Mä jään pois töistä! Mutta miksi ihmeessä?

Huomenna on ihan tavallinen lokakuinen maanantai. Mutta minulle se ei ole yhtään tavallinen. Ensimmäisen kerran yhdeksään vuoteen minä en astele kouluun töihin syysloman jälkeen maanantaina, vaan jään kotiin. Eikä tuo ole vain yksittäinen päivä, ”syyslomani” on tänä vuonna erikoispitkä. Niin kauan kun muistan, on yksi suurimmista haaveistani ollut se, että saisin kirjoittaa kirjan. Kirjat ovat nimittäin lapsesta asti edustaneet minulle jotain tätä oikeaa maailmaa suurempaa. Ja kirjailijat taas sellaista ihmisryhmää, jonka päällä leijuu ihan erityinen sivistyksen kehä. No. Nyt minä ihan tavallinen ja vain semisivistynyt Karoliina pääsen huomenna toteuttamaan haavettani, kun aloitan kuusi viikkoa kestävän kirjankirjoitus”loman”. Päässäni on muhinut useampi kirjan aihe näiden kaikkien vuosien aikana, mutta viime keväänä – 30-vuotissynttäreideni nurkilla – päätin, että minun on vihdoin toimittava. Tajusin, etten voi odotella ideoideni kanssa ikuisesti, vaan jotain on tehtävä. Niinpä kirjoitin ideani kirjaan auki. En kyllä tosin vielä viime keväänä, vaan tänä syksynä, koska sulatteluaika oli otettava. Kirjoitin kirjani lukuja, kässärin, synopsiksen ja lähetin sen matkaan sillä seuraamuksella, että muutama viikko sitten kirjoitin esikoiskirjani kustannussopimuksen. Haaveestani oli tullut totta niin nopeasti, että lopulta vähän tuntui sille, että pysynkö itse mukana tässä tahdissa. Ymmärsin hyvin sen sanonnan, jossa varoitetaan siitä, että unelmat todella voivat toteutua. Kuusi viikkoa kirjaan on tajuttoman lyhyt aika. Varsinkin, kun sen kanssa yhdessä tietysti pyöritetään lapsiperhearkea ja blogia. Uskon silti, että pystyn siihen. Kirjoitin graduni aikanaan kolmessa viikossa, joten päätin, että tämä on taas yksi haaste napattavaksi. Onneksi takanani on rautainen ammattilaisten joukko ja kuuden viikon jälkeen toki saan työstää tekstiä vielä pariin muuhun, vähän lyhyempään otteeseen. Uskon, että kuusi viikkoakin tekevät ihmeitä. Ensimmäisen kerran tämän kirjaprokkiksen aikana voin hetkeksi unohtaa päivätyöni, ja se jos mikä vapauttaa aivosoluja jo aikamoisen köntin. Koulumaailma on kuitenkin todella hektinen paikka, ja varsinkin nyt kun uutta opetussuunnitelmaa tehdään, on tuntunut sille, että päivät ovat venyneet usein todella pitkiksi (vaikkei sitä välttämättä luokkahuoneessa vietetystä ajasta ulkopuolinen aina huomaakaan). Kuusi viikkoa on toisaalta myös aika, jota kauempaa en taloudellisesti enkä työmoraalinikaan kannalta kauempaa koulusta voisi olla pois. Olen kuitenkin yli 150 nuoren äikän maikka ja parinkymmenen ysiluokkalaisen luokanvalvoja, joten koen, etten voi – todella pätevästä ja hyvästä sijaisesta huolimatta – laiminlyödä omaa päätyötäni pidempään. Nyt siis – tai sanotaan huomenna, otan tämän illan vielä vapaaksi  – alkaa aikamoinen koitos! Pitäkää peukkuja!

-Karoliina-

huppari ja tunika, Mainio (saatu) // farkut, Crocker(JC) // kengät, Converse