviin lainauksiin.
Minusta on jotenkin aika kummallista, että ruokaa valmistava mies on edelleenkin – vuonna 2018 – kummastelun ja ihastelun aihe. Että aivan kun keittiössä häärivä miekkonen olisi jokin erityislaatuinen näyttelyesine, jota täytyy erikseen ihan päivitellä.
Ja älkää ymmärtäkö väärin: Tottakai minustakin on kivaa, että puoliso tekee ruokaa. Itse asiassa herkkusuuna rakastan sitä! Mutta juuri siitä syystä, että talossa on toinenkin ihminen, joka kokaa. En siksi, että hän on MIES! Ei kokkaajan sukupuoli tee asiasta mitenkään erityisempää saavutusta.
Olen kuitenkin alkanutkin pohtia, mitä tapahtuisi, jos miehet alkaisivat puhua kokkaavista naisista kuten me naiset tuppaamme puhua miehistä. Miltä kuulostaisi:
”Voi kun munkin vaimo. Se ei osaa keittää edes perunoita.”
”Voisko mun tyttöystävä tulla teidän Pirkolle oppiin?”
”Mun vaimo ei koskaan.”
” Ai laitatko sä teillä harvemmin ruuan kuin vaimosi?”
”Ilo katsella naista keittiössä.”
”Seuraavaksi otan kyllä naisen, joka osaa laittaa ruokaa.”
Tällä tavalla käännettyinä lauseet kuulostavat ainakin omaan korvaani aivan kauheille. Kivikautisille ja niin stereotyyppisille kuin olla ja voi. Jännää, että meistä – monesti vieläpä tasa-arvoa ja sukupuolten välistä yhdenvertaisuutta kannattavista – naisista tuollainen puhe miehistä on kuitenkin ihan ok. Mielenkiintoista on myös se, että miehet antavat puhua itselleen noin. Jos joku – ystäväkin – sanoisi mulle, että ”ilo nähdä nainen keittiössä”, saisi hän kyllä kuulla kunniansa.
Semmosia aatoksia tähän isänpäivän iltaan! Toivottavasti teillä on ollut kiva isänpäivä! Onnea vielä kaikki isät, vaarit, ukit, papat, isoisät, isähahmot ja isäksi halajavat!
-Karoliina-