Mistä löytyy täydellinen reppu?

Mistä löytyy täydellinen reppu?

Olen päättänyt, että toivon tänä vuonna perheeltäni joululahjaksi kunnollisen repun.  Sellaisen, joka menee niin verkkareiden, mekon kuin farkkujenkin kanssa. Monitoimikassin, jonka pärjäisin vuodesta ja reissusta toiseen. Vaan kun en ole ihan täydellistä vielä löytänyt mistään. Kriteerit ovat seuraavat: musta tarpeeksi iso, jotta sinne mahtuu läppäri + muuta tavaraa kuitenkin tarpeeksi litteä selkää vasten, etten taklaa […]

Profiloiduin tylsäksi vanhemmaksi

Profiloiduin tylsäksi vanhemmaksi

Nykyaikana on todella tärkeää profiloitua ja luoda oma brändinsä. Myös jokainen itseään kunnioittava vanhempi päättää oman linjansa jo lapsen odotusaikana. Päätetään, ollaanko luomuperhepetivanhempia, elämysvanhempia vai kenties kansainvälisyyteen buustaavia akateemisia vanhempia. Itsehän en tajunnut profiloitua vielä tuolloin, mutta onneksi myöhemminkään ei ollut liian myöhäistä. Olen nimittäin sattumoisin ja ilman suunnittelua luonut itselleni profiilin. Kaikki tapahtui ikään […]

10+ asiaa, jota et tiennyt bloggaamisesta. Osa 1.

10+ asiaa, jota et tiennyt bloggaamisesta. Osa 1.

  Olen kuullut kymmeniä kertoja läheisiltäni siitä, kuinka blogimaailma ja sen lainalaisuudet edelleen yllättävät heidät. Kun itse on elellyt monta vuotta blogiskenen sisällä, alkaa pitää tiettyjä asioita aivan itsestäänselvinä, enkä aina muista, että ne minun arkiset blogireunaehtoni ovat monelle aivan uusia. Siksipä päätin koota alle sellaisia minun omia bloggaamisfaktojani, jotka ajattelin kiinnostavan myös teitä. Jemmassa […]

Paluu ihonhoidon juurille – Favora

Paluu ihonhoidon juurille – Favora

Kaupallinen yhteistyö:Favora Minun ensimmäiset muistikuvani ihonhoidosta olivat ne hetket saunan ja suihkun jälkeen, kun äiti rasvasi minut ja siskoni liukuhihnameinigillä nilkoista nenään asti. Me kaikki kolme olimme allergisia, astmaisia ja herkkäihoisia, joiden iho muuttui talvisin heti korpuksi, jos sitä ei hoitanut säännöllisesti. Kun sain sitten ensimmäisen kerran luvan alkaa meikata kouluun 7.luokkalaisena, kiikutti äitini minulle […]