Lastenkulttuuri – tärkeintä kulttuuria

Tiistaina  oli pitkä päivä töissä. Hain F:n hoidosta. Ryskäsin kolmella eri bussilla, kolmea eri kassia kantaen. Oli nälkä, iski väsymys, ei olisi huvittanut sittenkään lähteä enää jo aikaisemmin sovittuun iltamenoon, Timo Parvelan Ella-kirjojen 20-vuotiskemuihin.

F:ääkin väsytti: ”Jäädään pliis kotiin”.

Mutta vanhasta muistista tiesin, että iltamenoihin, varsinkin sosiaalisiin kulttuuririentoihin kannattaa mennä. Kannatti kuunnella F:n marina ja oma sisäinen marina. Kannatti vaan pukea hametta niskaan, vetää päivällinen lennosta ja istua takaisin ruuhkabussiin. Kannatti, koska kulttuuri – varsinkin lastenkulttuuri – kannattaa aina.

Vielä kävellessämme Musiikkitalolle F jurnutti jotain väsyneistä jaloista. Mutta heti, kun Musiikkitalo ja sen pihassa jököttänyt järkälemäinen ”haukipatsas” häämöttivät näkökentässä, meno muuttui iloisen innostuneeksi. Vielä kun sisällä oli gaalamehua, suklaata, yllärinä tapahtumaan liihottanut tuttavaperhe, kasseittain kirjoja, Loiskis-musaa, Timo Parvelan ihanat tarinat ja lumoava ääni, lasten tajunnan yli liihottaneet juhlapuheet ja ylläripyllärinä ilmestyneet Maukka ja Väykkä, ei ilta olisi voinut olla parempi.

Kotimatkalla, jo nukkumaanmenoajan jälkeen syöty jäätelöiltapala kruunasi illan. Joskus, arkenakin, on ihan todella virkistävää nähdä, kokea, hullutella, rauhoittua, sivistyä, syödä sokeria ja valvoa tunti liian myöhään.

-Karoliina-

P.S. Yksi asia meni illassa kuitenkin myttyyn. F tunnusti kotiovella, että olisi halunnut käydä halaamassa Maukkaa. Mutta kun ei ollut uskaltanut. Minun piti tunnustaa, että itse olisin halunnut – vaan kun en uskaltanut – käydä halaamassa tapahtumassa mukana ollutta Jari Sinkkosta. Tultiin tulokseen, että meidän molempien tulee treenata rohkeuttamme.

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.