Oliko kantoreppu lopulta hitti vai huti?

Nyt ne ovat takana. Kantokiertue2014-viikot meidän osalta.

Reppu matkaa jo uudelle kantajalle Kaksin kaunihimpi -blogiin.

Minähän lähdin kantokiertueprojektiin osin hassuttelumeiningillä (tuleepahan hyvät naurut), osin skeptisenä (eihän se rintarepussa kantaminen onnistunut oikein edes vauva-aikana) ja osin uteliaan toiveikkaana. Ajattelin, että ehkä repusta voisi tulla rattaiden korvaaja.

Ja kuinkas kävikään? Yllättävän hyvin.

Jotenkin koko homma tuntui todella luontevalle ja hauskalle. F halusi pötköttää meidän selässämme. Pussailla ja ottaa rennosti. Jopa vähän ylpeillä päiväkodin pihalla ”kattookaa millä mä pääsen kotiin”.

Minut taas yllätti se, kuinka yksinkertainen laitteen toimintamekanismi onkaan. Ei liikaa vaikeita osia tai remmejä.

Sen lisäksi minusta kantaminen oli myös todella hauskaa. F painautui selkään kuin rinkka, eikä painavakaan taakka tuntunut missään. Oli ihanaa olla ihan lähellä F:ää.

Esko innostui myös aiheesta. Oli jo buukkaamassa meille syysvaellusretkeä, ja pettyi, kun kuuli, että ensi viikonloppuna reppu on jo toisaalla.

Tokihan tämmöinen uusi laite herätti myös pikkaisen pohdintoja. Mitä jos vyötärölenkki aukeaakin? Silloinhan lapsi tippuu suoraan maahan. Eikö jokin tuplavarmistus olisi paikallaan?

Repun pukeminen yksin, ulkovaatteissa, oli myös aikamoinen prokkis. Kevyillä vaatteilla pukeminen vielä onnistui, mutta kun sekä kantajalla, että kannettavalla olisi paljon päällä, meni homma hankalaksi. Silloin tarvittiin yksi henkilö pukijaksi. Uskon kuitenkin, että siihenkin tottuisi. Kaksi viikkoa oli kuitenkin aika lyhyt testiaika.

Kuinka moni kaivoi kaapin perukoilta reput esille viime postaukseni jälkeen? Kuinkas teillä kävi?

-Karoliina-

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.