Kuinka paljon vapautta on liikaa?

Oi miten ihana KESÄviikonloppu takana. Oikeasti! Tuntuu sille, kuin ensimmäisen kerran olisi vietetty sellaista aurinkoista ja helteistä kesää, jollainen on muina kesinä ollut ihan tavallista, mutta tänä kesänä se on loistanut poissaolollaan.

Ensin kävimme F:n kanssa perjantaina Harakanpesä Shopin avajaisissa ja ihastelemassa mm. Papun ja Mainion syysuutuuksia. Sitten kiiruhdimme kotiin, koska Hankasalmen isovanhemmat tulivat meille viikonlopunviettoon.

Lauantai luuhattiinkin aurinkoisessa Kaivarissa, ihan mahtavassa Skifferissä ja sen jälkeen vielä Munkassa ja Vantaan Flamingossa, jonne vanhempani ja F menivät toiseksi yökyläyökseen. Hotelliyöpyminen on heidän yhteinen huvinsa ja F onkin varmasti viettänyt hotellissa parin vuoden sisällä enemmän aikaa kuin minä viimeiseen kymmeneen vuoteen yhteensä.

Kun olimme tänä aamuna saattaneet isovanhemmat kotimatkalle, lähdimme puistoilemaan tuttavaperheen kanssa. Oli ihanaa istua auringossa ja katsoa, kun lapset touhottivat pitkin puistoa monta tuntia.

Retki leikkipuistoon sai minut kuitenkin myös mietteliääksi. Huomasin, että minä olin meidän kahden mutsin ja kahden faijan porukasta ehdottomasti se tyyppi, joka eniten stressasi siitä, jos lapset eivät koko ajan olleet näköetäisyydellä. Yritin vaihdella ”vahtitornin” paikkaa sitä mukaan kun lapset liikkuivat (ja sitä tapahtui paljon), ja vilkuilin koko ajan ympärilleni, kun lapset hetkeksi poistuivat jonkin puskan tai telineen taakse.

Vaikka F onkin kohta jo viisivuotias, en edelleenkään osaa antaa hänelle vapautta liikkua yksin. Hän ei ole koskaan yrittänyt karata mistään, mutta silti jotenkin ajattelen, ettei viisivuotiaaseen voi vielä aivan luottaa.  Mitä jos jokin mielenkiintoinen asia vetää puiston ulkopuolelle ja rajat unohtuvat? Tai mitä jos leikki kiipeilytelineessä muuttuu liian vaaralliseksi tai hiekkalaatikon keskeltä pilkistää injektioruisku?

Monista asioista ajattelen, että lapsen tulee harjoitella ja harjoitella myös erehdyksen kautta. Mutta kun kyse on tämmöisestä turvallisuusasiasta, olen kyllä huono antamaan F:lle vastuuta. Pelkään, että olemalla liian huoleton näissä asioissa laiminlyön lapsen turvallisuutta.

Miten sinä suhtaudut lasten vapauksiin ja omaan tilaan? Koska teillä on saanut ulkoilla yksin? Jäädä kotiin yksin? Liikkua kaupungille/kylälle yksin? Entä onko siellä ruudun takana muita, jotka huomaavat olevansa asian suhteen tiukkapipoja?

-Karoliina-

P.S. Päätin äsken, että minun on varmasti pakko alkaa treenata tätä F:n omaa tilaa. Koska eihän F pelkää, ettei osaa tai jotain sattuu. Kyse on MINUN pelostani. Niinpä marssin äsken pyykkitupaan viideksi minuutiksi ripustamaan pyykkejä niin, että F jäi aivan yksin katsomaan leffaa kotiin. Ekaan kertaan yksin ikinä! Eipä syttynyt tulipalo tai lapsi karannut ovesta ulos ;)

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.